Tänään. Ruskeat silmät. Yleisötilaisuus jossa noin 60 ihmistä. Asiapitoista ohjelmaa. Normi rutiinijuttu. Miehiä naisia kaikenikäisiä. Ei tuttuja. Arkista. Sitten yhtäkkiä lähistölle istuutuu joku jonka olemus vetää heti puoleensa. On se kumma juttu se sähköistyminen. Katseet kohtaavat ensimmäisen kerran. Aika pysähtyy. Katsomme toisiimme kauan. Tuntemattomat. Aijai sitä tunnetta. Huh. Ohjelma jatkuu. Ihmisiä tulee ja menee. Iso osa istuu. Joku puhuu. Ja taas yhtäaikainen pitkä katse. Se on käsittämätön se tunne. Syvyys ikuisuus. Kaikki siinä. Huomaan hänellä on sormus, niin minullakin. Onneksi. Ei ole tarkoitusta viedä mitään pidemmälle. Ei mitään mielitekoja rikkoa olemassa olevia liittoja. Vain hetken kunnioittava hullaantuminen, toisen katseessa viipyminen. Se on ehkäpä kaikkein parasta. Sanaton etäinen kohtaaminen. Kumpikin lupautunut jo tahollaan toiselle. On vain se hetki ja ne katseet. Kumpikin lähtee tahoilleen. Sanaakaan ei vaihdeta. Siinä on vaan niin kaikki, kaikki oleellinen. Toisen jättämä puhdas vilpitön jälki jonka aina muistaa. Se on hetki. Tänään. Tämä on sinulle ruskeasilmäinen.
katseiden luvattu hetki
metsänvihreä
0<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.