Käytämme koiraa mm. talvella metsälenkeillä ja taluttajille on esim. lumikengät jalassa ja sauvat kädessä. Vyötäröllä on vyö, johon on kiinnitetty Flexi. Näin koira pääsee kulkemaan ja touhuilemaan paremmin omiaan ja hyvin harvoin vetää ja kiskoo.
Tuo Flexi tuossa lantiolla on hieman huonohko tuossa...se kun heiluu jonkin verran ja se on sidottava aika tiukasti sivuttain omaan kroppaan.
Olen yrittänyt etsiä jotain valmista parempaa ratkaisua. Eikö muka ole sellaista tuotetta jossa tuo Flexi olisi integroitu vyöhön, tai siinä olisi jokin teline Flexille.
Semmonen missä olisi riittävän leveä vyö jossa olisi "vähän niinkuin vinssikela" ohut liina ja helppokäyttöinen jarru ja tietenkin automaatiinen sisäänkelaus. Joku automaattinen jarrukin voisi olla kiva eli sellainen että jos koira lähtee täydet vauhdit päällä menemään, alkaa vinssi aktiivisesti jarruttamaan liinan ulosjuoksua.
säätyvä talutin
4
129
Vastaukset
- flex4ever
Eipä taida sellaista olla. Itse koitin joskus ehdottaa Flexi gmbh:lle että tekisivät sellaisen mallin jonka kädensija ei olisikaan lenkki vaan alhaalta avoin mutta klipsillä sulkeutuva. Näin sen saisi kiinnitettyä vaikka housujen kaulukseen, oksanhankaan tai veneen kaiteeseen kun pitää molemmat kädet saada vapaiksi edes hetkeksi. Mutta eipä tuo viesti oikein näyttänyt menevät perille. Jotain turvallisuudesta herr productmanager höpisi. Kovasti tuo turvallisuus siitä lisääntyykin jos joutuu fleksiä pitämään reisien välissä kun penkoo taskuja ja samanaikaisesti piski bongaa oravan tai kanin.
Mutta kannattaa silti yrittää laittaa palautetta sinunkin heille. Ehkä nämä tai joku muu hoksaa markkinaraon. - flexihyökkäykset
Minä käytän hiihdossa ja muuallakin joustohihnaa,välillä kahta peräkkäin.Joustaa jos koira nykäsee,ja saan sen helpolla lyhyeksi jos muita lähestyy.Flexit on kamalia,niistä ne koirat rynnii vieraan koiran iholle,eikä omistajansa voi mitään.Liekö jarrunapit rikki,tai muuta vikaa,mutta mun kohdalla esim. kahdesti tälläviikolla jo.Ja erit koirat.Fleksi,on vaarallinen,kun pyöräilijäkään ei nää sitä ohitta nyöriä,ei ennenkun törmää siihen.Ja näyttää ettei omistajat hallitse koiriaan niissä,eihän ne muuten toisten niskaan rähjäten tulis.Pitkät hihnat pitää vetää lyhyelle hyvissäaijoin,ja voisko ottaa fleksissäkin ihan siitä nyöristä otteen tai koiran vsljaista/ pannasta,kun lipeevät,tai mitä lie,ja koiria eivät kestä.
Juuri tuosta syystä käytän koirallani kaksi metristä nahkahihnaa. Kaupunkioloissa se riittää ja kun se ei haistele tai maistele se ei käytä hihnan ääripäätä.
Kävelytie on sellainen että siellä kuljetaan vain toista laitaa, pienempänä se sahasi sinne sun tänne. Hyvin tiedostan sen että jos esim pyöräilijä ohittaa meidät toiselta puolelta ja jos koirani yllättäen siirtyykin vastalaitaan niin pyöräilijälle käy huonosti. Katson että tuollaisessa tilanteessa olisin siitä vastuussa. he eivät aja mitenkään hiljaa ja jälki olisi tai ainakin voisi olla kamala. Siksi näillä väylillä kaksi metriä riittää.- Anonyymi
Semmonen tähän, että nyöristä ei kannata ottaa kiinni, ainakaan ohutnarusessa flexissä. Tekee aika pahaa jälkeä sormiin jos koira yhtään vetää, eikä siitä edes oikein otetta saa. myös kannattaa olla varovainen shortsikeleillä, ettei naru kierry kenenkään jalkojen ympäri
Flexi on oikein käytettynä kätevä väline, huolimattomasti käytettynä painajainen.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?581081Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11810Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75775- 53614
Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83563Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45512Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40487Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv35486Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43483Sinun kanssasi
Kahvilassa tapaaminen olisi jotakin niin outoa. Se ei olisi vain kavereiden tapaaminen, koska ei olla oltu oikeita kaver36466