Mahdottomin tehtävä rakkaalle Pattayalla.

Mäntypöydän päälle paikallinen lehti valokuvaten kulmasta, että thaimaalaisen condon ikkunamekanismi esimerkiksi näkyy.

Ei onnistu pöydän ollessa Savossa.
555
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Normaalia elämää viettävillä ihmisillä ei ole tarvetta todistella kellekään sijaintiaan, eikä varsinkaan tuntemattomille nettitrolleille anonyymillä ilmaisfoorumilla. Ei vaikka ne seuraa kovasti olisivatkin vailla.
Tuo kysely ja urkkiminen mitä harrastat täällä on eräänlainen mustasukkaisuuden muoto. Stalkkerit on juurikin tuollaisia yksinäisiä ilkkujia ja urkkijoita, jotka ei lopeta edes saatuaan vastauksia. Mikään ei riitä ja pitäisi päästä mukaan toisten elämään ja ihon alle. Stalkkerit jos ei pääse toisten elämään mukaan niin ne koettaa pilata sen.

Et varmaankaan ole mikään toivekumppani? Onko sinulla ollut ikinä ihmissuhdetta, vai oletko aina koettanut tunkeutua toisten elämään kaikin keinoin? Mitä sulle on tuosta sanoneet psykiatrit? Varmasti olet ollut tekemisissä psykiatrien kanssa, ennenkuin ne sinut työkyvyttömyyseläkkeelle laskivat joten kerro ihan rohkeasti vaan.

Kaltaisesi nettitrollit ovat yleensä harmittomia, mutta toisaalta tuo on erittäin lähellä täydellistä psykopatiaa mitä harrastat ja maanista sellaista. Toivon sinun olevan fyysisesti heikossa jamassa ettet vaan ala elävässäkin elämässä piinaamaan ihmisiä ja fyysisesti satuttamaan.

Älkää ruokkiko tuota senseiksi itseään kutsuvaa trollia enää yhtään enempää. Siitä seuraa vain huonovointisuutta.

Äänestä

minäkin olen ollut ihan oikeasti huolissani asiasta. luulisi läheisten ja kavereiden ehdottavan hoitoon hakeutumista. toivottavasti tuollainen ei liikuskele vapaalla. saa kiksejä condon saranoista.. kaikkea sitä näkee. jos kuitenkin aijaisin kuvan vaikka skootterin nokkapyörästä, saisiko se senseitä iloisemmalle tuulelle.?

Äänestä

Aijaa minulle seksikäs kuva hoitaja Amaliasta niin minä aijaan kuvan...

KUKSASTA !!!

Äänestä

Mäntypöydän ja thaimaalaisen saranan välimatka abouttia 8.000 km.

Äänestä

miten multimiljonäärillä on aikaa roikkua Suomi 24 palstalla 24/7. luulisi että pitää kiirettä kasvattaa omaisuutta. toisekseen olen ihmetellyt että tätä kaveria ei kuulemma kukaan tiedä chiang maissa. miten hän on saanut pidettyä salassa kaiken.?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MahdotonTehtävä kirjoitti:

Mäntypöydän päälle paikallinen lehti valokuvaten kulmasta, että thaimaalaisen condon ikkunamekanismi esimerkiksi näkyy.

Ei onnistu pöydän ollessa Savossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu