Hyvä työpaikka

3tutkintoa

Mistä työpaikasta saa hyvää liksaa Lieksassa?

19

89

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jos et peri vanhemmiltasi yritystä, niin ilman kunnollistaa koulutusta ei saa hyvää liksaa mistään työpaikasta Lieksassa. Ennen muinoin työpaikat periytyivät suvusta toiseen Pankakosken tehtaalla ja Kevätniemen sahalla. Myös kaupan alalla työt periytyivät isältä pojalle tai tyttärelle. Nyt enää harvemmin.

      • minä.nomikäänsheriffi

        Lähes täydellinen vastaus wanhalta kuin olla voisi olla.. Hyvä liksa, eli palkka tehdystä tuottavasta työstä, on tosin suhteellinen käsite. Lieksassa on vielä ainakin yhden sukupolven ajan mahdollista elää keskinkertaisella koulutustasolla, palkalla ja kokemuksen tuomalla ammattimaisella pintatartunnalla tietyillä ammattialoilla. Asuntoja saa halvalla nyt Lieksasta ja tänne voivat keskitasokkaat ihmiset osaksi juurtua palvelemaan esimerkiksi laskusuhdanteen vaatimia jälkihoidollisia tehtäviä muutamiksi vuosiksi, ikään kuin "valinnanvapauden" nimissä.

        Yrittäminen ja todellinen rikastuminen on itkun ja hammastenkiristelyn takana nykyisessä Lieksassa. Väestörakenne on valitettavasti poislentävää pesää. Kasvava pesä rakenteeltaan lähinnä ehkä löytyy Joensuusta. Sekään ei viiden tai kymmenen vuoden päästä ole enää taattua jos päätöksenteko on samansuuntaista, suppeanäköistä pienten paikkakuntien alasajopoliittisuuden suhteen. No, ehkäpä Joensuu, Kuopio ja Oulu tietyin akselein kestää.

        Mutta synkkyys pois, meissä äänestäjissähän on se demokraattinen, kansakunnan tulevan toivo. Käykää kaikin sankoin joukoin äänestyskopin kimppuun. Niin vanhat kuin nuoret, äänestäminen ei koskaan mene hukkaan. Minä en suosittele yhtään mitään, en ketään. äänestäkää vaikka puuhevosta, sekin on itsetuntonne takia parempi vaihtoehto kuin olla ns. en osaa sanoa mitään tyyppi.
        Nyt kyllä loppu Sinatrat ja Nancyt;) Onneksi vähän helpotti. En ole kertaakaan jättänyt äänestämättä. En tee poikkeusta tulevissakaan vaaleissa.

        Jatkakaa.


    • Paekatakk

      Onhan nuita yöpaikkoja ollu. Jotkut oikein hyviäkkii.

      • mennyt.on.mennyttä

        Niin on ollut. Mutta se oli ennen näin. Ei ole enää.


    • ei.kaikki.osaa

      Tosin on Lieksassa käynyt niinkin, että kansakoulupohjalta perustaneen isän hyvän yrityksen perineet ekonomi- ja insinööripojat eivät osanneet pyörittää liikettä, vaan tuhosivat se hyvin pian. He saivat johtajuuden, mutta eivät osanneet toimia johtajina. Romahduksen jälkeen pääsivät kuitenkin työntekijöiksi ja jonkinlaisiksi pikkupomoiksi koulutustensa ansiosta.

      • kahvihammasta.kolottaa

        Niin, mutta toiselle paikkakunnalle sitten tuli lähtö.
        Hyvinkoulutettuja tarvittaisiin Lieksaan . Ihan insimmäiseksi tulee mieleen hammaslääkärit.


    • ehjtsyhgtrwyt

      Ketjun aloittaja on työtävieroksuva luuseri, ei kannata noteerata!

      • popetaukkokaljalla

        Kaikki työtävieruksuva luuseri kuntouttavassa työtoiminasssa riitää kun vähän hyppi lumikolan kanssa


    • pelakersu

      KELA on ihan hyvä paikka ja rahaakin saa eikä tartte mitään tehdä. Voi vaan juoda kaljaa ja haukkua mamuja suomi24 palstalla. Kohta äänestetään persuja. Ihan kiva työpaikka ja hyvä liksa on KELA:n hommissa. Paikkoja on auki koko ajan eli lisää sopii.

      • sappekeijo

        Kela rahoittaa hyvällä palkalla kuntouttavassa työtoiminassa olevia vieläpä veroton tulo. 9 euroa.Hyväpalkkaisia töitä löytyy tukipiste. Lieksan työllisyyspalvelut puuhasteluhommista kirpputorit. Löytöpuodissa on helppoa 9 eurolla työntekijä katsoo ikkunasta ulos. asiakkaita ei näy mailla halmeilla. Kela maksaa työmarkkinatukea, asumistukea 9 euroa/osallistumispäivistä voi saada korotettua työmarkkinatukea jos ei ole ehtinyt käyttää noin 200 päivää.
        samaa mieltä ei tarvitse kuin istua hankkia kalja ja tupakka lisätienesti neljässä viikossa 144 euroayhteensä


    • PaikkojaOnRiittänyt

      Taisi tämä Sipilän hallitus saada kelallle lisää asiakkaita ellen väärin muista,,,vaikka eihän niiden pitänyt kun lupasivat ennen viimevaaleja!

      • selvää.tekstiä

        Työllisyystilasto parani huomttavasti kun tempputyöllistetyt poistettiin työttömien listalta. Jos joku on 18 tuntia työssä kolmen kuukauden aikana ei ole enää työtön.


    • leuat.pystyssä

      Kyllä sen näkee, kuka on hyvin toimeen tuleva, merkkivaatteet ja älypuhelin mm. osoittavat sen, kannnattaa kysäistä heiltä.

    • jouppo

      mie onn pimmeessä remonttihommissa vaikken ossoo mittään.

    • valonkannattelija

      Kuten muissaikin paikoissa: jos olet lääkäri, eläinlääkäri tai apteekkari niin hankit hyvin myös Lieksassa. Kyllä kaupungin johtotason töissäkin jää jotain taskun pohjalle. Lähihoitajaksi tai siivoojaksi ei kantsi ruveta.

    • Laskettaisiin tulot asuntolainan lyhennyksen jälkeen niin ei Lieksassa välttämättä niin huonot ole.

    • Jopteknousuun

      JOPTEK on hyvä . Töitä riittää ja parveke sekä kylpyhuone moduleita menee laivoloihin mm.ranskaan. kansainvälinen meininki.

    • näin.monet.kuulemma

      Hyvästä työpaikasta en tiedä. Kohtuulliset ansiot saatat saada, kun hoidat kaikki tuet tappiin. Sitten harjoittelupaikka tutulta, joka maksaa pimeenä extra, kun teet ammattitaitoa vaativaa työtä täyttä päivää pimeenä.

    • pysytään.totuudessa

      Kyllä Lieksassa työttömät timpurit hankkivat hyvin kesämökkityömailla. Ei ole heillä enää aikaa tehdä veronalaisia ansioita. Minäkin olen jo elämäni aikana verokiintiöni maksanut. Nyt maksan veroa vain eläkkeestä. Verottomia töitä teen kun kutsutaan.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      250
      4526
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      125
      2965
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2732
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      74
      1700
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      105
      1553
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      17
      1437
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      52
      1295
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      92
      1216
    9. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      202
      1067
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1055
    Aihe