Ylen vaalitentti oli pelkkää sirkuspelleilyä

Ilan TV:n vaalikeskustelussa Haavisto oli aivan metsässä, kun oli kysymys miten estetään tulevaisuudessa Venäjältä tulevien pakolaisten tulo, kun heitä 2015 oli muka tullut yli 4000 ?
Oikea luku oli jotain 2000 ja sitten se saatiin neuvottelemalla loppumaan. Haavisto oli ulkona kuin lumiukko koko kysymyksestä ja yleensä tuo mätäpää muutenkin vastaili viherkommareille tyypillisesti kieroilemalla.
Ruotsista tänne laitettiin tulemaan 32 000 miestä ja heitä tulee sieltä vieläkin, minua jäi ihmetyttämään, kun tuo jätettiin kokonaan mainitsematta ja Hallo-Ahon vastauskin keskeytettiin ?
Mikä ero oli Venäjältä tulleilla ja Ruotsista tulleilla miesläpsyttelijöillä, mutta iso oli ero tulijoitten määrissä, mutta kysyttiin vain Venäjältä tulleista ?
Jotenkin tulee mieleen YLE:n ohjelma "Suomi on ruotsalainen" että olemmekin tuon maan alaisia ja meidän täytyy kulkea sen määräyksien mukaisesti ja pakolaisetkin ovat yhteisiä huollettavia.

Koko vaalitentti jäi torsoksi eikä mistään oikeista kansalaisiamme koskettavista asioista tuossa keskustelussa otettu ollenkaan esille eli ohjelma oli täysin mitään sanomatonta sirkusta.

Mielenkiintoista oli Orpon vastaus polttoaineitten hinnoista kysyttäessä, näin hän vastasi hänellä on aina varaa maksaa polttoaineesta 20 senttiä enempi litralta ? Jospa tuo Orpo eläisikin samoilla tuloilla mitä työtätekevät kansalaisemme niin ehkä hänkin niillä korppuaivoillaan tajuaisi sen palkkaeron, mitä ministereillä ja tavallisella työläisellä täällä maassamme on.

Parhaiten mielestäni pärjäsi Jussi Halla-aho, Essayah, Sampo Terho ja osittain Sipilä muut oli pelkkiä sirkuspellejä.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Halla-ahossa oli positiivista se, että hän ei enää peitellyt sitä,että puolueen rahoitus tulee Kremlistä.

Äänestä
  • Ruotsi vie rahat.

    Venäjä antaa.

    Kumpi on parempi?

    Äänestä

Juontajat eivät osanneet hommiaan. Puolueiden puheenjohtajat olivat pelkkä lammaslauma määkimässä kaikkien tietämiä samoja asiota.

Äänestä

Tentit turhia. Tehdyt teot ratkaisee..

Äänestä

Onko Suomi näille toimittelijoille jokin Ruotsin etäis-pesäke jonne voidaan surutta laskea kaikki isäntämaa Ruotsin jättämät jätteet

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


SirkusPelletKoolla kirjoitti:

Ilan TV:n vaalikeskustelussa Haavisto oli aivan metsässä, kun oli kysymys miten estetään tulevaisuudessa Venäjältä tulevien pakolaisten tulo, kun heitä 2015 oli muka tullut yli 4000 ?
Oikea luku oli jotain 2000 ja sitten se saatiin neuvottelemalla loppumaan. Haavisto oli ulkona kuin lumiukko koko kysymyksestä ja yleensä tuo mätäpää muutenkin vastaili viherkommareille tyypillisesti kieroilemalla.
Ruotsista tänne laitettiin tulemaan 32 000 miestä ja heitä tulee sieltä vieläkin, minua jäi ihmetyttämään, kun tuo jätettiin kokonaan mainitsematta ja Hallo-Ahon vastauskin keskeytettiin ?
Mikä ero oli Venäjältä tulleilla ja Ruotsista tulleilla miesläpsyttelijöillä, mutta iso oli ero tulijoitten määrissä, mutta kysyttiin vain Venäjältä tulleista ?
Jotenkin tulee mieleen YLE:n ohjelma "Suomi on ruotsalainen" että olemmekin tuon maan alaisia ja meidän täytyy kulkea sen määräyksien mukaisesti ja pakolaisetkin ovat yhteisiä huollettavia.

Koko vaalitentti jäi torsoksi eikä mistään oikeista kansalaisiamme koskettavista asioista tuossa keskustelussa otettu ollenkaan esille eli ohjelma oli täysin mitään sanomatonta sirkusta.

Mielenkiintoista oli Orpon vastaus polttoaineitten hinnoista kysyttäessä, näin hän vastasi hänellä on aina varaa maksaa polttoaineesta 20 senttiä enempi litralta ? Jospa tuo Orpo eläisikin samoilla tuloilla mitä työtätekevät kansalaisemme niin ehkä hänkin niillä korppuaivoillaan tajuaisi sen palkkaeron, mitä ministereillä ja tavallisella työläisellä täällä maassamme on.

Parhaiten mielestäni pärjäsi Jussi Halla-aho, Essayah, Sampo Terho ja osittain Sipilä muut oli pelkkiä sirkuspellejä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu