Viimekertainen keskustelu hoitomenetelmistä tästä oli luotu vuonna 2015 ja aloittaja kertoi siinä "Enzymatic Therapy Cell Forte max-3"-kapseleista. Jos joku on sattunut kokeilemaan noita niin olisin kiinnostunut kuulemaan tuloksia.
Omasta tilanteestani: kymmenen vuotta tautia takana. Monta vuotta pysyi rauhallisena ja kuopuksen syntymän jälkeen "räjähti käsiin". Itselläni pahin ongelma-alue tällä hetkellä on alapää, varsinkin nivuset ja alue niiden ympärillä sekä takapuolen vako. Kainaloon on ilmestynyt vasta yksi paise ja toivottavasti enempää ei tule. Pahoin pelkään että ei toiveet auta. En voi edes kuvailla kuinka paljon inhoan tätä tautia ja kuinka paljon olen ulkonäköäni inhonnut tämän takia. Nyt kuitenkin olen asian vihdoin hyväksynyt ja lopettanut stressaamisen ja pahan mielen tästä, tiedostan että stressi tekee tätä pahemmaksi mutta ei sitä niin vain lopeteta.
Kuitenkin, kerään tähän nyt itseäni auttaneet hoitomenetelmät ja poppaskonstit, jos niistä jollekin muullekin olisi apua. Leikkaukseen en ole ainakaan toistaiseksi joutunut, arpia on järjetön määrä mutta ei tunnu suoraan sanoen missään jos vain saisin paiseet pidettyä poissa.
Kainalon patin ilmestyessä päätin ottaa niskalenkin tästä ja toistaiseksi tulos on ollut tosi hyvä. Hain lääkäriltä antibioottikuurin (kefexin, 10 päivää, mahdollinen jatko jos tuntuu että auttaa/tarvitsee jatkaa). Kaksi, kolme viikkoa ennen antibiootin hakemista aloitin seuraavanlaiset rutiinit:
Ensimmäisenä aloin laittamaan 100% teepuuöljyä joka ikinen ilta tulehtuneille alueille ennen nukkumaanmenoa. Tietenkin huolellinen pesu ennen öljynlaittoa. Aamulla öljyn pesu pois. Huolellinen hygienia on vähättelyä siihen miten paljon olen itseäni lähiaikoina pessyt. Käyn suihkussa kaksi kertaa, aamulla ja illalla sekä joka ikisen vessakerran yhteydessä suoritan vesipesun, käytännössä pesu minimissään kahden tunnin välein. Pesuaineen on oltava hellävarainen, intiimialueelle tarkoitettu. Ei missään nimessä saippuaa tai jotain hajustettua palmoliven suihkusaippuaa.
Joka ikisen pesukerran jälkeen kuivaus todella hienovaraisesti, ei hinkaamista vaan pyyhkeellä tai vaikka vessapaperilla "töpöttelyä" kuivaksi asti. Ilmakuivaus on mahtava vaihtoehto mutta itse en todellakaan tahdo lojua pers pystyssä kuivattelemassa, jokainen kuitenkin tyylillään. Alushousut välittömästi pois kun on kotona ja löysät, hengittävät housut jalkaan. Pyyhkeen vaihto joka toinen päivä.
Itselläni on ollut ongelma alueen liikahikoilu tän taudin ollessa päällä, ja paras mitä tähän olen keksinyt on yksinkertaisesti talkki. Kuulostaa huvittavalta mutta toimii tosi hyvin, iho ei ole nahkea eikä nihkeä ja kymmenen kertaa mukavampaa olla liikkeellä kun alueella ei synny jatkuvaa kitkaa liikkeestä. Eli kotona menen lökäreissä ilman alushousuja, ovesta poistuessa talkit hanuriin ja puuvillaiset alushousut alle. Itse käytän farkkuja. Jos hikoilu on ollut tosi pahana olen käyttänyt kotonakin talkkia. Mainitaan vielä että paras talkki vaikutuksiltaan on tähän mennessä ollut jalkapohjille tarkoitettu, poistaa liikahikoilua ja on ihoystävällinen. Ennen ostoa kannattaa varmistaa ettei ole mikään hulluna hajustettu.
Kerran viikossa kuorin ihon, käytän tähän kerran "keitettyjä" kahvinporoja joiden seassa on reippaasti himalajan vuorisuolaa. Ton suolan olen ostanut ihan perusmarketin maustehyllyltä, eli sellainen maustemyllyssä oleva, rouhittava suola. Käyn saunassa, kuorin ihon, edelläkuvattu kuivaus ja se teepuuöljy.
En -ikinä- rasvaa ihoani millään voiteilla taudin ollessa pahana, kaikki kosteus ja hautominen tekee itselleni tuplasti pahempaa. Teepuuöljy ei ole kuivattanut tervettä ihoani, jokaisen kannattaa kuitenkin tarkkailla että kestääkö iho tuota öljyä kuten itselläni kestää.
Naisille suosittelen tosi lämpimästi tamponien tai mahdollisesti kuukupin käyttöä, siteiden käyttö itselläni ainakin tekee hallaa, eli iho hautoo ja menee pahemmaksi. Jos käytän siteitä, käytän "halpis" merkkejä, jostain syystä ne sisältää yleensä vähemmän jotain muoviseosta tms ja hengittää paremmin. Ja varsinkin kuukautisten aikana ihoa täytyy vesipestä todella huolellisesti.
Aikanaan sain ainoastaan noilla metodeilla rauhoitettua taudin ja paiseet hävisivät täysin ja iho näytti oikeasti jopa hyvältä. Nyt lähtötilanteessa oli muutama niin kipeä patti että hain antibiootit tähän kylkeen. Olen nyt syönyt antibiootteja kaksi päivää ja omalla kohdalla näkyy selvästi parannusta. Ja näkyi siis jo ennen antibioottien aloittamista. Paiseet pienenevät selvästi, uusia ei tule ja vanhatkin kuivuvat tehokkaasti.
Yhteenvetona voisi sanoa että "perus" huolenpito hygieniasta ei riitä, eli kolme pesua per päivä ei todellakaan ole tarpeeksi jos alue hikoaa jatkuvasti ja pahimmillaan ne paiseethan märkii. Eli mieletön määrä pesuja, kuivauksia, talkkia jos tarve ja iltaisin teepuuöljy. En osaa sanoa onko kuorinnasta varsinaisesti apua, mutta omasta mielestäni suola on helpottanut oireita.
HS tauti ja hoito
2
933
Vastaukset
- Anonyymi
Kiitos
- Anonyymi
Kiitos minultakin. Olen kärsinyt hs taudista monta vuotta, hoitoa ei saa kun lääkärit ei tiedä että mikä tän edes aiheuttaa. Välillä syön antibiootteja mutta ei nekään mikään ratkaisu ole. Kaikki rasvat ja salvat kokeiltu ja todettu hyödyttömäksi. Teepuuöljy on uusi tuttavuus ja kokeilussa seuraavaksi.
Tän tekstin nähtyäni tilasin heti teepuuöljy saippuaa pienen googlettelun jälkeen, mulla on herkkä iho ja pelaan varman päälle ostaen vähän "laimennettua" versiota ja katson mitä tapahtuu. Saippua on Saaren taika merkkinen ja luonnonmukainen. En tiedä toimiiko mutta netti kokemukset oli hyviä, eipä niistäkään ikinä tiedä. Voin tulla kertomaan kuulumisia joskus kun saan saippuan kotiin ja ehdin sitä hetken käyttää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1254054Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3192081Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481821Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21760- 1061740
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4391681Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4481532MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar531282Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441276Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4501251