Taas alkoi pyöriä maajussille morsian ohjelma. Itsellä on aina ollut ihan murrosikäisestä lähtien viehtymys isoihin raavaisiin suomalaisiin miehiin ja maalaiselämää kohtaan. Maatilan tilakeskus ympäristönä, ulkosaunoineen, latoineen, navettoineen ja riihineen tekee paikasta otollisen exhibitionismiin. Reipashenkistä nakuilua ulkosalla ja miesten kanssa hauskanpitoa. Onko muilla samankaltasia ajatuksia? Tää juontaa varmaan jonnekkin varhaisnuoruuteen
Vastaukset 2
Juuri näin. Riihet ja ladot tarjoavat hyvää näkösuojaa. Isot, raavaat miehet ovat muutenkin kiihottavia miehekkyydessään. Kyrvät voivat olla ulkona haalareiden sepaluksesta ja heiluvat vapaina äijien tehdessä töitä. Karvainen ja hikinen rintakehä näkyvillä haalareiden ollessa avoinna. Maatila tarjoaa myös monesti hyvän paikan olla täysin alasti.
Kunpa miehet olisivat niin avoimia, että kaikki voisivat kouria vapaasti toisiaan tilaisuuden tullen. Antaa seksuaalisuuden olla esillä ja olla siitä ylpeitä. Ei häpeillä sitä että miehekäs mies on kiihottava. Kullin kuuluu olla vapaana, sitä saa katsella, ihailla ja siihen saa koskea. Se ei ole keneltäkään pois.Voi kun pääsisikin kesärengiksi maatilalle astuttavaksi. Niin maajussi kuin maatila ympäristö kiehtoo paljon juurikin kesäkeleillä kun voi ulkona puuhailla.
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 851391
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä351101Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk19875Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita154725Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13700- 46669
Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja194648Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?13647- 33570
Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.39558