Okun päättäjien Attendo sopimus

Turha on Attendoa syyttää ko.sopimuksesta, vaan ammattitaidottomia päättäjiämme. Ei ole hurja se joka pyytää, vaan se joka suostuu, sanoon sananlasku...Ei voi kuin ihmetellä, kuinka sopimus toisensa perään joudutaa tarkastelemaan uudelleen, jopa lakituvassa ja aina ollaan maksumiehenä.
Ja sellaisten päätöksien "nuijija" pyrkii vielä eduskuntaan.
Uskallatko äänestää sellaista?
Minä en.
1699
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Osuit naulan kantaan, päättäjämme ovat vellihousuja jotka nostavat kokouspalkkionsa ja siinä kaikki.

Äänestä

Se on köyhän, väestökadosta kärsivän kunnan päättäjien osa, kun tulee mikä tahansa positiivinen tarjous, siihen tartutaan kuin pienet lapset karkkipussiin, sen kummempia ajattelematta.

Pitäisi kuitenkin miettiä viisi kertaa, miksi/mistä se tarjous tulee ja juuri meille? Kuka haluaa jakaa ilmaista rahaa ja hyvinvointia meille? Mikä meillä muka täällä on niin paremmin, jotta se tarjous tulee nimenomaan meille?
Minä lähden siitä, että vain huijarit tekevät näitä "tarjouksia", joissa luvataan yhdeksän hyvää ja kahdeksan kaunista.

1Äänestä

Attendon rakennusta on Outokumpuun turhaa odottaa, sellainen rakennetaan isommalle paikkakunnalle ja vanhukset kärrätään sinne.
Attendo muutenkin on epäluotettavassa maineessa monella paikkakunnalla monien muiden yksityisten tavoin, raha edellä ei laatua saada missään.
Hoidetaan itse omat vanhuksemme soten kautta hyvin niin on leveät hartiat toimia nyt ja tulevaisuudessa...

Äänestä
  • Siun Soten Outokummun päättäjät valitettavasti vähemmistönä.
    Yhtymän hallitukseen pitäisi saada paikka.
    Siellä ne päätökset tehdään.

    Äänestä

  • Hallitukseen kirjoitti:

    Siun Soten Outokummun päättäjät valitettavasti vähemmistönä.
    Yhtymän hallitukseen pitäisi saada paikka.
    Siellä ne päätökset tehdään.

    Outoa jos teillä ei hallituspaikkaa, onhan Outokumpu sentään kaupunki vaikka pieni sellainen..

    Äänestä

  • oxnard kirjoitti:

    Outoa jos teillä ei hallituspaikkaa, onhan Outokumpu sentään kaupunki vaikka pieni sellainen..

    Edunvalvonta tökkii. OUTOKUMPU olisi oikeutettu hallitus paikkaan Siun Sotessa.
    Mitä tämä kertoo nykyisistä päättäjistä.
    Pullamössö sukupolvi on luovuttajien sukupolvi ja sellaisena myös pysyy.

    Äänestä

Kautta aikain on pääåtäjinä ollut vain meidän miehiä ja naisia, jotka ovat toisiaan kadehtien saaneet tai olleet saamatta aikaan joskus hyviä ja usein epäkelpoja päätöksiä. Tämä attendo on oiva esimerkki
siitä kuinka niitä narrataan, joita päästään narraamaan.

Äänestä
  • Okuli oli hyvin huono päätös

    Äänestä

Vähän huolettaa tuo Siunsoten lisälasku viime vuodelta ja kaatopaikan kunnostuksen lasku, sekä Kummunkadun remontti, jonka loppusummaa ei kukaan tiedä? Varmaan liikutaan yhteensä noin 4.5 miljoonan €: n summassa? Mistä rahat?

Äänestä
  • Samaa ajattelin, voi meitä veronmaksaja parkoja mikä kakku tulee kontollemme, Siun soten lisälaskun lisäksi rahaa palaa koko ajan enemmän reaaliajassa. Kuinka selviämme ??
    Kummunkatu olisi kevyesti rempattuna (päällysteet uusiksi) tullut edulliseksi, kuuta olisi turhaa kurkotella turhan takia...

    Sotemenot, koulutusmenot on pakollisia kaikki muu turhaa joissa voi säästää...

    Äänestä

  • oisitta huolissannu oikeista asioista paljokohan mahtaa joutentoimittajan valtakuntaan nimittäin urheiluhalliin olla menossa ei maha riittee ees tuo 4,5miljoona siinä kelpoo patsastella kaikuvilla käytävillä.

    Äänestä

  • urheiluhalli kirjoitti:

    oisitta huolissannu oikeista asioista paljokohan mahtaa joutentoimittajan valtakuntaan nimittäin urheiluhalliin olla menossa ei maha riittee ees tuo 4,5miljoona siinä kelpoo patsastella kaikuvilla käytävillä.

    Urheiluhalli... niinpä osakkeet kierrätyspaperin arvoisia ja satasen kappaleelta kaupunki maksoi... Käyttökulut lienee helposti vähintään satatuhatta vuosi...

    Tipahdamme korkealta ja helvetin kovaa... Mitäs tuosta veronmaksajat vähenevät vuosi vuodelta ja pinnalle on pitkä matka..

    Äänestä

Joensuu voisi maksaa esikaupunkinsa kulut vaikka alkaen 2021. Kiitos tulee myöhemmin.
Joensuussa verotus on alempi.

Äänestä
  • Joensuu ei maksa kenenkään ulkopuolisen velkoja, omissakin on riittävästi kakkua hallittavaksi. Joensuulla on sentään leveät hartiat ja näin velanmaksukyky eri luokkaa kuin kuihtuvalla kaupungilla..
    Prosentti Joensuussa on pienempi ja pysynee näin jatkossakin. Outokummulla ei ole mahdollisuuksia juurikaan muuttaa prosenttia suuntaan tai toiseen, nosto hätistää asukkaat muualle lasku taas vie viimeisenkin pohjan kaikelta toiminnalta...

    Äänestä

Mistäkö rahat 4,5milj.tarpeeseen?
Koulu-uudistuksesta 10v.ajalta.
450thatta x10v=4,5milj. Näin talousnero kaupungin johtaja ja Sivistysjohtaja laski....mut...
Ainiin, sehän uudistus epäonnistuikin ja tulikin yli18 milj. kulut....
Hahahaahhahahaaa...talousnerot...

Äänestä
  • Kunta ei voi mennä konkurssiin mutta pakkoliitos tai vastaava voi olla edessä jos nämä talousnikkarit eivät opi laskemaan. Veronmaksajat ja väki vähenee vauhdikkaasti (100 henkeä vuodessa) jolloin 5 vuoden päässä väkeä noin 6000 henkeä josta lapset ja vanhukset pois jää maksukykyisiä reilu parituhatta henkilöä...
    Sote ja koulutuskulut on silloin kysymysmerkki, pakolliset menot jotka hoidettava isojen velkojen kera...
    Sanon että ei hyvälle näytä, haihattelua iso katuremontti jonka voisi uudella päällysteellä hoitaa edullisesti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Peeaatpuupäät kirjoitti:

Turha on Attendoa syyttää ko.sopimuksesta, vaan ammattitaidottomia päättäjiämme. Ei ole hurja se joka pyytää, vaan se joka suostuu, sanoon sananlasku...Ei voi kuin ihmetellä, kuinka sopimus toisensa perään joudutaa tarkastelemaan uudelleen, jopa lakituvassa ja aina ollaan maksumiehenä.
Ja sellaisten päätöksien "nuijija" pyrkii vielä eduskuntaan.
Uskallatko äänestää sellaista?
Minä en.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu