Kuvassa keskustan pääministeri Sipilä vetovuorossa 2015. Kun keskusta sai ylivoimaisen vaalivoiton, se sitten vastuu siirtyi, voisi sanoa automaattisesti. Juha Sipilän hallitus aloitti vuonna 2015 keskellä talouskriisiä, mutta pääsi nopeasti nauttimaan maailmantalouden vetoavusta hyvällä politiikalla. Takana on mukava talouskasvun putki, toivottavasti sitä ei vasemmiston ja vihreitten taholta heti ajeta alas jos valtaan pääsevät. Vappusatasia ei kestäsi kovin alkaa heittelemään velkarahalla, eikä muutakaan leväperäistä jakoa maailmalle.
Ruotsin punavihreä hallitus alkoi samoihin aikoihin, ja se ensimmäinen työ oli Palestiinan tunnustaminen valtiona. Paljonko " raketti" rahaa laittoivat hevoselleen ? aika paljon epäilen.
Tuleva hallitus saa päinvastoin aloittaa kohentuneessa tilanteessa, mutta sen pitää varautua alamäkeen ja ehkä jopa taantumaan.
Sen tarkoituskin että se elää, kun jotkut siirtyy hallituksesta siihen on tulossa toiset, ja työt jatkuu entiseen malliin. Siinä tämän hallitus taipaleen ensimmäinen kokoonpano, siihenkin tullut muutoksia ajan saatossa.
https://images.cdn.yle.fi/image/upload//w_1200,h_800,f_auto,fl_lossy,q_auto/13-3-10687582.jpg
Alkanut vähän jakautumaa, kun alettu vaali slogania käyttämään. Politiikassa käytettyjä tunnettuja iskulauseita ovat esimerkiksi "Vapaus, veljeys ja tasa-arvo", "Koti, uskonto ja isänmaa" ja "Rötösherrat kuriin!". Politiikka palasi politiikkaan: Oikeisto haluaa nyt entistä kiihkeämmin leikkauksia, vasemmisto turvautuisi veronkiristyksiin. Talouden ikuinen ydinkysymys sen paljastaa: politiikka on tekemässä paluuta politiikkaan.
Pitääkö talous laittaa kuntoon kasvattamalla tuloja vai pienentämällä menoja?
Valtion ja kuntien talouden tasapainottamisessa porvaripuolueet uskovat nyt leikkauksiin entistäkin enemmän – vasemmisto ja vihreät entistäkin vähemmän.
Näkemyserot tulevat esiin selvinä, kun katsotaan ehdokkaiden kantoja Ylen vaalikoneen talousosion väitteeseen numero yksi: "Kun valtion menoja ja tuloja tasapainotetaan, se on tehtävä mieluummin menoja karsimalla kuin veroja kiristämällä."
Nyt kahtiajako on vahvistunut. Hallitus- ja porvaripuolueiden ehdokkaat pitävät kulujen leikkaamista entistä parempana tasapainotuskeinona, kun taas vasemmisto ja vihreät pitävät niitä entistä huonompana. Politiikan tutkijan tulkinta on selvä: poliittinen kenttä jakautuu selvästi vasemmistoon ja oikeistoon.
Monissa kysymyksissä näkemykset hakeutuvat kohti poliittisen kentän keskustaa, se tietää hyvää
suurimmalle keskustapuolueelle, kun politiikkansa käy kansaan. Odotettavisssa vaalissa hyvä tulos, jopa puhuttu 26 % äänimääristä, 14.4 iltamyöhään se sitten nähdään.
Entä mitkä ovat keinot tasapainottaa julkista taloutta kasvattamalla veroja?
– Siellä ei ole mahdollisuuksia. Suomessa on jo huippukireä verotus.
– Tiedämme, että jos verotusta kiristetään edelleen, verojen huonot puolet korostuvat.
Tarvitaan rakenteellisia uudistuksia, jotka lisäävät talouskasvua ja tuottavat verotuloja kasvun kautta.
Valtiovarainministeriössä varoitetaan, että veronkorotukset heijastuvat työnteon ja yritystoiminnan kannustavuuteen. Mutta raportissa on myös vinkki, jos veroja varoittelusta huolimatta halutaan kasvattaa.
– Vähiten haitallista olisi kohdistaa veronkorotukset kuluttamisen ja kiinteistöjen verotukseen. Verotuloja voidaan myös lisätä karsimalla tehottomia verotukia.
Jos ja kun muutama vuosi mennään punavihreiden ohjauksessa,niin käy kuten Venezuelassa on tilanne. Ja historia pullollaan esimerkkejä vassarien ja siihen suuntaan kallellaan olevien maiden konkursseja. No siinä se puoli ikävä,että kaikki kärsii, ainakin köyhät!!

Vastaukset 12
Vanhimmat
Pankkomajuri!+Tuo+liirum+laarumisi+toistelu+kertoo+selvästi+sen,+että+paniikkisi+on+kulminoitumassa,+mitä+lähemmäksi+vaaleja+käymme.+Keskustan+2015+vaalivoitolla+voit+pyyhkiä+nyt+vaikka+takapuolesi.+Niin+vähän+sillä+on+merkitystä+2019+parlamenttivaaleissa.+Varsinkin+kun+Kepu+kylpee+noin+14+%:n+valtakunnallisissa+kannatusennusteissa,+Sipilän+suurella+myötävaikutuksella.
Kuka ei täällä toistele. Hyviä asioita passaa toistella = hyvä hallituksen vetäjä.
En kuitenkaan lestaa huuda tavallasi.
Sinä et taida liikkua ulkosalla lainkaan ? Kuntoko ? Näyt päivystävän nenu lasissa kiinni.
Itse tulin juuri marketista, ja hyllyt on pullollaan mitä parhainta kotimaista ruokaa ym.
Ostetut appelsiinit ja banaanit ei vain kasva kotimaassa, mutta pääosin ostoskori oli kotimaista -työtä Suomeen. mm hyvää Valion Eila maitoa, johon olen ihastunut, siinä on maku kohdillaan.
Nuo makuhermot sellaisia, mihin ne opettaa, niin ne sitä vaatii, esim. rasvallista
maitoa en tykästä, jos onkin vain sitä, niin vettä sekaan.
Eila maidossa on rasvatontakin.
Eikö tääläkin ole Valion maitopoika, kuormakirjuri.
Joka sai herätyksen sosialisteihin sittemmin, jota meille kehunut kuin on parasta. Kun muistelee 1918 vuotta ei tainnut kehuminen oikein onnistua..
Miksi sinä aina syytät vassareita köyhyyden järjestämisestä ja köyhien sorsimisesta, kun sinulla olisi hyvä esimerkki lähempänäkin?
Oman puolueesi Sipilä järjesti Suomen köyhät kyykkyyn ja jopa niin, että tälläkin hetkellä jo yli 800 000 suomalaista elää köyhyysrajan alapuolella. Hallituksessa ei ollut vassareita, kun tämäkin katastrofi aiheutettiin.
Ilman vasemsmitoa Suomi olisi paljon rikkaampi, ja työteliäämpi.
Vähäsaattoisuutesikin on vasemmiston syytä?
Noin se juuri on. Itsekin olen laiska ja vasemmistolainen. Ajattelinkin alkaa rehdiksi, reippaaksi ja työteliääksi kepulaiseksi. Eduskuntavaaleissakin äänestän jotain kepulestadiolaista, josko se auttaisi taivaspaikan saamisessakin.
Kepulaisissa ei ole työttömiä, kaikki tekee osansa yhteiskunnan eteen.
Jos meinaat makoileen tulla tallin yliselle, se ei onnistu. Parempi kun elätät
itsesi muulla kuin tallin ylisellä, sossun kautta.
Jos ei huolita, ei sitten. Eipä ihme, että kepun kannatus onkin niin matalalla, kun noin tylysti vastataan, jos lupaa kepulestadiolaista äänestää. Ei sitten, menköön taivaspaikkanikin, jos en kepulaiseksikaan kelpaa. Olenpa huono ihminen.
Pitäkää pölyiset tallin ylisenne.
ps. Tarvitseeko Sipilän Tesla tunkkia?
Maanviljelijä on puolet kalliimpi kuin työtön
Työtön maksaa yhteiskunnalle 18 000 euroa, maataloustuen saaja 27 000 euroa.
Sipilän Lesta on hyvä sähköauto.