Mikä oli ensimmäinen Suomi baari Pattiksella

Millaisia muistoja ja kokemuksia paikasta?
Entä muista ensimmäisistä Suomi baareista Pattiksella?
10<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Eka reissulla vietiin aluhousuja pesuun ja jäätiin viikoksi pesulaan ryyppäämään ja tyttöjä viihdyttämään. Vasta sitten kylälle. Taidettiin jossainvaiheessa ostaakin se Lanudry, vaan eipä haitannut.

Äänestä

Olisiko ollut Reiska(Raymonds), eka kerran tuolla poikkesin 1995.

Äänestä

Ile, aina ykkönen, ennen ja nytkin

Äänestä
  • Ilelle täydet pisteet. Ei krumeluurilla pilattu vaan kunnon viihtyisä muutaman pöydän pub .

    Palstan löysä paskiainen toki haukkuu paikkaa niinkuin muitakin thaivaallisia suomibaareja.

    Äänestä

Muikku kaikille tasapuolisesti!

Pahoitteluni tästä jotta en ole aloittamaani keskusteluun ehtinyt ennemmin tai vähemmin osallistumaan.

Muistan itse nöösipoikana kavereideni illan kulkua kuin jotain polttareiden sulhasta johdatellessa paikassa käyneeni... ehkä kilautin kelloa ehkä en?

Myöhemmin olen ohimennen oluen joskus paikassa ottanut. Useimmiten vain ohi kävellyt. Näin ollen en ehkä ole oikeutettu kirjoittamaan mitään ko. paikasta.

Kirjoitan nyt kuitenkin sen verran jotta hemmetin hieno herrasmies oli paikan pitäjä ja hienotunteinen henkilökuntansa.

Äänestä
  • En ole käynyt vaan ainoastaan ohi kulkenut, mutta huvittavaa että täällä konserneja ja tuottavuuksia juntit jauhaa ja sitten ylistää muutaman pöydän pubia.
    Suhteellisuudentaju siis perseestä.

    Äänestä

Ilenbaari muistaakseni vuodesta 1978 tai jotain siihen suuntaan... matka alkaa olla pulkassa huomenna kotiin, Hua Hiniin...

Äänestä

Welcomella oli hyvä kolmio suomibaareja, joissa oli kiva heilua, siinä meni pariviikkoa mukavasti. Mutta kun ne tulee ja menee. niin mitä niitä edes muistelemaan.

Äänestä
  • Parin viikon suomibaaripyörintä Pattayalla.

    Niinpäniin.

    Äänestä

  • KylläJooJep kirjoitti:

    Parin viikon suomibaaripyörintä Pattayalla.

    Niinpäniin.

    Sorry kirjoitusvirhe.

    Patin viikon suomibaariHEILUNTA.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


PakMaa kirjoitti:

Millaisia muistoja ja kokemuksia paikasta?
Entä muista ensimmäisistä Suomi baareista Pattiksella?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu