Sosiaalinen media tarjoaa mahdollisuuden keskustella kaikesta maan ja taivaan välillä tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Mielipiteiden vaihto voi tunnetusti olla rakentavaa tai sitten aivan muuta, toki myös siltä väliltä.
Perinteisesti on neuvottu välttämään politiikkaa ja uskontoa keskustelunaiheina esimerkiksi liiketapaamisissa. Näistä aiheista syntyy helposti riitaa.
Sekä poliittisen tai uskonnollisen näkemyksen perusteita on vaikea osoittaa tieteellisesti tosiksi. Maailma on niin monimutkainen. Esimerkiksi Brexitin vaikutuksia on hankala ennustaa.
Kannattaako uskon asioista sitten keskustella, jos keskustelijoiden näkemykset eroavat kovin paljon toisistaan?
Usko Jumalaan ei ole tiedettä vaan nimensä mukaisesti uskoa. Sen perusteet esitellään Raamatussa. Ajattelen niin, että kun uskon Jumalaan, Raamattu on elämäni ohjenuora, vaikka kaikkea en siitä ymmärräkään. Minun olisi mahdotonta johtaa uskoani vaikkapa luonnonlaeista tai eettisistä periaatteista.
Olen osallistunut jonkin verran verkossa käytyihin uskomista koskeviin keskusteluihin. En tiedä onko panokseni hyödyttänyt ketään, mutta ainakin olen itse joutunut miettimään vakaumukseni perusteita.
Väittelytaitoa on arvostettu antiikin ajoista lähtien. Retoriikan keinoin jokainen voi kehittää kykyään vaikuttaa muihin ihmisiin. Sen, jonka perustelut ovat järkevimmät ja siten uskottavimmat, katsotaan yleensä voittaneen.
Poliittisen ja uskonnollisen väittelyn taustalla ovat usein henkilökohtaiset vakaumukset, jotka eroavat toisistaan. Niihin saattaa liittyä voimakkaita asenteita.
Keskustelulle tai väittelylle ei ole mielestäni eduksi, jos se äityy paatokselliseksi tai siinä käytetään latautuneita ilmaisuja kuten hihhuli tai viherpiipertäjä. Tällaisella lähestymisellä kommentoija asettuu vastapuolen yläpuolelle, ja keskustelua tuskin kannattaa jatkaa.
Osapuolet voivat myös vilpittömästi pyrkiä ymmärtämään keskustelukumppanien perusteluja. Voidaan olla sovussa eri mieltä.
Uskonasioita ei voi perustella muulla kuin Raamatulla. Jos vastakkain ovat puhdas järki ja Raamattuun pitäytyvä usko, synteesiä on lähes mahdotonta löytää. Jos keskustelukumppani edustaa sellaista näkemystä, että Raamatusta on tieteen vuoksi jätettävä osa huomiotta, keskustelu voi olla aika hedelmätöntä. Asetelma on hankala siksikin, että Raamatussa on hyvin vaikeasti avautuvia kohtia, joille tosin voi olla oma aikansa.
Ymmärrän, että Raamatun sanoma avautuu parhaiten Pyhän Hengen valossa. Tämä on arka aihe otettavaksi esiin, koska se voidaan tulkita ylimielisyydeksi.
Jos minulta kysytään uskoni perusteita, koen, että minulla on velvollisuus vastata. Jos Luoja suo, löydän sanoja asiani esittämiseen. Voin vain kertoa, miten asian ymmärrän. En voi pyrkiä kysyjän ja omien käsitysteni synteesiin.
Usein julkisuudessa esittävät käsityksiään edustamastani kristillisyydestä henkilöt, jotka eivät usko tai eivät usko enää samalla tavoin. Joku saattaa kuitenkin olla kiinnostunut myös vakaumuksen edustajien näkemyksistä.
Jos joku etsii elävää uskoa, hänellä saattaa olla vastaanottavainen mieli. Silloin keskustelun asetelma on erilainen. Tilanne on harvoin tällainen verkon keskustelupalstoilla, mutta kuitenkin mahdollinen. On hyvä huomata, että keskusteluilla voi olla merkitystä myös sellaisille keskustelun seuraajille, jotka eivät itse siihen aktiivisesti osallistu.
Perinteisesti on neuvottu välttämään politiikkaa ja uskontoa keskustelunaiheina esimerkiksi liiketapaamisissa. Näistä aiheista syntyy helposti riitaa.
Sekä poliittisen tai uskonnollisen näkemyksen perusteita on vaikea osoittaa tieteellisesti tosiksi. Maailma on niin monimutkainen. Esimerkiksi Brexitin vaikutuksia on hankala ennustaa.
Kannattaako uskon asioista sitten keskustella, jos keskustelijoiden näkemykset eroavat kovin paljon toisistaan?
Usko Jumalaan ei ole tiedettä vaan nimensä mukaisesti uskoa. Sen perusteet esitellään Raamatussa. Ajattelen niin, että kun uskon Jumalaan, Raamattu on elämäni ohjenuora, vaikka kaikkea en siitä ymmärräkään. Minun olisi mahdotonta johtaa uskoani vaikkapa luonnonlaeista tai eettisistä periaatteista.
Olen osallistunut jonkin verran verkossa käytyihin uskomista koskeviin keskusteluihin. En tiedä onko panokseni hyödyttänyt ketään, mutta ainakin olen itse joutunut miettimään vakaumukseni perusteita.
Väittelytaitoa on arvostettu antiikin ajoista lähtien. Retoriikan keinoin jokainen voi kehittää kykyään vaikuttaa muihin ihmisiin. Sen, jonka perustelut ovat järkevimmät ja siten uskottavimmat, katsotaan yleensä voittaneen.
Poliittisen ja uskonnollisen väittelyn taustalla ovat usein henkilökohtaiset vakaumukset, jotka eroavat toisistaan. Niihin saattaa liittyä voimakkaita asenteita.
Keskustelulle tai väittelylle ei ole mielestäni eduksi, jos se äityy paatokselliseksi tai siinä käytetään latautuneita ilmaisuja kuten hihhuli tai viherpiipertäjä. Tällaisella lähestymisellä kommentoija asettuu vastapuolen yläpuolelle, ja keskustelua tuskin kannattaa jatkaa.
Osapuolet voivat myös vilpittömästi pyrkiä ymmärtämään keskustelukumppanien perusteluja. Voidaan olla sovussa eri mieltä.
Uskonasioita ei voi perustella muulla kuin Raamatulla. Jos vastakkain ovat puhdas järki ja Raamattuun pitäytyvä usko, synteesiä on lähes mahdotonta löytää. Jos keskustelukumppani edustaa sellaista näkemystä, että Raamatusta on tieteen vuoksi jätettävä osa huomiotta, keskustelu voi olla aika hedelmätöntä. Asetelma on hankala siksikin, että Raamatussa on hyvin vaikeasti avautuvia kohtia, joille tosin voi olla oma aikansa.
Ymmärrän, että Raamatun sanoma avautuu parhaiten Pyhän Hengen valossa. Tämä on arka aihe otettavaksi esiin, koska se voidaan tulkita ylimielisyydeksi.
Jos minulta kysytään uskoni perusteita, koen, että minulla on velvollisuus vastata. Jos Luoja suo, löydän sanoja asiani esittämiseen. Voin vain kertoa, miten asian ymmärrän. En voi pyrkiä kysyjän ja omien käsitysteni synteesiin.
Usein julkisuudessa esittävät käsityksiään edustamastani kristillisyydestä henkilöt, jotka eivät usko tai eivät usko enää samalla tavoin. Joku saattaa kuitenkin olla kiinnostunut myös vakaumuksen edustajien näkemyksistä.
Jos joku etsii elävää uskoa, hänellä saattaa olla vastaanottavainen mieli. Silloin keskustelun asetelma on erilainen. Tilanne on harvoin tällainen verkon keskustelupalstoilla, mutta kuitenkin mahdollinen. On hyvä huomata, että keskusteluilla voi olla merkitystä myös sellaisille keskustelun seuraajille, jotka eivät itse siihen aktiivisesti osallistu.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tuo tarinasi on varsin asiallinen ja se kanattaisi julkaista Päivämiehessä, jotta sen lukijat ymmärtäisivät, että on olemassa raamatunmukaistakin uskoa eikä vain SRK:n pomojen keksimää.
onkin julkaistu Päivämiehessä:
https://www.paivamies.fi/blogit/blogistit/blogisti_heikki-honkala/4128/
Pitkälti keskustelusta sinänsä samaa mieltä. Harvinaisen analyyttistä kirjoitusta.
Mutta todella rajoittunutta pitää raamattua yleisesti uskonnon perustana. Se on juuri sitä että havainnoidaan maailmaa tynnyrin tapin reiästä ja luulee olevansa kaikkitietävä.
Kinastelu uskonnoista on yhtä jalostavaa ja perusteltavissa olevaa kuin kinattaisiin päivän popmusiikista. Jokaisella on mielipide, oikeus siihen mutta pohjimmiltaan koko asia on tai ainakin pitäisi olla täysin yhdentekevää. Pienintäkään kriittisyyttä minkään tuntemani uskonnon perusta ei yksinkertaisesti kestä.
”Pienintäkään kriittisyyttä minkään tuntemani uskonnon perusta ei yksinkertaisesti kestä.”
Olen samaa mieltä. Väittelyissä usein uskonnon edustaja joutuu altavastaajan asemaan. Aina löytyy jokin uusi argumentti, jolla voidaan mitätöidä uskovaisen näkemykset.
Toisaalta uskonnothan ovat uskomista, ei tietämistä. Ne eivät perustu siis millään tavoin järkeen, eivätkä täten ole tieteellisesti argumentoitavissa. Ei, vaikka jotku luulevatkin niin.
Jopa taitava väittelijä Joona Korteniemikin ajautui uskossaan toiselle raiteelle, kun lähti järkeilylinjalle.
On vaarana, että kun uskoa lähtee selittää järjellä, niin pää lopulta sekoaa. Uskontojen oppirakennelmat kun ovat monesti niin järjettömiä ja epäloogisiakin.
Olisiko uskonnot uskontoja, jos ne voitaisiin läpikotaisin tieteellisesti todentaa paikkaansa pitäviksi. Olisiko uskominen uskomista, jos se perustuisi raudanlujaan faktaan. Jota ei taitavimmatkaan väittelijät onnistu vääräksi tai perusteettomaksi väittämään?
Voiko kaikki uskonnot edes olla raudanlujaa faktaa — nehän eroavat toisistaan aika lailla?
Mikä on se The Uskontojen uskonto, joka on täyttä faktaa ja jonka joka ikinen maailman älykkäimmistä tiedemiehistä lähtien uskoisi?
Jos uskonnon oppi olisi tiukkaa ja aukotonta faktaa, niin eihän se olisi enää uskonto!
Jos uskominen olis takuvarmaa tietämistä, niin ei se olisi enää pelkkää uskomista. Tällöin uskonnot olisi faktoja ja uskovaiset tietäviä.
No voiko tiede antaa vastauksia elämää suurempiin kysymyksiin?
Miksi olemme täällä?
Mitä varten?
Miksi saimme alkumme?
Ei voi. niihin tiede ei ikinä ulotu. Niihin voi saada vastauksia vain uskonnoista, oli ne sitten totta tai ei. Ja niitä ei voi ikinä tieteellisesti todentaa oikeiksi, mutta ei myöskään vääriksi...