Liikaa hiilidioksiidiä,..no syödään se !

Tuo iki-ihana Arto Nyberg maisteli tyytyväisenä pikkuleipää, jonka valkuaisaine löytyy ilmakehästä !

Suomalaisen Solar-Food yhtiön tuottamana sitä kehitellään kuin taivaan mannaa, tuleville ja nykypolville ravinnoksi. Mikäpä sen lohdullisempaa kierrätystä voisi ollakkaan? Kun maapallon väestö yhä lisääntyy, saa Pihtiputaan mummotkin sytyttää hellavalkeansa hyvällä omallatunnolla.

Niinpä vaan VTT ja Lappeenrannan tekn. yliopisto on 2 miljoonan apurahan, ja tekn.tri Juha Pekka Pitkäsen turvin laittanut sellaisen tehtaan pystyyn, että tässä saa tähyillä taivallisia leipäorsia jo vuonna 2022.
Sillä lailla Solar-Food 😊
13<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Vastaavaa prosessia on kokeiltu avaruusalusten miehistöjen ravinnon tuottamiseksi. Pitäähän tulevilla Marsiin muuttajillakin olla sopivaa matkaevästä , joten kyllä kehitellä kannattaa ! :) Kuulostaa vaan ankealta, jos ruokamme puristetaan proteiinijauheesta pillereiksi, kapseleiksi tai pikkuleiviksi, värittömiksi, tuoksuttomiksi, mauttomiksi. Sehän taas kuulostaa tieteisromaanin tulevaisuuden ravinnolta.

Olemme oppineet syömään jo rikkaruohoja, ainakin minä joskus nipsin kesän ensimmäisiä raikkaita vihreitä vuohenputkenversoja salaattiin, joskus voikukan hentoja lehtiä ja nokkosta keittoon aika useinkin. Kaipaan ruokiin väriä, viisi väriä päivässä on suosituskin ! Sienissäkin olisi paljon kehitettävää, vanhoja navettoja on jo muutettu sienimöiksi, miksei se onnistuisi kaupunkioloissakin tai taivasalla. Öljyä on opittu puristamaan vaikka mistä, kai sitä voisi saada tiristetyksi pajupusikoista, joita kasvaa entisillä viljelyspelloilla ja teiden varsilla. Sitten vaan kunnon puita tilalle, kun pusikot on syöty .

Olen muuten maistanut porkkalaa, joka on porkkanasta kylmäsavulohen makuiseksi ja näköiseksi jalostettu tuote, jota on helppo valmistaa nestemäisen savuaromin avulla. Vegaanista kylmäsavuporoa saa vastaavasti punajuuresta. Toisaalta olen sitä mieltä, että kasvikset kasviksina ja kala kalana, liha lihana.

Tämä mummo perhekuntineen on istuttanut elämässään niin paljon puita ja jälkikasvu jatkaa samalla tiellä, että aion tulevaisuudessakin nauttia takkatulesta, nuotion loimusta ja savusaunan löylyistä hyvällä omallatunnolla ja nauttien.

Nyt happea haukkaamaan, onkohan se ravitsevaa !

1Äänestä
Aloittaja

Kannustan minäkin nauttimaan elämän luonnollisista toiminnoista, joskin tietoisuus on saanut valitsemaan ekoloogisesti hyväksyttyjä ruoka-aineita. Kaikesta en ole valmis luopumaan silti, ihastunut olen eri kasviksista tehtyihin keittoihin, jossa vain nimeksi on lihaa tai kalaa!

Proteiinin tarpeen tyydytän kanamunilla, joihin en tunnu kyllästyvän, sekä jugurtilla ja hapanmaito tuotteilla.

Mutta vaikka tuo hiilidioksiidin muunto proteiinikeksintö onkin jo tehty 60 luvulla, avaa minusta tuo Solar-Food mahdollisuuksia jalostaa kuluttajille makutottumuksia vastaavia tuotteita.

Olkoonkin vaikka eläinten valkuaisrehuun sopivia pellettejä valmistuksessa, poissa se ilmakehästä kuitenkin on !

1Äänestä

Nyberg on jalkapallofani ja kun aikuinen mies on sellainen, et kestäisi päivääkään sini sen kanssa

Sen sijaan eläkeläiset syövät lainojaan

"Santander (espanjalaispankki Suomessa) Consumer Financen oman datan mukaan eläkeläisten hakema keskilainasumma on kasvanut merkittävästi viimeisen viiden vuoden aikana"

"Proteiinin tarpeen tyydytän kanamunilla"

Luomisvimmasi tarvitsee kollageenia joka on liimaproteiini ja joka alkaa kadota iän myötä
suoraan lehmästä https://www.sinunapteekki.fi/products/puhdas-sport-kollageenivalmiste

Santander on ihanaa vehreää Espanjaa

1Äänestä
  • Eikö jo Suomen laki edellytä, että tuotteesta kerrottaessa selvitetään
    mitä se SISÄLTÄÄ, ei sitä mitä se EI sisällä!?

    1Äänestä

Ilmankos rapea possunpaistin kamara on tosi herkkua ! Ajatus saa ihan veden herahtamaan suuhun. Maailmalla on Pork Rinds kamaranaksujakin, joita olisi kiva napsia kollageenin tarpeeseen.
Saattaa tuo apteekkipurkkikin olla hyväksi, maku vaan aidossa miellyttää enemmän.

Alkukevään ihmisvilinään teen lähtöä, saatanpa ostaa possun lapapaistinkin samalla reissulla !

1Äänestä
Aloittaja

Eipä löytynyt possunlapaa nahkoineen, ostin sitten pienen palan luutonta grillikylkeä. Nahat oli kaikista viipalelihoistakin poistettu, joten ilman nahkoja jäin .

Muistuu mieleeni Vappu, äitini nuorin sisko, joka himoitsi kaikkia nahkoja ja rustoja. Eli 92 vuotiaaksi silti, joskin kävi viimeisenä vuotenaan poikansa kanssa Itäkeskuksessa ostoksilla.

Kotiin tullessa hän "riisui" valmiin broilerin nahoistaan, piti nahat itsellään, ja antoi poikansa viedä kypsän broilerin.

Meinasi vain: näistä minä tykkään, vie sinä nuo kuivat ja terveelliset palat! Heh he,..

Sain samalla ostettua puuttuvat led-lamput keittiön kattovalaisimeen, ei riitä pelkät työpöydän valot minulle, viihtyisämpää on kirkkaassa valossa!

1Äänestä

Ei meillä mitään hätää ole. Maapallo voidaan istuttaa hiilinieluja (puita) täyteen.
Jos on kuivia paikkoja, kaivetaan kanavat ja kastelu aurinkoenergialla.

1Äänestä

sini.sirkku 18.3.2019 15:36 Eipä löytynyt possunlapaa

Kun sinua kiinnostaa kaikki niin on löytynyt uusi pulsari joka on harvinaisen vauhdikas
tykinkuulapulsari jos autokieltä käytetään se liikkuu neljää mijoonaa (kilometriä tunnissa) eli muutamassa
minuutissa täältä Kuuhun
ja ionisoi kaiken ympärillään kuvassa

pulsari on magneettipiiska
kansanomaisesti majakka

Pulsari-ilmiön on löytänyt ensi kertaa NAINEN
silloin luultiin että pulsari on ihmisten lähettämä majakkavalo
joten sitä kutsuttiin nimellä pienet vihreät miehet ykkönen
lgm 1

alkulöytäjä
https://www.google.com/search?rls=com.microsoft:en-GB:IE-Address&biw=1152&bih=537&tbm=isch&sa=1&ei=vu-RXNPfBIivrgS8zrGQBQ&q=lgm jocelyn bell&oq=lgm jocelyn bell&gs_l=img.3...126487.126487..126721...0.0..0.60.60.1......1....1..gws-wiz-img.OceN4Wr9Y3I

tykinkuulapulsari
https://www.techexplorist.com/nasas-fermi-satellite-clocks-cannonball-pulsar-speeding-space/21762/

Äänestä
  • Aloittaja

    Kiinnostaako minua kaikki ? Hymy syttyi nyt täällä, jos sellainen käsitys on syntynyt,..😊
    Tieteen saavutukset toki, paitsi science fictiot, joskin pulsarit on tuntematon käsite, tähden räjähdyskö ?

    Mikä ettei naisetkin joskus löytäjinä,.. vrt Marie Curie, joka yksin saattoi loppuun yhteisen tutkimustyön aikanaan.

    Toisaalta Jules Vernen mielikuvitus aikanaan, oli todella valloittava scifin alalla, muistan lapsena ahmineeni kapteeni Nemosta Nautiluksessa maapallon sisuksissa 🥰

    Kun ajatteleekin miten paljon viime vuosisadan alusta tähän päivään on maailma muuttunut, en pidä todennäköisenä kehityksen hidastumista, pikemminkin päinvastoin.

    Siksi en koe paniikkia ilmastomuutoksesta, kun kehitteillä saattaa olla monilla tahoilla uusia innovaatioita saasteettomamman energian saantiin.

    PS. Pien-eliöt, eiköhän bakteerit ole niitä varsin pieniä ! 😌

    1Äänestä

Mielenkiintoinen oli Nybergin ohjelma. Mielelläni haluaisin maistaa hiilidioksidia. On kaikenmaailman nyhtökaurat, tofut, mifut, kauramaidot ja härkikset kokeiltu. Olen lihan ja seka-perusruoan syöjä, mutta jos voin pelastaa luontoa ja ympäristöä jättämällä lihan niin kyllä siihen rupeaisin. Jostakin on lähdettävä, että saataisiin puhtaampi maailma jälkeläisille. Kun Jumala loi sateenkaaren merkiksi että vedenpaisumus ei enää koskaan tule, niin josko sitten tuleekin että tukehdumme muoviin ja tuhoamme maapallon syömisellämme.

1Äänestä
  • Ohjelmassa ei mainittu, mitä pieneliötä apuna käytetään. Sinilevissä on lajeja, jotka voivat käyttää hiilenlähteenä hiilidioksidia ja typen lähteenä ilman typpeä. Energia tulee auringosta. Itse kyllä olen kasvien kannattaja.

    1Äänestä

Kylläpä tuo sinilevä oudoksuttaa. Jos lisäaineita, väri- , säilöntä ja muita, kovasti laittavat sekaan, niin sitten en kovin mielelläni söisi, vältän niitä muutenkin ja valitsen ruoan niin alkuperäisessä muodossa kuin se on mahdollista ja valmistan alusta alkaen itse.

1Äänestä

Tekevät bakteereista "ruokaa". Kyllä se on niin, että vaikka tiedemiehet sanovat, että pieraisun jälkeen ulostejäämiä nousee ylös ja elimistöön, niin tuo on sama kuin sillä perusteella rupeaisi syömään paskaa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sini.sirkku kirjoitti:

Tuo iki-ihana Arto Nyberg maisteli tyytyväisenä pikkuleipää, jonka valkuaisaine löytyy ilmakehästä !

Suomalaisen Solar-Food yhtiön tuottamana sitä kehitellään kuin taivaan mannaa, tuleville ja nykypolville ravinnoksi. Mikäpä sen lohdullisempaa kierrätystä voisi ollakkaan? Kun maapallon väestö yhä lisääntyy, saa Pihtiputaan mummotkin sytyttää hellavalkeansa hyvällä omallatunnolla.

Niinpä vaan VTT ja Lappeenrannan tekn. yliopisto on 2 miljoonan apurahan, ja tekn.tri Juha Pekka Pitkäsen turvin laittanut sellaisen tehtaan pystyyn, että tässä saa tähyillä taivallisia leipäorsia jo vuonna 2022.
Sillä lailla Solar-Food 😊

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu