Maaliskuun keväisen valon edessä on toisinaan suljettava silmät, niin häikäisevää se on! Valo vaikuttaa konkreettisesti joka soluun – kasvuun ja kehitykseen, vireystilaan ja mielialaan.
Läpi Raamatun toistuu vertauskuva valosta, usein pimeyden kontrastina. Jo alussa kun maailma luotiin, Jumala erotti valon pimeydestä. Kuinka pimeä olikaan pimeys, josta Jumalalla oli voima erottaa valkeus?
Ihmisen askelia maailmassa suuntaa hänen maailmankuvansa arvoineen ja elämänkäsityksineen. Jo yhden päivän aikana on tietoisesti tai tiedostamatta tehtävä useita tuhansia ratkaisuja – välistä hyvin tärkeitäkin. Tätä ajatellessa vastuu painaa.
Aatteiden ja näkemysten välillä hapuilevalla ihmisellä on myötäsyntyinen kaipuu elämän järjestykseen ja ymmärtämiseen. Pimeys on kuitenkin tiheää. Katsomme kaikki ihmiskunnan laajoja uhkakuvia: tuhoutuuko luonto, romahtavatko yhteiskunnat sotien, terrorismin, köyhyyden ja katastrofien seurauksina, onko teknologian kehitys jo hallitsematonta? On paljon ihmisen tekoja, joihin valo ei yllä. Jokainen kantaa mukanaan myös omien murheittensa taakkaa.
Kun lähtökohta on sydämen usko Jumalaan ja Raamatun sanaan, on helpompaa luottaa myös siihen, että Jumala pystyy ohjaamaan jokapäiväisissä valinnoissa ja elämän suurimmissa kysymyksissä. Hän on voinut erottaa valon ja pimeyden, luoda ihmisen ja lunastaa hänet omakseen. Jumalaan uskova elää itse todeksi sen, miten valo loistaa pimeyteen eikä pimeys ole saanut sitä valtaansa (Joh. 1:5).
Jumalan sana on kestävä perusta toimintaan muiden ja luomakunnan hyväksi, eikä se ohjaa vain passiiviseen odottamiseen vaan vastuun kantamiseen. Silti on harhaa, että ihminen pystyisi rajallisilla teoillaan hallitsemaan edes omaa elämäänsä: ”Ilman minua te ette saa aikaan mitään” (Joh. 15:5).
Jeesuksen mukaan hänen seuraajiensa ei tarvitse hapuilla pimeässä, koska hän on itse valona heidän elämässään. Psalmissa todetaan: ”Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleni, se on valo minun matkallani” (Ps. 119:105).
Lampun valo osoittaa eteenpäin hetki hetkeltä ja asia asialta. Evankeliumin omakohtainen uskominen nostaa katseen elämän vaihtelevista tilanteista ikuisuuden horisonttiin. Vapahtaja on kaikille kansoille luvattu valo (Luuk. 2:30–32) ja uskon lahjan saaneen tehtävä on kutsua muita hänen yhteyteensä.
On ollut puhuttelevaa kuunnella, kun täällä maailmankaikkeudessa hetken viivähtäneen, arpia ja surujakin kantaneen uskovaisen ihmisen muistolle on laulettu virttä, jonka sanat kertovat auringonpaistettakin loistavammasta kirkkaudesta, sellaisesta, jota kaikki sanat ovat liian köyhiä kuvailemaan. Hänellä ei ole enää pimeyden ja valon vaihtelua. On vain valo.
Läpi Raamatun toistuu vertauskuva valosta, usein pimeyden kontrastina. Jo alussa kun maailma luotiin, Jumala erotti valon pimeydestä. Kuinka pimeä olikaan pimeys, josta Jumalalla oli voima erottaa valkeus?
Ihmisen askelia maailmassa suuntaa hänen maailmankuvansa arvoineen ja elämänkäsityksineen. Jo yhden päivän aikana on tietoisesti tai tiedostamatta tehtävä useita tuhansia ratkaisuja – välistä hyvin tärkeitäkin. Tätä ajatellessa vastuu painaa.
Aatteiden ja näkemysten välillä hapuilevalla ihmisellä on myötäsyntyinen kaipuu elämän järjestykseen ja ymmärtämiseen. Pimeys on kuitenkin tiheää. Katsomme kaikki ihmiskunnan laajoja uhkakuvia: tuhoutuuko luonto, romahtavatko yhteiskunnat sotien, terrorismin, köyhyyden ja katastrofien seurauksina, onko teknologian kehitys jo hallitsematonta? On paljon ihmisen tekoja, joihin valo ei yllä. Jokainen kantaa mukanaan myös omien murheittensa taakkaa.
Kun lähtökohta on sydämen usko Jumalaan ja Raamatun sanaan, on helpompaa luottaa myös siihen, että Jumala pystyy ohjaamaan jokapäiväisissä valinnoissa ja elämän suurimmissa kysymyksissä. Hän on voinut erottaa valon ja pimeyden, luoda ihmisen ja lunastaa hänet omakseen. Jumalaan uskova elää itse todeksi sen, miten valo loistaa pimeyteen eikä pimeys ole saanut sitä valtaansa (Joh. 1:5).
Jumalan sana on kestävä perusta toimintaan muiden ja luomakunnan hyväksi, eikä se ohjaa vain passiiviseen odottamiseen vaan vastuun kantamiseen. Silti on harhaa, että ihminen pystyisi rajallisilla teoillaan hallitsemaan edes omaa elämäänsä: ”Ilman minua te ette saa aikaan mitään” (Joh. 15:5).
Jeesuksen mukaan hänen seuraajiensa ei tarvitse hapuilla pimeässä, koska hän on itse valona heidän elämässään. Psalmissa todetaan: ”Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleni, se on valo minun matkallani” (Ps. 119:105).
Lampun valo osoittaa eteenpäin hetki hetkeltä ja asia asialta. Evankeliumin omakohtainen uskominen nostaa katseen elämän vaihtelevista tilanteista ikuisuuden horisonttiin. Vapahtaja on kaikille kansoille luvattu valo (Luuk. 2:30–32) ja uskon lahjan saaneen tehtävä on kutsua muita hänen yhteyteensä.
On ollut puhuttelevaa kuunnella, kun täällä maailmankaikkeudessa hetken viivähtäneen, arpia ja surujakin kantaneen uskovaisen ihmisen muistolle on laulettu virttä, jonka sanat kertovat auringonpaistettakin loistavammasta kirkkaudesta, sellaisesta, jota kaikki sanat ovat liian köyhiä kuvailemaan. Hänellä ei ole enää pimeyden ja valon vaihtelua. On vain valo.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Paras valo on korvavalo! Se on uskovaisten kehittämäkin.
Sen kun tuikkaa pyllyyn, alkaa silmät loistamaan!
Kunnalla ei ole varaa asentaa kylänraitille katuvaloja. Siksi tehtäväni onkin valaista tietä ja matkaa kyseisen korvavalon avulla. En kyllä tiedä miksi laitteen nimi on korvavalo, mahtuuhan se paremmin pyllyyn se laite.
Miten luuvalo sijoittuu ranking-listallasi?
On se aika korkalla se luuvalo.
Mutta tuosta korvavalosta vielä: Sen tosiaan voi laittaa myös ahterireikään. Ja silloin puhutaan perävalosta. Sama tuote, monta eri käyttötarkoitusta.
Uskovaisten oma jääkiekkojoukkue Kärpät on testannut tuota valoa. En sitten tiedä, sovittivatko valoa korviin vai sinne minne ei päivä paista.
Viimeinen sammuttaa valot.
No, olipa pitkä ja monisanainen luritus, josta kuitenkin puuttui olennainen eli kuvaus valon fysikaalisesta ominaisuudesta.