Kuolemanriksi moninkertaiseksi nastarenkailla!

Nyt nastarenkaiden vaarallisuuden ymmärtävät kaikki ja Nokialaisen rengasfirman on pakko vihdoinkin lopettaa nastarenkaiden valmistaminen niitten hengenvaarallisuuden vuoksi.
https://yle.fi/uutiset/3-10689503
8164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Tuohon täytyy heti todeta, että renkaat eivät ole syypäät kuoleman kolareihin aivan kuten ei liukas kelikään. Kaikkeen vaikuttaa vain yksi ja sama tekijä, eli minkälainen suhari siellä ratin ja penkin välissä on. Huonoillakin renkailla pärjää, mutta se tietysti edellyttää erittäin maltillista ajoa, eli ennakoivaa sellaista ja suomeksi sanottuna vauhdin huomioimista keliolosuhteen mukaiseksi.

Kuivalla kesäkelillä asvaltilla pärjää vaikka minkälaisilla rengas rauskuilla, mutta auta armias, kun alkaa kunnolla satamaan, niin sillon ollaan pulassa. Pulasta selviää kuitenkin siten, että vauhti pudotetaan roimasti ja ajetaan suoraan lähimpään rengas liikkeeseen vaihdattamaan tossut.

Äänestä

Muutaman talven ajoin miselinin kesäkumeilla, seuraavat viisi talvea oli vetävissä pyörissä sellaiset 6 mm ulkonevat kolmiomaiset rallinastat. Sitten monta vuotta normaalit nastarenkaat.

nyt 3 vuotta takaperin sain ihan oman uuden nelivetoisen ja kokeiliin kitkoja. Toki niillä pärjäsi, kun olen kesäkumeillakin hyvin pärjännyt. Mutta kyllä totuus on että jos joutuu minkälaiseen vaan yllättävään tilanteeseen normaalillakin talvikelillä niin vaikeaa se on kitkarenkailla.

yllättäviä tilanteita, eläin tielle, edellä ajava jarruttaa tai vastaantulija ajaa edellä ajavan kanssa kolari, tms.
Yllättäviä tilanteita ei normaalikilometreillä kovin usei tule, mutta sen olen nähnyt että yksikin kolari kaupunkialueellakin voi tehdä ikuisia vaivoja tai jopa viedä pyörätuoliin loppuiäksi.

Äänestä
  • Taitava kuljettaja voi nastarenkaillaan selvitä tilanteesta, johon vähänkin varovainen ei koskaan (kitkarenkaillaan) edes joutuisi.

    Kaikki testit osoittavat nykyisin kitkarenkaiden ominaisuudet niin hyviksi, että niillä pärjää Suomen talvessa. Parhaat kitkat arvioidaan joka testissä monta kertaa paremmiksi kuin huonoimmat nastarenkaat.

    Käyttötapa ratkaisee. Fysiikan lakeja ei voi millään renkailla kumota.

    Äänestä

  • Nastat ovat kuin vakuutus. Useimmiten ei tarvetta mtta hyvä olla silloin kun niitä oikeasti tarvitaan.

    Äänestä

kuolemankolareita voi tulla vähemmän, kun kitkarenkailla ajetaan hiljaisemmin ja pahimmilla keleillä säästeellän ajoja.

mutta kysyppäs peltikorjaamosta, kitkarengasautoja on hurjasti.

Äänestä
  • Tuskin niitä toukokuun loppupuolella on.

    Äänestä

Jos+kesärenkaiden+pito+ei+riitä+puhtaalla+asfaltilla,+on+tilannenopeus+aivan+liian+korkea.Pitoa+tarvitaan+vain+jääkelillä+talvisin+ja+kesäisin+märällä+asfalttitiellä+ohituksen+loppuvaiheessa.+Juuri+ennenmainittuun+auttaa+jos+on+takana+nastattomat+talvirenkaat,+niillä+ei+tule+vesiliirtoa,+vaikka+kulkevatkin+kaistanvaihdossa+märällä+tiellä.Ja+eturenkaat+vastaavat+yli+80+%+jarrutuksista,+ei+paljoa+eroa+onko+takana+kesä-+vai+talvikumit.

1Äänestä

Mikä mahtaa olla nastojen ja kitojen suhde? Jos nastarenkaisia liikkuu enemmistönä, niin pakko myös vaikuttaa muihin lukuihin.

Voisin väittää että Kahdeksankanttiset renkaat ovat maailman turvallisimmat talvirenkaat koska kahdeksankanttisilla talvirenkailla ei ole koskaan ajettu kuollonkolaria. kahdeksankanttisia talvirenkaita ei tosin montaa paria maailmasta löydy. Ovat kuitenkin maailman turvallisimmat koska kuollonkolareita ei ole.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


KaikkiYmmärtävät kirjoitti:

Nyt nastarenkaiden vaarallisuuden ymmärtävät kaikki ja Nokialaisen rengasfirman on pakko vihdoinkin lopettaa nastarenkaiden valmistaminen niitten hengenvaarallisuuden vuoksi.
https://yle.fi/uutiset/3-10689503

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu