Liittyisikö nastarenkaiden käyttöön vääränlaista turvallisuuden tunnetta?
Hyvin voitaisiin nastat kieltää tai asettaa nastavero
Kitkarenkailla ajetaan paljon vähemmän kuolonkolareita kuin nastarenkailla, kertoo Yle.
Nastarenkaat ovat selvästi yliedustettuna talvikauden kuolemaan johtaneissa liikenneonnettomuuksissa, selviää Ylen mukaan tutkivan viestintäkonsultin Jouko Lahden Onnettomuustietoinstituutin onnettomuustietorekisteristä laskemasta aineistosta.
Aineistossa on tietoa liikenneonnettomuuksista joulukuun ja helmikuun väliseltä ajalta vuosina 2000–2017. Henkilöautoilla ajettiin vuoden 2017 loppuun mennessä tilastojen mukaan kaikkiaan 532 kuolemaan johtanutta talvirengasonnettomuutta. Näistä onnettomuuksista 358 tapahtui talvikelissä.
Tarkastelujakson aikana kitkarenkailla ajettiin 53 kuolemaan johtanutta onnettomuutta, eli vain kymmenen prosenttia kokonaismäärästä.
Kitkarenkaiden osuus on myös laskenut viime vuosina. Tarkastelujaksolla 2015–2017 kaikista onnettomuuksista vain 3,6 prosenttia ajettiin kitkarenkailla.
VIIME VUONNA Trafin eli nykyisen Traficomin talvirengastutkimuksessa kitkarenkaiden osuus henkilöautoissa oli noussut 13,7 prosenttiin. Vuonna 2017 arvioitiin, että pääkaupunkiseudulla kitkarenkaat olisivat jopa joka viidennessä henkilöautossa, Yle kertoo. Kitkarenkaita on siis liikenteessäkin määrällisesti nastarenkaita vähemmän, mutta suhteellisesti onnettomuuksia tapahtuu kitkarenkailla vielä vähemmän.
Jouko Lahti sanoo Ylellä, että kehityskulun syitä ei tunneta.
”Ensimmäisenä tulee mieleen, että ajonvakauden yleistyminen on auttanut nimenomaan kitkarengasautoilijoita. Viime kädessä kyse lienee myös ajotavasta eli, kuinka otetaan huomioon olosuhteet ja renkaiden suorituskyky.”
Lahti on Ylen mukaan ehdottanut Traficomille, että talvirengasvalintojen vaikutuksista liikenneturvallisuuteen ja muihinkin asioihin tehdään yhteiskunnallinen analyysi.
”Sen perusteella tehtäisiin sitten johtopäätöksiä, pitäisikö kitkarenkaiden käyttöä suositella selkeämmin uudempiin ajonvakautuksella varustettuihin henkilöautoihin.”
LAHTI KUITENKIN muistuttaa, että autolehtien rengastesteissä nastarenkaat ovat perinteisesti voittaneet kitkarenkaat selvästi. Näin on ollut esimerkiksi Tekniikan Maailman rengastesteissä. (Lue uusin talvirengasvertailu täältä.) Toisaalta kitkarenkaiden tasossa on tapahtunut testien mukaan huimaa paranemista.
”Jos ovat nastarenkaat kehittyneet, niin ovat kitkarenkaatkin. Jopa hämmästyttävän paljon. Pelkän kumin ja kulutuspinnan avulla parhaat tuotteet pystyvät kehittämään jääpidon, joka maalaisjärjellä ajatellen tuntuu jo mahdottomalta. Huonolla nastarenkaalla ei ole oikein mitään jakoa huippuluokan kitkarengasta vastaan, ei edes liukkaalla jäällä. Hyvällä kitkarenkaalla pärjää Suomen talvessa erinomaisesti”, TM:n rengasvertailussa todettiin.
”Kolikon toinen puoli on se, että vaikka kitkarenkaalla pärjääkin hyvin, sen turvallisuus ei ole missään olosuhteessa nastarengasta parempi”, TM kirjoitti numerossa 17B/2018.
”Renkaiden suorituskykyerot kuitenkin tasoittuvat kulumisen myötä, joten liittyisikö nastarenkaiden käyttöön vääränlaista turvallisuuden tunnetta?” Lahti kysyy Ylellä. ”Nastoituksen kunnossa ja rengastuntemuksessa on todettu suuria puutteita viimeaikaisissa tutkimuksissa.”
Kitkarenkailla ajetaan paljon vähemmän kuolonkolareita kuin nastarenkailla
23
146
Vastaukset
- vitutusripuli
Nyt nastaurpo joutuu jo tuplavaipalle..
- VaipatOnTärkeitäJollekin
Miksi vaipat ja ripuli edustaa elämässäsi niin surtaa osaa että jokaisessa kirjoituksessasi täällä ne mainitset?
- jatärkeä
VaipatOnTärkeitäJollekin kirjoitti:
Miksi vaipat ja ripuli edustaa elämässäsi niin surtaa osaa että jokaisessa kirjoituksessasi täällä ne mainitset?
Ne, kun n nastaurpon vakio varuste..
- Vajakeille.hoitoa
jatärkeä kirjoitti:
Ne, kun n nastaurpon vakio varuste..
Näin on. Niin se täällä pk-seudullakin nastaurpon housuun lörähtää ripuli jo silloin, kun Kilpisjärvellä on ensimmäinen yöpakkanen. Sitten juostaan ostamaan vaippoja ja paniikissa vaihdetaan nastat alle. Ja keväällä ihmetellään sitä, miksi tiet ovat niin huonossa kunnossa.
- HöpsistäNytTaas
Kuten artikkelissa todetaan, niin syy miksi tilastoissa tällä kertaa on saatavissa tällainen tulos ei ole tiedossa (aiemminhan tulos oli päinvastainen). Eikä sitä edes aiota selvittää.
Sitähän ei em artikkelissakaan kielletä, etteikö nastarenkaat ole selvästi kitkoja paremmat, päinvastoin. Viitataan TM:n toteamaan tilanteeseen, että kitkat eivät ole missään olosuhteissa nastarenkaita turvallisempia.
Mikään ei siis tämän jutun perusteella ole muuttunut renkaiden turvallisuuden osalta. Myöskään syytä, miksi tänä talvena kitkoilla on ajettu vähemmän kolareita kuin nastoilla, ei ole tiedossa, joten spekulaatioita tietysti voi esittää, mutta faktaa ei ole.
Isompia ja ratkaisevasti tilannetta muuttavia toimenpiteitä ei näin heppoisin perustein tietenkään ole järkevää tehdä.
Ja varsinkaan itse renkaiden osalta, koska niiden osaltahan mikään ei ole muuttunut tämän selvityksen myötä. Eihän siinä edes renkaita tutkittukaan.- selvääfaktaa
Luoeppa tarkasti ja pyydä holhoojaasi selittää..
- otapaselvää
Kitkarenkailla ajetaan lähinnä kesällä, joten tilastot eivät ole ihan sitä miltä näyttää.
Johtuen siitä ettei kitkarengas ole paras mahdollinen kesärengas onnettomuuksia kuitenkin sattuu tästä ilmiöstä huolimatta.- nastapelleävituttaa
Sekopää nastaurpon surkea oksennus.
- 7865
Outoa, ettei artikkelin kirjoittaja osannut nähdä yhtä ilmiselvää seikkaa, vaikka itse siitä kirjoittaa. Kitkarenkaiden osuus on selvästi suurempi kaupungeissa, ja kaupunkien ruuhkissa kuolonkolarit ovat harvinaisia.
- Härreguut
Olen maaseudulta ja ajellut kitkoilla 12v. ja kiitettävästi pärjää. minusta kitkavastaisuudessa on samaa kuin lihansyöjien uskossa että kasvisruoka ei ole riittävästi ravitsevaa etx.
Asenne vamma on luottaa nastoihin enemmän kuin luon taitoihin.
. - 999999
Nykyautot vähentäneet kuolonkolareiden määrää, siihen ei mielestäni vaikuta kovin kitkat tai nastat. Asenteesta moni asia kiinni. Kitkarenkailla kolhitaan sitten muuten jos ei ihan kuolonkolariin saakka.
Nastarenkaiden käyttäjissä löytyy moniakin jotka ajavat kuin kesäkeleillä, virheellinen turvallisuuden tunne ilmeisesti, mutta kyllä sen nastojen vaikutuksen tuntee ja positiivisesti.
Kitkarenkaat sopivat vain taajamiin ja yli 3500 kg painaville ajoneuvoille.
Nastarenkaat ovat ainoa oikea valinta talveen maantienopeuksilla. Nastoista on verraton apu ei ole kiistäminen.
Pian ohi mennyt talvi tuo esiin myös liian aikaiset kesärenkaiden käyttäjät.- KaikkeaKanssa
Vai että kitkoilla kolhitaan sitten muuten. Nastoilla ajavat sitten tehtailevat ilmeisesti kaikkea muuta pientä rikollista, ryöstöjä, pahoinpitelyjä jne.
Kyllä nastojen vaikutuksen tuntee positiivisesti kun nastahemmo tulee tuhatta ja sataa kyljestä sisään. - Tiedoksesi
> Kitkarenkaat sopivat vain taajamiin ja yli 3500 kg painaville ajoneuvoille.<
Tiedoksesi, ettei yli 3500kg autoissa, siis kuorma-autoiksi rekisteröidyissä ajoneuvoissa, käytetä kitkarenkaita vaan karkeakuvioisia, nastattomia renkaita talvella. Ei kuorma-autojen M S-merkinnällä varustetuissa renkaissa ole kuviossa mitään nk.lamelleja, joita henkilöautojen kitkarenkaissa läytetään, vaan kuorma-autojen "talvirenkaiden" pito perustuu renkaan karkeaan kuviointiin sekä ajoneuvon painoon.
- Ihmettelijä80
Olen ajanut kaksi talvea kitkoilla ympäri suomea, enkä varmasti enää ikinä hanki nastarenkaita. Kitkarenkaat ovat niin paljon paremmat talvirenkaina. Olin aikaisemmin itsekin nastaurpo, enkä häpeä mitään muuta asiaa yhtä paljon. Olen nykyään myös ateisti, vaikka ennen uskoin jumalaan. Nämä kaksi asiaa ovat nykytiedon valossa monille samanlaisia oman pään sisäisiä uskon asioita, jotka ovat jo lapsuudessa taottu päähän.
Mikään todistus ei tunnu muuttavan kunnon uskovaisen ja nastaurpon mieltä ennenkuin uskaltaa itse nostaa päätä ja alkaa ajattelemaan itse kriittisesti omia uskomuksiaan ja meille tuputettavaa propagandaa ja valheita.- VamosKesägumit
Se on sinun valintasi, hyvä että osaat itse päättää.
Minä pääsin taas kokeilemaan uusia kitkoja uudessa autossa ja lopputulema oli että uuteen tulee jälleen nastarenkaat minulle.
Tänä talvena ei ole tullut edes fiilistä, että olisi tänä talvena ehkä voinut pärjätä kitkoilla, kun ollut taas etelässä lunta ja jäätä.
Parin viikon päästä tuohon kohta vaihtoon menevään pääseekin laittamaan kesärenkaat alle, sitä ennen ajellaan kesärenkailla etelän auringossa. - EiKoskaanEnääNastoja
VamosKesägumit kirjoitti:
Se on sinun valintasi, hyvä että osaat itse päättää.
Minä pääsin taas kokeilemaan uusia kitkoja uudessa autossa ja lopputulema oli että uuteen tulee jälleen nastarenkaat minulle.
Tänä talvena ei ole tullut edes fiilistä, että olisi tänä talvena ehkä voinut pärjätä kitkoilla, kun ollut taas etelässä lunta ja jäätä.
Parin viikon päästä tuohon kohta vaihtoon menevään pääseekin laittamaan kesärenkaat alle, sitä ennen ajellaan kesärenkailla etelän auringossa.Yli 25 vuotta olin nastarenkaiden käyttäjä. Vaimon viimevuosina ostamissa, kolmessa viimeisimmässä autossa, oli kitkarenkaat valmiiksi alla. Muija on näillä kitkarenkaallisilla autoilla käynyt töissä maaseudulla, päivittäinen työmatka 30 km. Hyvin on selvinnyt. Tästä johtuen vaihdoin viime talvena omaan, isoon ja suht tehokkaaseenkin farmariautoon, hyvien nastarenlaiden tilalle kitkarenkaat enkä ole pettynyt. Ainoa tilanne jossa kitkarenkailla ei saa samaa pitoa kuin nastoilla, on märkä jää. Siihen ei kitkarengas saa otetta yhtä paljon kuin nastarengas, tosin hyvää pitoa märällä jäällä ei saa edes nastoilla. Kuiva lumi ja jää, niin kitkoilla pärjää ihan siinä missä nastoillakin. Jokaisen nastarenkailla ajavan ja niiden nimeen vannovien kannattaisi edes kokeilla kitkarenkaallista autoa. Voisivat yllättyä miten hyvä pito niissä on.
- EnsioToisio
Kuolonkolarit tahallisia tekoja,rattijuoppoja,kaahareita.uudella maalla suurin liikenne ja kolarimäärä siitä johtuen,siellämpärjää kitkoila tienhoito kunnossa.Luulette tietävänne Kehä 3 ulkopuolella olevan tienhoidon tason ja ajelette "ympäri suomea" mottoriteitä ja I luokan hoidon teitä joilla kitkoilla pärjä hyvällä kelillä,ei kaameassa lumisateessa kun ei ehditä aurata.
- Eikoskaankitkoja
Kitkarenkailla ei vaan uskalla lähteä edes liikkeelle todella huonoilla keleillä.
Pysyy tilastokin kauniina.- Vajakeille.hoitoa
Jaa, kyllä vaimoni on ajanut jokainen arkipäivä töihin autolla, jossa on kitkat alla. No, hän osaakin ajaa
- Eikoskaankitkoja
Ei kyllä viitsi vaihtaa kesärenkaisiin ennen kuin on aivan viimeinen pakko.
Tiet kun on taas hierretty pilalle kitkarenkailla. Odotellaan, että hätäsimmät tasoittavat tiet. - harhaanjohtavaaaaaa
Liittyykö tähän tilastoharha?
- Vajakeille.hoitoa
Jaa, kyllä vaimoni on ajanut jokainen arkipäivä töihin autolla, jossa on nastat alla. No, hän osaakin ajaa ja valita turvalliset nastarenkaat.
Itse valitsin kitkarenkaat ja olen ollut ojassa ja suistunut tieltä sen vuoksi monet kerrat. Hankin jatkossa hyvät nastarenkaat. - Kuolemanvaara
Vuosikymmenet jatkuneista testiväärennöksistä johtuen Nokian Renkaat joutuvat syyteharkintaan. Samalla tulisi tutkia kuolemanvaarallisten nastarenkaiden rikollinen markkinointi turvallisuusargumenteilla.
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/nokian-renkaiden-rengastesteihin-liittyva-rikosepaily-syyteharkintaan/cbaabcf5-1fb5-4515-8e1a-da0f27dc87ec
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit32738Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1581351Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491175Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä221074Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2101043- 1261030
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223984Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk307937- 42919
- 72885