Näin tyrmäämme tanssin tumpelon harhaluulon!

Tätä silmällä pitäen neuvomme seuraavassa neljä yksinkertaista lausetta, jotka tanssikamujen tulisi sanoa tumpeloille. Nimittäin aivan ensimmäiseksi kehoitetaan tanssinharrastajaa ottamaan selville tumpelon tanssitaitoja tiedustelemalla esimerkiksi: Oletkohan nyt edes lähelläkään tätä tanssiaskelkarttaa?

Tanssinharrastajille tanssitaitojen moitiskelu on ollut perinteisissäkin lajeissa erittäinkin vaikeaa. Tanssikursseilla on nimittäin oletettu, että kamua (tumpelo) saa kehua vain kauhean taitavaksi tai hirmu edistyneeksi. Tumpeloksi ei saa kehua edes siitä ja paristakolmesta muustakin tanssillisteknillisestä tilanteesta aivan pihalla olevaa kamua (tumpeloa). Tanssitaitojen moitiskelua on pidetty elvistelynä. Ruunan sussupierulla läpipuhallettua tanssihevonripulia! Sanomme me, eikö niin?

Juuri niin totta se hyvinkin pitkälti on eli tässä kohdassa painotamme sitä, että tanssitumpelokamun on tunnettava olevansa treeni- ja tanssikamujensa silmissä tumpelo, jotta pohja häikäiseville tanssitekniikkataidoille voisi kehittyä ja vasta sen jälkeen kaikki tanssi- ja/tai -tekniikkakurssilipuista huimia summia maksaneet voivat kehittyä eli edistyä. Eihän yksikään tanssitumpelo edisty eikä edistä kenenkään taitoja, jos häntä kehutaan taitavaksi!

Toinen tässä neuvomamme lause on: Oletko nyt aivan varma, että sinun tapauksessasi siihen tasotsekkaukseen ei liittynyt mitään vilunkia? Nimittäin tumpeloahan pitää joka käänteessä möyhentää, koska tumpelo tarvitsee napakoita potkuja persiiseen, vaikka ei todennäköisesti itse niitä odota eikä niin muodoin osaa itse niitä pyytääkään etenkään silloin, kun häntä kehuttiin tasotsekkauksessa taitavaksi.

Kolmantena tanssinharrastajan lauseena tumpelolle suosittelemme tansseista ja/tai tanssikursseilta kotiin lähdettäessä: Mitäs tykkäsit näistä tanssiharrastusjutskista ja minne olit ajatellut seuraavalla kerralla mennä? Nythän on hyvinkin pitkälti niin, että tanssikamujen pitää osoittaa tumpelolle, että ovat hänen sitäseuraavista tanssiliikkeistä erittäin kiinnostuneita (voidakseen mennä toisaalle).

Neljäntenä lauseena tumpelolle suosittelemme siten, että: Voisitko vielä kerran selittää, miten halusit viedä/seurata tämän kuvion? Ja onhan se jopa tanssikurssillakin tarkemmin ajateltuna niin, että kysyminen ei todellakaan tarkoita sitä, että tanssinharrastaja luovuttaisi tanssipäätäntävallan ja vastuun kuvion viemistä/seuraamisesta tumpelolle! Se tarkoittaa vain sitä, että tanssinharrastaja on arvostavinaan tumpelon mielipidettä, koska tumpelosta on tärkeää tuntea tanssikurssin/tanssien alusta asti, että hänen mielipiteillään on merkitystä.
451
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jonninjoutavaa sepustusta jota ei jaksanut ensimmäistä kappaletta pitemmälle lukea. Näiden sepustusten kyhääjä ei liene ollut YouTubea lähempänä tansseja missään :D

Äänestä
  • Selvästikin sinua askarruttaa kovin, kuinka näitä kirjoituksia käytännössä tehdään.

    Laajemmassa mittakaavassa en kuitenkaan pidä sitä vähääkään ketään saati itseäni yllättävänä nimittäin askarruttaahan sinua tunnetusti sekin, kuinka niitä tanssijutskia tehdään. Vai mitä?

    Äänestä

Ompa hauska ja omaperäinen, mutta siitä huolimatta todentuntuinen tekstuuri!

Äänestä
  • Kyllä vain! Ei siis ole mikään ihme, että tuo on tällä hetkellä palstamme toiseksi tykätyin kirjoitukseni!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


poistammeharhaluulon kirjoitti:

Tätä silmällä pitäen neuvomme seuraavassa neljä yksinkertaista lausetta, jotka tanssikamujen tulisi sanoa tumpeloille. Nimittäin aivan ensimmäiseksi kehoitetaan tanssinharrastajaa ottamaan selville tumpelon tanssitaitoja tiedustelemalla esimerkiksi: Oletkohan nyt edes lähelläkään tätä tanssiaskelkarttaa?

Tanssinharrastajille tanssitaitojen moitiskelu on ollut perinteisissäkin lajeissa erittäinkin vaikeaa. Tanssikursseilla on nimittäin oletettu, että kamua (tumpelo) saa kehua vain kauhean taitavaksi tai hirmu edistyneeksi. Tumpeloksi ei saa kehua edes siitä ja paristakolmesta muustakin tanssillisteknillisestä tilanteesta aivan pihalla olevaa kamua (tumpeloa). Tanssitaitojen moitiskelua on pidetty elvistelynä. Ruunan sussupierulla läpipuhallettua tanssihevonripulia! Sanomme me, eikö niin?

Juuri niin totta se hyvinkin pitkälti on eli tässä kohdassa painotamme sitä, että tanssitumpelokamun on tunnettava olevansa treeni- ja tanssikamujensa silmissä tumpelo, jotta pohja häikäiseville tanssitekniikkataidoille voisi kehittyä ja vasta sen jälkeen kaikki tanssi- ja/tai -tekniikkakurssilipuista huimia summia maksaneet voivat kehittyä eli edistyä. Eihän yksikään tanssitumpelo edisty eikä edistä kenenkään taitoja, jos häntä kehutaan taitavaksi!

Toinen tässä neuvomamme lause on: Oletko nyt aivan varma, että sinun tapauksessasi siihen tasotsekkaukseen ei liittynyt mitään vilunkia? Nimittäin tumpeloahan pitää joka käänteessä möyhentää, koska tumpelo tarvitsee napakoita potkuja persiiseen, vaikka ei todennäköisesti itse niitä odota eikä niin muodoin osaa itse niitä pyytääkään etenkään silloin, kun häntä kehuttiin tasotsekkauksessa taitavaksi.

Kolmantena tanssinharrastajan lauseena tumpelolle suosittelemme tansseista ja/tai tanssikursseilta kotiin lähdettäessä: Mitäs tykkäsit näistä tanssiharrastusjutskista ja minne olit ajatellut seuraavalla kerralla mennä? Nythän on hyvinkin pitkälti niin, että tanssikamujen pitää osoittaa tumpelolle, että ovat hänen sitäseuraavista tanssiliikkeistä erittäin kiinnostuneita (voidakseen mennä toisaalle).

Neljäntenä lauseena tumpelolle suosittelemme siten, että: Voisitko vielä kerran selittää, miten halusit viedä/seurata tämän kuvion? Ja onhan se jopa tanssikurssillakin tarkemmin ajateltuna niin, että kysyminen ei todellakaan tarkoita sitä, että tanssinharrastaja luovuttaisi tanssipäätäntävallan ja vastuun kuvion viemistä/seuraamisesta tumpelolle! Se tarkoittaa vain sitä, että tanssinharrastaja on arvostavinaan tumpelon mielipidettä, koska tumpelosta on tärkeää tuntea tanssikurssin/tanssien alusta asti, että hänen mielipiteillään on merkitystä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu