Rasistit ovat pelkkiä pelkureita

Tämän aamun Karjalaisessa on erinomainen kolumni. Anna Dannenberg kirjoittaa sortajista ja "maahanmuuttokriitikoista", jotka ovat silkkoja pelkureita.

"On aika myöntää, että kyse on järjestelmällisestä ja raukkamaisesta terrorismista, jota vahvemmat kohdistavat heikompiinsa - ei päinvastoin."

https://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/ulkomaat/item/212824
38<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Kun katselllee noitten kultuuria näitten kotpuolista, sehän on yhtä veten vuoratusta ja naisten päälä istumista, näähän on näitten huonekaluja-

Tästähän nämä eivät luovu ja vaativat muitakin sitä noudattamaan.

Äänestä

Populistinen politiikka mitä Perussuomalaiset harjoittavat perustuukin alkukantaisen pelon kylvämiseen. Pelon kohteen ei tarvitse olla rationaalinen, koska pelkääminen vetoaa vaistoihin eikä järkeen ja käsitellään aivojen eri lohkossa kuin rationaalinen ajattelu. Kun ihmiset on saatu pelkäämään, seuraavaksi populistipoliitikko ilmoittaa, että vain hän voi pelastaa ihmiset tältä pelottavalta asialta. Uskonnot toimivat samalla tavalla. Näin kirjoitettiin lehdessä.

1Äänestä
  • Soluttajan höpötyksiä, mites kauvan nämä on näitä lupauksiaan huuvelleet silti omaa kultuuriaan vetävät henkeesa ja muiltakin vaativa näitten tapoja noudattamaan ja kunioittamaan.

    Äänestä

  • tämäONloputtava kirjoitti:

    Soluttajan höpötyksiä, mites kauvan nämä on näitä lupauksiaan huuvelleet silti omaa kultuuriaan vetävät henkeesa ja muiltakin vaativa näitten tapoja noudattamaan ja kunioittamaan.

    Tieteellistä faktaa vaan. Rasismi perustuu alkukantaiseen pelkoon. Pelätään toisen vievän oman reviirin, pariutumiskumppanit ja ruoan. Tätä pelkoa populistinen on helppo ruokkia ja hyödyntää koska se ei ole järkipohjaista.

    1Äänestä

  • Ei ole järkipohjaista? Miksi sitten viime sotia käytiin? Ajattele nyt jumaliste järjellä joskus. Jos, ei olisi pelkoa ollut, niin sukuasia tuskin olisi ja jos olisi niin siperiassa.

    Mutta, jos haluat osoittaa teoriasi, tehdään se menet kuudeksi kuukaudeksi lähi-itään vaikka nyt Afganistaniin ja alat siellä viljellä toisten mailla.

    Äänestä

  • Uuninpankko kirjoitti:

    Tieteellistä faktaa vaan. Rasismi perustuu alkukantaiseen pelkoon. Pelätään toisen vievän oman reviirin, pariutumiskumppanit ja ruoan. Tätä pelkoa populistinen on helppo ruokkia ja hyödyntää koska se ei ole järkipohjaista.

    Mitäpä ootte suvakit niin ylimielisiä että jos tiedätte että rasistit reagoi vihalla matuihin niin koitatte pakkonaittaa meitä heijän kanssa.

    Sota on ylipäätänsä teidän vika

    Äänestä

Minusta aivan eri aatesuunnan edustajat ovat pelkureita! Ne eivät uskalla esiintyä omalla naamallaan vaan ovat aina naamioituneita mielenososituksissa ja muissa niiden öyhötys tapahtumissa, vaikka laki sen naamioitumisen kieltääkin!
Se jos mikä on pelkuruutta kun naamioituneena hyökkäillään ja hajoitetaan toisten omaisuutta kun se niiden oma aate ei salli kuin maailman parantamisen ja tuulenhuuhtoman perseaukisen elämäntavan! Ja jos mahdollista niin sekin toisten piikkiin elämällä kuten matuillakin!

Äänestä
  • Minun mielestäni ei ole rohkeutta se, että uskaltaa kiusata toista omalla nimellään tai kasvoillaan. Vaikka ei tällä palstalla kukaan kyllä uskalla haukkua minuakaan omalla nimellään.

    Äänestä

  • Ei kukaan jälkeen jääneitä täälläkään hauku.

    Äänestä

  • Uuninpankko kirjoitti:

    Minun mielestäni ei ole rohkeutta se, että uskaltaa kiusata toista omalla nimellään tai kasvoillaan. Vaikka ei tällä palstalla kukaan kyllä uskalla haukkua minuakaan omalla nimellään.

    Sen enempää, kuin että itse toimisit omalla nimelläsi!

    Äänestä

Kyllä tämä suvakiit tolvanaporukat ovat vähentyneet jo ratkaisevasti, pian alkavat lakaisut suomestamme

Äänestä
  • Selvityksen mukaan suomalaisten asenne maahanmuuttoon on muuttunut positiivisemmaksi, Oulunkin tapahtumista huolimatta. Vaikuttaisi siltä, että enemmistö suomalaisista ei ole persujen peloteltavissa.

    Äänestä

  • Uuninpankko kirjoitti:

    Selvityksen mukaan suomalaisten asenne maahanmuuttoon on muuttunut positiivisemmaksi, Oulunkin tapahtumista huolimatta. Vaikuttaisi siltä, että enemmistö suomalaisista ei ole persujen peloteltavissa.

    Työperäistä ja suomen rakentajat on täysin eri tapausta, mutta näihin kokoajan rinnastetaan nämä kunnialekotelijat, tää on juonia verätystä ja suomemme tuhoamista näillä lekoteluilla.

    Äänestä

  • Uuninpankko kirjoitti:

    Selvityksen mukaan suomalaisten asenne maahanmuuttoon on muuttunut positiivisemmaksi, Oulunkin tapahtumista huolimatta. Vaikuttaisi siltä, että enemmistö suomalaisista ei ole persujen peloteltavissa.

    Ja tarkennetaan taas vähän. Eli asenteet maahanmuuttoa kohtaan ovat muuttuneet VÄHÄN lievemmiksi. Mutta suurin osa kansasta on edelleen sitä mieltä, että nykyinen maahanmuuton määrä on liikaa.

    Äänestä

  • Uuninpankko kirjoitti:

    Selvityksen mukaan suomalaisten asenne maahanmuuttoon on muuttunut positiivisemmaksi, Oulunkin tapahtumista huolimatta. Vaikuttaisi siltä, että enemmistö suomalaisista ei ole persujen peloteltavissa.

    Nyt+suvakki+valehtelee.+Vain+33%++ja+onko+se+enemmistö?+Kun+sinä+kerrot+se+se+on+tosi.+Miksi+RanskaSaksa,+Englanti,Ruotsi?Tanska,Norja,balttiamaat,Unkari+esim.+Rajoittavat+maahanmuuttoa.+Miksiköhän?+Kerro+pönttö+Miksi?

    Äänestä

  • Uuninpankko kirjoitti:

    Selvityksen mukaan suomalaisten asenne maahanmuuttoon on muuttunut positiivisemmaksi, Oulunkin tapahtumista huolimatta. Vaikuttaisi siltä, että enemmistö suomalaisista ei ole persujen peloteltavissa.

    Pelotteluako tämä onkin?

    Vaalien tärkein teema

    Sen sijaan että puhutaan taas kerran paskaa vanhuksista ja lapsiperheistä, kannattaa katsoa tämä video ja miettiä että tässä on kyseessä koko Suomen tulevaisuus rauhallisena hyvinvointivaltiona.

    https://www.youtube.com/watch?v=M7iA3ueOSdE

    Äänestä

Tosiasia on jotta pahimpia pelkureita ovat suvakit. Vaikka kaikki tutkimukset osoittavat viimmeksitulleiden "pakolaisten" sopeuttamiseen menneen metsään. Sitä ei myönnetä. Rikollisuus on lisääntynyt valtavasti. No pitipä sattuikin, voi voi. Sanoo suvakki. Ja mikä kustannus erä niistä on tullut. Aivan valtava. Suvakit haluaisi niille lisääkin rahaa. Ja kustannukset nousevat vuosi vuodelta. Tätä 3.2 miljardia kukaan puolue ei ole kiistänyt,miksiköhän? Nämä ns. Rasistit ovat huolissaan SUOMESTA. Suvakit haluavat syleilyllä koko maailmaa ja kantaa rahat sinne. Hyvä rasset
Suvakit eivät voi nähtä tosiasioita,eikä muuttaa mielipiteitään.

Äänestä
  • Taloustieteen professori lyttäsi vasta eilen tuon persujen "selvityksen" maahanmuuton kustannuksista. Tuo 3,2 miljardia on ihan tuulesta temmattu luku.

    Äänestä

  • Uuninpankko kirjoitti:

    Taloustieteen professori lyttäsi vasta eilen tuon persujen "selvityksen" maahanmuuton kustannuksista. Tuo 3,2 miljardia on ihan tuulesta temmattu luku.

    No kertoiko proffa sitten oikeat luvut - ei kertonut.

    Äänestä

  • ehehehehehee kirjoitti:

    No kertoiko proffa sitten oikeat luvut - ei kertonut.

    Ei kertonut, koska sen laskeminen ei ole yksinkertaista kuten persu antaa ymmärtää. Persujen tuulesta temmatun lukeman ymmärtää, koska he tarvitsevat vaalien alla jonkin konkreettisen luvun millä kiihottaa kansaa.

    Äänestä

  • Uuninpankko kirjoitti:

    Ei kertonut, koska sen laskeminen ei ole yksinkertaista kuten persu antaa ymmärtää. Persujen tuulesta temmatun lukeman ymmärtää, koska he tarvitsevat vaalien alla jonkin konkreettisen luvun millä kiihottaa kansaa.

    Vahteran luvut oli hyvin kattavat, se on fiksummilla foorumeilla myönnetty. Ja faktaa on se että kaikki raha mitä mamuihin menee, on jostain muualta pois.

    Vasemmistolaiset ovat totta kai haukkuneet noita Vahteran lukuja, mutta mitään omia ei ole esittää. Joten kannattaisi olla hiljaa niin kauan, kunnes niitä on.

    Äänestä

  • Uuninpankko kirjoitti:

    Taloustieteen professori lyttäsi vasta eilen tuon persujen "selvityksen" maahanmuuton kustannuksista. Tuo 3,2 miljardia on ihan tuulesta temmattu luku.

    Nämä jotka kiistävät 3.2miljardia kiistävät vain sen vuoksi koska hekin ymmärtävät jotta luku on liian iso. Ja se on liian iso. Jos kiistää luvun pitää olla näyttöä jotta luku liian iso. Puheet ei riitä. Suvakki tarkempia lukuja kehiin. Tai olla hiljaa. Ja rahan määrä nousee vielä tulevaisuudessa. Onnea suvakeiile oiken rahamäärän haussa. Varmasti te kerrotte sen jo ensiviikolla.

    Äänestä

Naisten pitäminen alempiarvoisena on rasismia naisia kohtaan. Mihin ihmeen laariin se totuus kolisee koko ajan?? Nolla ja hyvä olla.

Äänestä
  • Se kolisee oletettavasti vihervassateiden laariin, koska he ovat feminismin ja naisten oikeuksien puolella.

    Äänestä

  • Uuninpankko kirjoitti:

    Se kolisee oletettavasti vihervassateiden laariin, koska he ovat feminismin ja naisten oikeuksien puolella.

    Viheriät ovat kaupungeissa mitään tekemättömiä sievistelijöitä.

    Äänestä

Pankko toteuttaa johtoajatustaan päivät pitkät, tarkoitus provosoida ihmisiä vastakkainasettelun keinoin. Kaikki vähänkin asioita ymmärtävä tajuaa asian.

Äänestä
  • Tuosta ei provosoijaa saa, mutta kivaahan se on muiden veroista täällä päivät maleksia.

    Äänestä

Suvakit vasta pelkureita ovatkin. Vaikka mitä faktaa löisi nenän eteen. Ei puhettakaan jotta ne tunnustettaisiin. Mennään härkäpäisesti laput silmillä eteenpäin. Missään nimessä ei myönnetä olleensa väärässä. Joten pelkureita ovat ja kiihottajia itse. Nämä ns.rasistit ovat huolissaan maamme nykytilasta ja tulevaisuudesta. Sitä ei vaan myönnetä. Varmisti suvakit hyppivät silmille tästä jutusta. Tämä 3.2miljardia,miksi sitä ei ole puolueet kiistänyt jos se on väärin?

Äänestä
  • Kummasti se suvakkius katoaa, kun alettiin puhua sosiaalitukien laskusta. Johan alkoi vihreät huutaa vastikkeetonta kansalaispalkkaa.

    Äänestä

Selväähän tämä on. Kun on oikein pieni, pikkiriikkinen mieli, niin eihän siihen paljon mahdu. Ja kaikki ulkopuolinen pelottaa, pelottaa niin kovasti. Sillä tavalla rasseressut syntyvät.

1Äänestä
  • Suvakki parka ei osaa enempää kuin räksyttää. Ei pysty kumoamaan tosiasioita. Siksi se kiihkeänä.

    Äänestä

Harvinaisen yksipuolisella ja alhaisella älykkyydellä esiin kirjoitettu kirjoitus.

Äänestä

Dannenbergin teksistä käy ilmi mitä hän on: "Vasta parin päivän jälkeen oivalsin, miksi. Vastaantulijat olivat lähes ahdistavan yhtenäisen näköisiä. Valtaosa oli valkoihoisten eurooppalaisten jälkeläisiä, joukossa jonkin verran aasialaisia ja alkuperäisväestöön kuuluvia maoreja." Häntä siis ahdistaa jos katukuva on liian valkoinen. Ei vaan voi käsittää tuollaista ajattelutapaa.

Sitä paitsi Uuden-Seelannin isku oli yksittäistapaus, ampuja joka muuten kertoi olevansa ekofasisti, ei kuulunut mihinkään järjestöön. Sen sijaa nämä muslimien Euroopassa tekemät lukuisat terrori-iskut, on tehty islamin nimissä, ja tekivät ovat ihailleet isistä tai vannoneet sen nimeen. Mutta eihän Dannenberg suvakkina haluakkaan puhua muslimien terrori-iskuista.

Äänestä
  • Eipä kyllä näytä hääville itsekkään. Luulen kuitenkin Uuden-Seelannin kansalaisten olevan edes laihempia.

    Äänestä

  • katsoispeiliin kirjoitti:

    Eipä kyllä näytä hääville itsekkään. Luulen kuitenkin Uuden-Seelannin kansalaisten olevan edes laihempia.

    Ai luulet, luuletko jotta nämä viimeksi tulleet ovat tuloerä? Mitä muuta luulet?

    Äänestä

Poistatettu näkojään se edellinen viesti, mutta tuosta Iljan vaalimainoksesta tuli mieleen, että jokohan Pate kohta hyppää persujen rivistöön???;)
Ja Pankko ei osannut muuta kuin tehdä normisirkustemppunsa.

Äänestä

Ikäänkuin tuolla pelkurikortin esiinvetämisellä vaikutettaisiin maahanmuuttokriittisten asenteisiin. Ei tässä mitään pelkoa ole, mutta tervejärkisellä pitäisi nousta huoli tulevaisuudesta holtittoman haittamassamuuton takia. Suvakki ei ymmärrä pelätä silloinkaan, vaikka jonain päivänä kaapumiehet koputtaisivat ovelle ja veisivät moskeijaan käyrien miekkojensa kanssa.

Äänestä
  • Oispa Suti vielä voimissaan. Tai, joku hänen kaltaisensa ku ois tässä vaalipiirissä. Tuleeko hyviä poliiseja mieleen Lieksan historiasta mieleen? Minulla heti kaksi kun tämän kuuntelin.
    https://www.youtube.com/watch?v=6RBSAU-ylgw

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Valoa.kansalle kirjoitti:

Tämän aamun Karjalaisessa on erinomainen kolumni. Anna Dannenberg kirjoittaa sortajista ja "maahanmuuttokriitikoista", jotka ovat silkkoja pelkureita.

"On aika myöntää, että kyse on järjestelmällisestä ja raukkamaisesta terrorismista, jota vahvemmat kohdistavat heikompiinsa - ei päinvastoin."

https://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/ulkomaat/item/212824

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu