Naapuri polttaa ja käryttää uunissaan vaikka mitä

Asumme haja-asutusalueella ja pitkään myynnissä ollut talo sai viimein uuden asukkaan. Me naapurit olimme iloisia, että pitkään tyhjillään ollut talo sai uuden omistajan ja asukkaan. Ilo nyt vain taisi olla ennen aikainen, sillä tämä uusi naapuri lämmittää sitä taloaan aivan ihmeellisesti, joka päivä savua tupruaa 5-6 tuntia pitkin ympäristöä riippuen tuulen suunnasta.
Olemme koettaneet kertoa tuolle uudelle naapurille, että uunia kannattaa lämmittää kuivilla puilla ja on hänelle vuolukiviuunin lämmitykseen annettu ohjeitakin. Kaikki on ollut turhaa! Nyt keväiset hanget on lähitienoilla mustanaan noesta ja hiiltyneistä papereista ym. töhnästä, että jalkineet ja koirien tassut likaantuu noesta.
Olen muutaman kerran käynnyt tuon naapurin juttusilla ja ollut kutsuttuna taloon sisällekin, talo on nyt sisältä niin savun hajuinen, ettei siellä voi olla ja vaatteet piti kaikki pestä vierailun jälkeen, Enään en mene sinne sisälle!
Joskus savua ja käryä tulee tuolta talosta, vaikka omistaja ei ole edes paikalla. Mitä ihmettä me voidaan tehdä!
3463
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

terveysriski tuollainen naapuri, soitto kunnan terveystarkastajalle. meillä oli joskus naapuri, joka poltti uunissa vanhoja autonrenkaita. oli oikea maanvaiva.

Äänestä
  • Kyllä viranomaiset eivät saa kuriin meilläkin naapurissa on poltettu palaturvetta omakotitalon puukattilassa yli 20 vuotta. Nyt ympäristöviranomaiset ovat
    yrittäneet halintopakkokeinoin ja uhkasakollakin mutta polttaja valittaa oikeusastesiin ja homma on junnanut hallinto-oikeuksissa jo 6 vuotta. Naapureilla onkin jo suurimalla osalla astma ja muita hegityselinsairauksia savu haisee ja pihoilla ei esim. kuivata pyykkiä tai tehdä muutakaan. Taloissa joissa on koneellinen ilmastointi savu tulee sisään .
    Talojen arvo on laskenut eikä niitä voi myydä koska kukaan ei tälle alueelle halua sillä jos myy on kerottava tästä haitasta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


anonyymi_NaapuriKäryttää kirjoitti:

Asumme haja-asutusalueella ja pitkään myynnissä ollut talo sai viimein uuden asukkaan. Me naapurit olimme iloisia, että pitkään tyhjillään ollut talo sai uuden omistajan ja asukkaan. Ilo nyt vain taisi olla ennen aikainen, sillä tämä uusi naapuri lämmittää sitä taloaan aivan ihmeellisesti, joka päivä savua tupruaa 5-6 tuntia pitkin ympäristöä riippuen tuulen suunnasta.
Olemme koettaneet kertoa tuolle uudelle naapurille, että uunia kannattaa lämmittää kuivilla puilla ja on hänelle vuolukiviuunin lämmitykseen annettu ohjeitakin. Kaikki on ollut turhaa! Nyt keväiset hanget on lähitienoilla mustanaan noesta ja hiiltyneistä papereista ym. töhnästä, että jalkineet ja koirien tassut likaantuu noesta.
Olen muutaman kerran käynnyt tuon naapurin juttusilla ja ollut kutsuttuna taloon sisällekin, talo on nyt sisältä niin savun hajuinen, ettei siellä voi olla ja vaatteet piti kaikki pestä vierailun jälkeen, Enään en mene sinne sisälle!
Joskus savua ja käryä tulee tuolta talosta, vaikka omistaja ei ole edes paikalla. Mitä ihmettä me voidaan tehdä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu