Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Kama Sutra

Tällä otsikolla jatkuu ikuisuusprojekti teemana Koollako väliä. Kuitenkin jo Kama Sutra tiesi, että ihmiset ovat erilaisia, ja kunkin kannattaa etsiä itselleen sopiva. Niinpä teos viisaasti kannustaa esiaviollisiin kokeiluihin elinikäisen onnen nimissä, vaikka se puoltaakin yksiavioisuutta. On mielenkiintoista, että vaikka "isompi on parempi" on yleinen uskomus, paljon kokeneet naiset, todelliset seksin ystävät ja tuntijat, yleensä suosivat kohtuumittaisia tai sitäkin pienempiä kaluja, tietäen siten yleensä saavansa enemmän ja pidempiä yhdyntöjä, enemmän joustavuutta monipuolisissa asennoissa, vähemmän kipua ja parempaa seksiä. Isosta kalusta on silkkaa haittaa mm. tekemisissä aasialaisen naisen kanssa. Vastaavasti isorintaiset naiset monesti toivoisivat pienempiä.
31319
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kamasutrasta tein joskus sellaisen huomion, että useat asennot vaativat onnistuakseen pitkää penistä. Paksuudella on sitten oma merkityksensä.

Äänestä
  • Ne vaativat notkeutta, jota ei nykyvartaloista oikein löydy.

    Äänestä

Ei. Olet totaalisen väärässä. Kyllä suomalaisilla pitää olla vain yksi ja ainoa normi mitta, joka on täydellinen kaikilla. Yksilöllisiä eroavaisuuksia tai mieltymyksiä ei hyväksytä. Kaikkien on oltava samanlaisia ja samaa mieltä.

Tämä oli ironiaa, jos joku ei sitä vielä ymmärtänyt. On se nyt kumma, että 2000-luvun suomalaiset ovat niin typeriä, ettei heille valkene asia joka kaukoidässä tiedettiin jo vuosisatoja sitten.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jarmo.Pohto kirjoitti:

Tällä otsikolla jatkuu ikuisuusprojekti teemana Koollako väliä. Kuitenkin jo Kama Sutra tiesi, että ihmiset ovat erilaisia, ja kunkin kannattaa etsiä itselleen sopiva. Niinpä teos viisaasti kannustaa esiaviollisiin kokeiluihin elinikäisen onnen nimissä, vaikka se puoltaakin yksiavioisuutta. On mielenkiintoista, että vaikka "isompi on parempi" on yleinen uskomus, paljon kokeneet naiset, todelliset seksin ystävät ja tuntijat, yleensä suosivat kohtuumittaisia tai sitäkin pienempiä kaluja, tietäen siten yleensä saavansa enemmän ja pidempiä yhdyntöjä, enemmän joustavuutta monipuolisissa asennoissa, vähemmän kipua ja parempaa seksiä. Isosta kalusta on silkkaa haittaa mm. tekemisissä aasialaisen naisen kanssa. Vastaavasti isorintaiset naiset monesti toivoisivat pienempiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu