Onko oikein että tietty persupuoleen ajatusmaailmaa tukevat käyttävät tätä palstaa ilmaisena kampanjointipaikkanaan. Teemat ovat joka kerta samat matu sitä tätä tuota. Maailma muuttuu yhä globaalimmaksi. Se olisi myös hyvä tiedostaa Lieksassakin ja käydä vähän muuallakin kuin ulkomailla Ja alussa.
Tiedän että saan paskaa niskaani mutta antaa tulla en välitä.
Tiedän että saan paskaa niskaani mutta antaa tulla en välitä.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Sitä samaa persut tekevät joka puolella Suomea, yksien ja samojen viestien roskapostitusta joilla ei ole mitään liittymäkohtaa siihen paikkakuntaan jonka palstalle niitä syötetään. Lieksa ei ole mikään poikkeus. Monessa tapauksessa roskapostittaja keskustelee palstalla itsensä kanssa, ne hölmöt eivät osaa vaihtaa nimimerkkejään.
Ja suvakit ei tee sitä eikä vihervassut. Eipä tietenkään. Tämäkin ns. Asiantuntija on antanut ohjeita ketä äänestää.
Mikäs estää muiden puolueiden kannattajia tekemästä samaa?
Me emme alennu sellaiseen.
Hahahahahaaa että oli typerä vastaus. Sana on vapaa näillä palstoilla, joten punikitkin voi mainostaa vaikka itseään.
Ollakseen persujen kannattaja pitää haluta samaistua ryhmään, ja tällaiseen kielenkäyttöön ja käytökseen ei halua kukaan samaistua.
No kyllähän sinä tiedät mitä punikit tarkoittaa, äärivasureita, kommareita jne. Ei taida kaukaa liipata.
Ei pankonkaan kielenkäyttö kaunista ja hyväksyttävää ole.
Tuskin massapostittamalla käännyttää ketään persujen kannattajaksi. Pikemminkin päinvastoin, koska massapostitus ärsyttää ihmisiä.
Ei täällä ole mitään massapostausta.
Niin, kyllähän ne lehmätkin lentävät niin että missäs sitä massapostitusta nyt olisi ja persuthan sitä eivät ainakaan harrasta ja minä näin keltamustaraidallisen muulin.
Ne+on+sitten+ainakin+onnistuneet+yhdessä+vaalilupauksessaan.+Nostamaan+puolueen+jäsenten+luku-+ja+kirjoitustaidon+yli+60%.
Noo Suomi-palstoille voi jokainen kirjoittaa mitä hyvänsä, ja jos ei poisteta niin ei poisteta. Maahanmuutostakin kirjoittaa monet ihmiset, eikä kaikki ole persuja. Jos täällä vaalimainostetaan, niin mitä sitten, sitä kun tehdään fiksuimmillakin foorumeilla nyt.
Turhanpäiväiset kälättäjät on taas siis itkemässä.
Juuri näin. Täällä ei saisi olla näkyvää kannatusta, mutta tämä näkyvä vastustaminen on sitten ok?
Kyllähän te fiksut ja ulkopoliittisesti valveutuneet ihmiset toki ymmärrätte, mikä taho näillä palstoilla on jo vuosikaudet lietsonut kansallista hajaannusta? Minkä tahon laariin sataa pienten porukoiden usuttaminen toistensa ja laillisen esivallan kimppuun? Miksi suomalaista rotua jaetaan keskustelupalstoilla oikeamieliseen "kansaan" ja isänmaan etua nakertavaan "eliittiin"? Kenen intresseissä on EU-vastaisuuden ja korruptioepäilyjen ruokkiminen?
Muistaako käsitettä "hyväuskoiset hölmöt" kukaan? Tervetuloa hybridisodan etulinjaan.
Onkos kommunisti Anne muuttanut Nurmekseen kun oli niin mainittu tämän päivän Karjalaisessa, vai onko siellä hänen täyskaima? Kuka tietää?
Persun elämää: Teuvo Hakkaraisen rasistisista vaalimainoksista on aloitettu poliisitutkinta. Hakkaraisen edellinen tuomiohan vasta koveni hovissa, kun Hakkarainen kuristi ja suuteli väkisin kansanedustajakollegaansa.
Olihan siinä kansanedustajassa, mitä suudella. Sinua Pankko ei sen sijaan kukaan sinut tunteva vapaaehtoisesti suutelisi, ainakaan selvinpäin.
Oliko Hakkaraisne vaalijulisteissa lakukuvia tai muita, vai mistä älämölö johtuu?
Kuinka lieksalaistolloilta saadaan äänet. No, Tietenkin lupaamalla, että tällä kertaa ne pienten ihmisten asiat laitetaan todellakin kuntoon :D Todellisuudessa ensimmäiseksi nostetaan kansanedustajien omia palkkoja ja sitten vaan sikaillaan loppukausi.
Jotkut tollot voi äänestääkkin, mutta minä en!