Suuri johtaja eliminoi erimieliset

Pohjois-Korean Suuri johtaja on Loistava toveri, Suuri seuraaja ja Kansan, armeijan ja puolueen kiistaton johtaja. Suuri johtaja on pysytellyt salaperäisenä persoonana, jonka perimmäiset motivaatiot ovat maineen-, vallan- ja rahanhimon lisäksi hämärän peitossa.

Loistava toveri teloituttaa virkamiehet, jotka eivät osoita nöyryyttä ja uskollisuutta ja tottele hänen käskyjään. Erimielisten eliminoiminen kertoo Suuren Johtajan aseman epävarmuudesta, valtataisteluista ja hänen halustaan pönkittää (jo entisestäänkin) vahvaa asemaansa.

Suuri johtaja ei ole osoittanut toimivansa kansansa puolesta. Hän on muun muassa vastuussa kansalaistensa kokemasta nälänhädästä ja köyhyydestä. Vallassa olonsa aikana Suuri Johtaja on lihonut 40 kiloa. Suuren johtajan egonpönkityshankkeet maksetaan asukkaiden hyvinvoinnin kustannuksella. Maaseudun asukkaat syövät ruohoa ja hyvänä päivänä rottia, mutta se ei hetkauta Suurta johtajaa, sillä Suuri Johtaja ei kärsi nälästä.

Suuri johtaja kärsii unettomuudesta ja on vainoharhainen henkilökohtaisesta turvallisuudestaan. Kansalaiset ovat alkaneet liikehtiä levottomasti. Nälkä ja kokemus epäoikeudenmukaisuudesta tekevät ihmisestä vihaisen. Hyvin vihaisen.
7117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Jotain yhtäläisyyttä löytyy johtajista. Toinen kyykyttää koko kansaa, toinen reuna-alueita. Toinen jallittaa koko maailmaa, toinen unohtanut, että valtuusto on ylin päättäjä. Pointti teille valtuutetuille: tilapäiseen valtiokuntaan tarvitsette 13 allekirjoitusta.

Äänestä

Yleisellä tasolla:

Valtuustohan ei todellakaan ole joukko alamaisia. Kuten veronmaksaja edellä kirjoittaa: valtuusto on ylin päättäjä. Esimerkiksi kunnanjohtaja ei ole heidän pomonsa. Päinvastoin. Kunnanjohtajan pitää olla valtuuston luottamuksen arvoinen alamainen.

Kunnanjohtajan nimi on harhaanjohtava, sillä hän ei ole koko kunnan johtaja vaan enemmänkin koko kunnan palvelija, jonka johtajia ovat kaikki kuntalaiset edustuksellisesti.
Myös kunnanjohtaja voi olla enemmänkin harhaanjohtaja. Joskus kunnanjohtaja asettaa jopa oman etunsa ja egonsa koko kunnan edelle!

Ei valtuuston jäsenen tarvitse millään lailla pokkuroida kunnanjohtajaa saati sitten tulla manipuloiduksi. Kuntalaiset kyllä huomaavat, kuka valtuutetuista antaa huijata itseään. Pelosta (miksi?) tai tyhmyydestä (VOI MIKSI?)?

Äänestä
  • Hyvin kirjoitettu, molemmilta. Kunnan johtajan virka pitäisi olla määräaikainen esim 8 v. ja niin, että jaksotus menisi ristiin kuntavaalien kanssa.

    Äänestä

  • Harjulanseljänteeltä kirjoitti:

    Hyvin kirjoitettu, molemmilta. Kunnan johtajan virka pitäisi olla määräaikainen esim 8 v. ja niin, että jaksotus menisi ristiin kuntavaalien kanssa.

    Pormestarimallilla valta vaihtuisi mahdollisesti neljän vuoden välein. Kannatettava ajatus.

    Äänestä

Kunnan nokkamiehet tuntuvat ottavan itsestäänselvyytenä asemansa sen jälkeen, kun ovat hieman leikkisästi sanottuna päässeet "oksalle ylimmälle". Juuri heidän pitäisi ponnistella ja todistaa olevansa palkkojensa arvoisia. Joutuvathan kansanedustajatkin ja kunnanvaltuuston jäsenet mittauttamaan suosionsa säännöllisin väliajoin.

Äänestä

Maailmanhistoria tuntee monia huonoja johtajia. On merkillepantavaa, että sokeasti huonoa johtajaa hännystelevälle "hoville" on johtajan vallan murentuessa käynyt niin ikään köpelösti. Esim. Kolmannessa Valtakunnassa Führerin tehtyä henkilökohtaisen ratkaisun, joutui osa nöyristä alamaisista tekemään saman ratkaisun tai lähtemään valtamerten taa maanpakoon, jossa heitä vainotaan vieläkin.

Äänestä

Pelko? Monesti on tullut vastaan kirjoituksia siitä, kuinka kunnan silmäätekevät hallitsevat pelolla ja jonkinasteisella uhkailulla. Ihmettelen, onko tämä tosiaan mahdollista nykyaikana, maassamme, jossa toimitaan kansanvallan nimissä, eikä korruptiotakaan pitäisi olla. Mikä lienee totuus? Näistä Suurista Johtajista puheen ollen, hyvin lähellä maatamme kuuluu olevan yksi jännittävä vesseli, jonka ympäriltä tuntuu väkeä säännöllisin väliajoin lakoavan tai katoavan.

Tavallaan ymmärrän, jos joku virkamies pelkää työpaikkansa puolesta ja esimerkiksi alistuu sen takia omissa nimissään esittämään ajatuksia, jotka kuntapomo on saanut päähänsä. Mutta ainakaan minä en haluaisi olla töissä firmassa, jossa joutuu ns. kävelemään lasinsirpaleilla. Eikö pelotellulla työntekijällä ole muka vaihtoehtoja?

Ja kuinka vallasta sokaistuneet pystyvät pelottelemaan esimerkiksi kunnanvaltuutettuja tai kunnanhallituksen jäseniä? Liittyykö kuntapomon mielistelyyn halu ajaa omaa asiaansa (kaavoitus? tuet? tonttipolitiikka? en keksi?) tai pelko menettää jotain, josta kunnassa päätetään. Ei kai kukaan kuntapomo sentään voi ulottaa lonkeroitaan joka elämänalueelle, kuten vainota tai häiritä valtuutetun omaisia? Sellaisia psyko- tai sosiopaatteja ei pitäisi päättäjien palleilla istuskella.

Eikä pitäisi valtuustossakaan istukella jeesmiehiä, jotka ovat alistuneet ALFFAUROOLLE tai -naarakselle. Äänestäjät haluavat, että valtuutetut hoitavat asioita lupaamallaan tavalla tai ainakin siinä hengessä kuin ovat aiemmin kertoneet. Muuten äänestäjä on heittänyt arvokkaan äänensä kankkulan kaivoon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ElämääDiktatuurissa kirjoitti:

Pohjois-Korean Suuri johtaja on Loistava toveri, Suuri seuraaja ja Kansan, armeijan ja puolueen kiistaton johtaja. Suuri johtaja on pysytellyt salaperäisenä persoonana, jonka perimmäiset motivaatiot ovat maineen-, vallan- ja rahanhimon lisäksi hämärän peitossa.

Loistava toveri teloituttaa virkamiehet, jotka eivät osoita nöyryyttä ja uskollisuutta ja tottele hänen käskyjään. Erimielisten eliminoiminen kertoo Suuren Johtajan aseman epävarmuudesta, valtataisteluista ja hänen halustaan pönkittää (jo entisestäänkin) vahvaa asemaansa.

Suuri johtaja ei ole osoittanut toimivansa kansansa puolesta. Hän on muun muassa vastuussa kansalaistensa kokemasta nälänhädästä ja köyhyydestä. Vallassa olonsa aikana Suuri Johtaja on lihonut 40 kiloa. Suuren johtajan egonpönkityshankkeet maksetaan asukkaiden hyvinvoinnin kustannuksella. Maaseudun asukkaat syövät ruohoa ja hyvänä päivänä rottia, mutta se ei hetkauta Suurta johtajaa, sillä Suuri Johtaja ei kärsi nälästä.

Suuri johtaja kärsii unettomuudesta ja on vainoharhainen henkilökohtaisesta turvallisuudestaan. Kansalaiset ovat alkaneet liikehtiä levottomasti. Nälkä ja kokemus epäoikeudenmukaisuudesta tekevät ihmisestä vihaisen. Hyvin vihaisen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu