Aiemmin viestin rasistinen sisältö oli yksi ilmiannon perusteista. Ei ole enää, moinen kohtahan poistettiin.
Monilla foorumeilla rasismi kukoistaa ja voi hyvin, koska siihen ei puututa. On mukamas ulkomaalaisten kirjoituksia huonolla suomella, mutta ulkomaalainen ei kirjoita tai puhu noin. Lauserakenteet ovat suomalaisten, samoin sanajärjestys. Siis kirjoituksen tarkoitus on rasistinen.
Aiemmin itse ilmiannoin sen "Jokin muu, mikä?" -syyllä, mutta kun ilmiannoilla ei ollut mitään vaikutusta, annoin olla. Turhaa hakata omaa päätä raudoitettuun betoniseinään.
Ihmettelen vaan, miksi moinen laittomuus on täällä sallittua.
Miksi rasismi sallitaan
17
69
Vastaukset
On hyvin vaikeaa esim. totuutta muuttaa rasismiksi, vaikka se olisi kuinka lukijan aatemaailman vastainen.
- Cicero-mahtava
Minä, mahtava Cicero, jonka esiaste toimi jo ajanlaskumme alkuaikoina latinankielisen proosan mestarina, julistan, että tarkoitus pyhittää keinot. Tuohan oli faktaa jo kolmekymmentäluvulla eli vajaa sata vuotta sitten Keski-Euroopassa. Silloinkin syy langetettiin omista teoista muille. Kyllä mustamaalaus on sallittua, kunhan päämäärä on oikea, vaikka se olisi kuinka lukijan aatemaailman vastainen.
- Onni-Manni
Rasismihan on yhteiskuntaa koossa pitävä elementti . Ei kai kenenkään ole kieltäminen, että maailmassa vain on:
- viisaita ja tyhmiä (siis vajaa älyisempiä)
- kauniita ja rumia
- valkoisia ja väriviallisia
- onnekkaita ja epäonnisia
- poliiseja ja rosvoja
- rakentavia ja rikkovia
- kauraa ja hukka-kauraa
Ei kaikkia munia pidä laittaa yhteen koriin. Mädät munat pitää erotella tallattavaksi tai niillä toki voi heitellä liberaaleja.
- Ehdokkaille-selvityksiä
Nyt olisi oikea aika toimia tehokkaasti ja vaikuttavasti. Vaalit ovat tulossa. Voisi lähettää vaalipaneeleihin kyselyjä ja seurata, ovatko saaneet mitään aikaiseksi vaaleihin mennessä, sillä eduskuntaanhan näiden asioiden ei tarvitse mennä, ovat nykyiselläänkin laittomia.
- Erinomaista-minä
Nimenomaan. Minä tein tuon. Silloin foorumilla oli tosi törkeä kirjoitus. Oli sasistinen ja myös pedofiliaa. Tein ilmiantoja viikon verran ja tulos oli yhtä tyhjän kanssa. Kunnes sunnuntaina hermostuin. Kirjoitin ilmiannon ja avasin anonyymipostini. Lähetin tuon kirjoitukseni Eduskunnalle, Sisäministeröön sekä viidelle suurimmalle puolueelle. Maanantaina aamupäivällä koko ketju oli hävinnyt.
- heheheheheh
Ei tarvitse sanoa kuin kissa heti meillä tietyt tahot leimaa rasismiksi. Siksi tuon sanan käyttö on kaluttu loppuun.......................
- Rasismia-tuo-on
Tässä esimerkki sieltä lievemmästä päästä. Eihän tänne kehtaa niitä kovempia postata.
- pirkko.kuu-karkku
Mielestäni useasti nämä viestit ovat Pietarin trollitehtaan tuotetta. Katsoisin, että Suomen koululaitos tuottaa aivan tavallista kieltä oikein kirjoittavia kansalaisia.
En usko esittämääsi väitteeseen. Suomessa on toki paljon maahanmuuttokriittisiä ihmisiä. Katson itsenikin kuuluvan näihin, suomalaiset voivat auttaa vain rajoitetusti maailman pakolaisongelmassa omien voimavarojensa rajoissa. - Pedofiilien-temmellystä
Paljon enempi mua huolettaa tuo pedofiilien vapaa temmeltäminen ja lapsien ja nuorien houkuttelu jopa täysin avoimesti.
Ratkaisu olisi sheriffit/luotsit takaisin.- Drrrrr
Maahanmuutto on Kaikkien Puhallusten Äiti!
Suomalaiset maksavat haitallisen maahanmuuton seuraukset selkänahastaan ja hengestään katkerasti maahanmuuttajille ja kaikille maahanmuuttoliiketoiminnassa mukana oleville sekä sitä edesauttaneille päättäjille ja sijoittajille alimpaan apulaiseen asti. Kalleimman ja kirotuimman hinnan päättäjiemme edesvastuuttomuudesta muodostavat lastemme kyyneleet!
Äänestetään Suomi takaisin turvalliseksi kotimaaksi kaikille Suomen kansalaisille!!!
https://youtu.be/dzCK4tTu2nE
- kovenevat-menetelmät
Ylläpidossa ei enää ole ihmisiä lukemassa viestejä. Viime vuosi oli kokeiluaikaa eli automaattinen moderointi ajettiin sisälle. Ilmeisesti vuodenvaihteessa siirsivät kaiken moderoinnin koneen tehtäväksi.
Antakaa palautetta palautelomakkeen kautta. Jos se ei toimi niin omalla nimellä lähetettyä palautetta ensin Suomi24/Allerin organisaatiossa ylempänä olevien sähköpostiosoitteisiin.
Jos se ei toimi niin sitten on varmaankin aika katsoa ketkä sivustolla mainostavat ja laittaa kuvakaappauksia näkyviin joissa rasistinen viesti ja mainos on samaan aikaan näytillä. Sellaisia sitten toimitetaan mainostajille, otetaan esille rasisminvastaisissa ryhmissä (Rasmus jne) ja facebookissa.
Jos se ei auta niin sitten tehdään rikosilmoituksia siitä, että Suomi24 ei pyynnöistä huolimatta siivoa vihapuhetta pois keskusteluistaan.
Ensin hyvällä. Jos se ei toimi niin sitten mainostajien kautta. Jos se ei toimi niin sitten kuvakappaukset julkisuuteen. Jos se ei toimi niin sitten rikosilmoituksen avulla.- Asiakaspalautetta
Allerin yhteydenottolomake löytyy täältä:
www.aller.fi/asiakaspalvelu/yhteydenotto/
Kokeilkaa antaa palautettanne palstoille kertyvästä vihapuheesta tämän kautta. Kertokaa palautteessanne että aiotte seuraavaksi tuoda mainostajille esille kuvakaappauksia heidän mainoksistaan rasistisen sisällön yhteydessä ja jos se ei riitä niin tehdä rikosilmoituksen vihapuheen levittämisestä, jota ylläpito ei pyynnöistä huolimatta poista ajallaan.
Kaikki tämä on tietenkin laillista toimintaa. Älkää laittako mihinkään julkisesti näkyviin sellaista, jonka perusteella teitä itseäänne voitaisiin syyttää vihapuheesta eli sensuroikaa kuvakaappauksia jos postaatte faceen. - Sinne-viestiä
Asiakaspalautetta kirjoitti:
Allerin yhteydenottolomake löytyy täältä:
www.aller.fi/asiakaspalvelu/yhteydenotto/
Kokeilkaa antaa palautettanne palstoille kertyvästä vihapuheesta tämän kautta. Kertokaa palautteessanne että aiotte seuraavaksi tuoda mainostajille esille kuvakaappauksia heidän mainoksistaan rasistisen sisällön yhteydessä ja jos se ei riitä niin tehdä rikosilmoituksen vihapuheen levittämisestä, jota ylläpito ei pyynnöistä huolimatta poista ajallaan.
Kaikki tämä on tietenkin laillista toimintaa. Älkää laittako mihinkään julkisesti näkyviin sellaista, jonka perusteella teitä itseäänne voitaisiin syyttää vihapuheesta eli sensuroikaa kuvakaappauksia jos postaatte faceen.Ei Allersille tai SUomi24lle kannata mitään laittaa. Hehän ovat jo saaneet toimia. Poliittiset järjestöt ovat innokkaita toimimaan.
- Täschen
Asiakaspalautetta kirjoitti:
Allerin yhteydenottolomake löytyy täältä:
www.aller.fi/asiakaspalvelu/yhteydenotto/
Kokeilkaa antaa palautettanne palstoille kertyvästä vihapuheesta tämän kautta. Kertokaa palautteessanne että aiotte seuraavaksi tuoda mainostajille esille kuvakaappauksia heidän mainoksistaan rasistisen sisällön yhteydessä ja jos se ei riitä niin tehdä rikosilmoituksen vihapuheen levittämisestä, jota ylläpito ei pyynnöistä huolimatta poista ajallaan.
Kaikki tämä on tietenkin laillista toimintaa. Älkää laittako mihinkään julkisesti näkyviin sellaista, jonka perusteella teitä itseäänne voitaisiin syyttää vihapuheesta eli sensuroikaa kuvakaappauksia jos postaatte faceen.Palautelomakkeet Allerinkin sivulta menevät OlliTa käsiteltäväksi, eli ne pysähtyvät. Ainoa keino varmistaa että palaute menee perille on soittaa PUHELIMELLA.
- maksullinen.palaute
Täschen kirjoitti:
Palautelomakkeet Allerinkin sivulta menevät OlliTa käsiteltäväksi, eli ne pysähtyvät. Ainoa keino varmistaa että palaute menee perille on soittaa PUHELIMELLA.
Muista siinä tapauksessa soittaa palaute muuhun kuin annettuun MAKSULLISEEN numeroon. Minimoivat saamansa palautteen vaatimalla suojelurahaa palautteen antamisesta.
- Tonnittunkilla
Kiireisen eläkkeillä ei voi elää.
- Aamuunastikaljaa
rasismikorttivarastosta vaan yksinkertaisesti loppuivat kortit ja natsikortitkin alkavat olla aika vähissä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?591164Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11840Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75785- 53624
Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83603Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45532Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt33527Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36524Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43503Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40487