Raiskauksia tulee päivittäin, mutta niistä ei anneta tietoa julkisuuteen, tämä johtuu nyt lähestyvistä vaaleista ja kaikki mediat on suunnattu valepropagandan levitykseen. Ylen uutisissa toitotettiin maailman onellisimmasta maasta ja Suomi on taas onnellisin maa, ihmeellistä siinä oli kysely kansalaisilta, kun nekin joilta kysyttiin oli selvästi vain suomenruotsalaisia.
Yle valikoi vastaajia eikä niiltä kysytty joilla ei ole edes asuntoa eikä kunnollista toimeentuloa vaan joutuvat majailemaan rappukäytävissä ja mihin he sitten pääsevätkään. Suomen päättäjät eivät välitä näistä huono-onnisista ja heitä on Helsinkissäkin tuhansittain, mutta tämä yritetään piilottaa päättäjien toimesta. Ruotsi on ollut yleensä onnelisuuden mallimaa, mutta Yle ei näköjään saanut ruotsalaisten onnellisuutta listalle, mikä ihmetyttää mistä syystä tuo mahtoi päästä tapahtumaan?
Suomi tippuu myös tuosta onnellisuus listalta samoin mitä on käynyt länsinaapurille, mutta sitä voimmekin arvailla mistä ihmisten onnellisuuden menettäminen johtuukin ?
Mielenkiintoisaa olisi tietää millä asteilla tuo onnellisuus mitataan kun Ylen uutisissa mainittiin sen koskevan vain maata ? Miten mahtaa ollakaan ihmisten onnellisuus kun siitä ei tuossa onnellisuuden mittauksessa ole mainittu tällä kertaa ? Aikaisemmin Yle uutisoi, että meillä täällä maassamme onnellisimpia ovat vain suomenruotsalaiset, vaikka tietääkseni meillä suomessamme asuu ihmisiä monista kulttuureista ?
Onnellisuus on harvoilla ja valtuilla
UtopistinenOnnellisuus
1
131
Vastaukset
"Raiskauksia tulee päivittäin, mutta niistä ei anneta tietoa julkisuuteen, tämä johtuu nyt lähestyvistä vaaleista ja kaikki mediat on suunnattu valepropagandan levitykseen."
Niitähän tuleekokoajan.
Joku faffanfaketti sai juuri muutan vuoden kurinpakatusta
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1831279
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138893- 84824
- 51748
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?49690Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t248594Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä311580Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55579- 52552
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7550