Olemme vuodesta 2014 omistaneet sisareni kanssa tilan jonka halki kulkee yksityistie. Tien varrella ei nykyään ole vakituista asutusta. Käydessäni tilalla huomasin että tienlaitoja oli raivattu ja isojakin puita kaadettu. Sitä sitten ihmettelin kun ei minkäänlaista yhteydenottoa ole tiehoitokunnan tms. taholta ollut. Naapurilta sitten kuulin että tien toisesta päästä isäntä oli luvannut raivata ja pitää puut palkkanaan. Menikö tässä nyt kaikki oikein?
Vastaukset 6
- hrtert
Joo tuli siistimpi ja risukko katosi, se on etu sulle, riippuu kenen maalta puita on kaadettu ja onko maan omistajan kanssa sovittu
- hoititiekunta
Tienhoitokunta päättää tuollaiset asiat. Ei yksittäinen isäntä Eikä kukaan isäntä tule teidän maillenne ilman lupaa kaatelemaan yhtään risua. Laittakaa isäntä maksamaan. Meillä vastaavassa tilanteessa tienhoitokunnan edustaja kysyi saako tienvarsia raivata liikenneturvallissuden vuoksi. Sai mutta puut jäi meille.
- eisaaottaa
Taas aika sekava tarina: Kukaan ei saa ilman maanomistajan lupaa mennä kaatamaan puita toisen maalta, ei edes tieturvallisuuden nimissä, aivan samoin kuin ei saa mennä esim. jokamiehenoikeuden varjolla kaatamaan toisen metsistä puita tms.
Aloittajan jutun tekee sekavaksi se, ettei hän kerro, tai ei edes ilmeisesti tiedäkään, että miten tie on aikanaan laitettu, onko siinä esim. koskaan ylipäätään mitään tiehoitokuntaa perustettu? Siitä tulisi jossain olla parhaimmillaan jokin paperikin, siitä ehkä ilmenisi esim. miten leveä alue varataan tielle, siis kaiken kaikkiaan ja onko nyt puita poistettaessa toimittu niiden metrimäärien puitteissa, jos on, se on sitten kai luvallista, muussa tapauksessa taas ei.
Jos aloittajan mukaan tien varrella ei ole vakituista asutusta, eikö hän noteeraa itse mainitsemaansa tien toisessa päässä olevaa "isäntää" asujaksi? Tietysti tiellä voi olla kaksi päätä, eli juttu on taas epämääräinen...mutta miksi koko hemmetin tie sitten edes olisi olemassa...
Mutta jos joku lupaa kysymättä sekä kaataa puita toisen metsästä että omii ne vielä itselleen, niin ei todellakaan kaikki ole mennyt ihan oikein! - tietoepäinen
Hän mainitsee tienhoitokunnan.......
- mortel
Rivien välistä voisi päätellä, että kyseessä on yksityistie, jolla on tiehoitokunta ja tiealue on määritetty rasitteeksi tiloille, joiden läpi se kulkee. Aikoinaan tiealueesta on suoritettu korvaus rasitteesta maanomistajalle jonka alueella tie on. Tällöin tielle on myös määritelty leveys, vanhemmissa 4m ja uudemmissa 6m tai yli. Tähän leveyteen sisältyy myös tien ojat. Tällä alueella tiehoitokunnalla on oikeus suorittaa hoitotoimenpiteitä mukaanlukien puuston poisto. Periaatteessa poistettava puusto pitäisi jättää maanomistajan haltuun. Sama asia koskee sähkölinjojen raivausta. Yleesä poistettava puusto on hyvin vähäarvoista ja yleisen siisteyden nimissä siivotaan pois.
Kun ei ole tiedossa mitä tiekunnan vuosikokouksessa on päätetty niin vaikea sanoa enempää.
Käy ainakin seuraavassa kokouksessa, siihen kutsutaan kaikki osakkaat yksikkömäärästä riippumatta. - Rinu
Kiitos vastauksista. Ehkä epäselvästi kysyttykin. Asia ihan uusi minulle. En aiemmin ole ollut missään tekemisissä tällaisten asioitten kanssa ja yritän nyt selkeyttää tätä asiaa itselleni.
Tuo toisenpään "isäntä" ei asu tämän tien varrella vaan maat rajoittuu tiehen. Tien varrella on kaksi taloa jotka nyt ovat kesäasuntoina muuten metsätienä. Osasimpa etsiä nyt rasitustodistuksen. Siellä tiealueen leveys oli 15 m. Vielä mietin tuota kokous asiaa. Mistähän sen tietää. On kenties siellä paikallisessa sanomalehdessä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta
Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on471502Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.64931Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30667- 87647
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14605- 46598
Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.56574- 7562
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu24551- 44531
- 61525
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan70520Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47513- 37506
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj14501Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13472Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.132469- 45454
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa45419Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?
Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.26409