Keskustan otettava selkeästi tiukempi linja mamu rikoksiin

VaariRotuaarilta

https://yle.fi/uutiset/3-10696759

Nämä törkeydet, niiden kustanukset ja korvaukset jäävät meidän eli veronmaksajien maksettavaksi.

On törkeää että tänne otetaan ja jopa ylimmän johdon puolesta houkutellaan elätettäviä ja rikollisia,

Oikeat todelliset apuatarvitsevat eivät edes ole pystyneet sieltä lähtemään.

Suomen maahantulonhoito ON OLLUT TÄYSI SUSI.

Nyt vaaleihin kun mennään niin selkeästi tiuekmpi linja.

Lepsuilu ja huono asioiden hoito on osa syys keskustan kannatuksen kasvuun ja persut taas vie keskustalta äänestäji.

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kelvoton.poliitikoksi

      Sipilän (kesk) linja jo nähtiin, kun vähätteli raiskausten määrää. Sipilä on ollut hyvin hiljaa asuntoilmoitusta seuranneista traagisista tapahtumista. On kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunut ja siitä kielii myös käytös, kun esiintyy hilpeänä vaalitapahtumissa.

    • Sipilän päästämä ajattelematon lipsahdus vuonna 2015 on tullut monellakin tavalla kalliiksi suomalaiselle veronmaksajalle.

      • Mamusipiläoulu

        Vai harkittu...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Laaja sähkökatko Sallilan verkossa!

      Mä heräsin yhden maissa UPS:n piipittkseen, koska sähköt poikki ja on edelleen. Odottelin jonkun aikaa ja soitin vikanum
      Loimaa
      37
      1330
    2. KJ Konetimber OY

      Haettu konkurssiin Eläke yhtiö Ilmarisen toimesta.
      Kuhmo
      60
      1269
    3. Sosiaaliturvasäästöt kohdentuvat usein samoihin ihmisiin useampaan kertaan

      ja ihmisiä putoaa kiihtyvällä tahdilla toimeentulotuelle eli köyhien määrä kasvaa eksponentiaalisesti Suomessa. https:
      Maailman menoa
      205
      1084
    4. Millä kirjaimella nimeni alkaa

      Ja montako kirjainta sukunimestäni voi laskea? N to M
      Ikävä
      63
      1045
    5. Ampumisvälikohtauksen syynä kahden eri romanisuvun erimielisyydet

      Ikaalislainen romaniseurue joutui tahtomattaan tulitaisteluun etelä-pohjalaisen romanisuvun kanssa. Tilanne ei ratkennu
      Seinäjoki
      49
      1018
    6. Hyviä tehokkaira vinkkejä erittäin pinttuneen wc pytyn puhdistukseen

      Eli semmonen vuokra-asunnon pytty jossa hyvin sitkeään pi ttyny se vesiosa. Kloriittia olen liottanu yön yli ja yleispuh
      Ikävä
      123
      786
    7. En nii kui tiiä yhtään

      Mikä suussa kiehtoo, vaikka kaiken pitäisi olla ihan hyvin! Mä niin haluaisin nähdä sut:)
      Ikävä
      57
      758
    8. Voiko "miehisen kunnian" käsitteen ohittaa?

      Palstalla kovasti pidetään minua jollain tavoin sairaana, kun puhun miehisestä kunniasta. Voidaanko me siis täysin ohi
      Sinkut
      144
      733
    9. Et uskaltaisi kuitenkaan nähdä enää

      Niin mitäpä sitä enää vatkaamaan.
      Ikävä
      52
      711
    10. Voi että, kaikki on nyt ohi

      Aijon nyt unohtaa kaiken. Morjes. Mieheltä
      Ikävä
      59
      687
    Aihe