Talvisodan ihmeen tekivät isänmaalliset Suomen sotilaat

SiisMeilleParas

jotka henkensä kaupalla puolustivat maamme itsenäisyyttä äärimmäisen vaikeissa oloissa. Monet heistä uhrasivat henkensä isänmaan puolesta. Ei ne hyvällä atsoisi nykymenoa kun lähes kaikki puolueet ovat tyrkyttämässä Suomen viimeisiäkin itse rippeitä EU liittovaltiolle. Kyllä Eu kansojen on tärkeää tehdä keskenään yhteistyötä mutta niin jotta Eurooppa on itsenäisten kansallisvaltioiden unioni tai mikä onkaan mutta Suomenkin pitää saada päättää itse omista Suomelle tärkeistä asioistaan itse. Suomeen pitää suomalaisten ymmärtää valita sellainen johto joka puolustaa nsisijaisesti suomalaisten etuja. Suomi kuuluu ensisijaisesti suomalaisille. Somaliasta somalialaisille. Syyria syyrialaisille jne. Suomi on länsimainen demokratia ja eisosialistinen markkinatalousmaa. Annetaan nuorten perustaa yrityksiä, kannustetaan jähmeitä siihen. Sosialismi on tuonut vain tuhoa Neuvostoliittoon, Kiinaan, Venezuelaa ym. Kiina kyllä rikastui kun hyväksyisi yksityiset yritykset. Ei päästetä punavihreitä valtaan. Ei päästetä nykykepua eikä kokoomusta valtaan jotka puolustavat lähinnö monimiljonäärejä jotka on perineet suvuiotaan omaisuudet. Rikkaitakin saa olla mutta heitä ei tarvitse tukea. Perussuomalaiset on paras puolue suurimmalle-osalle-eli-miljoonille-suomalaisille suomalaisille ihmisille.

36

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • joopajootaas

      Ja persuja johtaa,,, armeijan laistanut sivari! Että se siitä.

      • Vanhaope

        Kiitettävän TOTTA kirjoitit! JOKAISEN kykenevän suomalaisen tulee suorittaa asevelvollisuutensa MUTTA alokasaikana alikersanttien harjoittama luokkavihan purkaminen koulutuksen tekosyyllä pitää lopettaa. Vrt. esim . SatTr Niinisalossa
        -70 luvulla.


    • Siiskenelleparas

      Luin porilaisena Laura Huhtasaaren kannanotot vaalikoneessa.
      Hänen ehdoton kantansa oli, että perintövero on poistettava kokonaan. Menee jo Kokoomustakin pidemmälle tuonne Nalle Wahjroosin linjoille.

      • taaloja_tulossa

        Hmmm....olisiko Huhtasaarella kiekon toisella reunalla rikas Amerikan-setä jolta tantta kärkkyy isoa perintöä ??


      • Vanhaope

        Usein lapsetkin ovat myöhempinä ikävuosinaan kasvattaneet vanhempiensa hallinnoimaa omaisuutta . Revi siitä käyttövoimaa kateuteesi .


      • sdpkokomustakäsiraha
        Vanhaope kirjoitti:

        Usein lapsetkin ovat myöhempinä ikävuosinaan kasvattaneet vanhempiensa hallinnoimaa omaisuutta . Revi siitä käyttövoimaa kateuteesi .

        Sdp ja kokoraha hallinnet euuuta mielivaltaisesti, rahalle myynnet kaiken jopa itsenäisyyden, luvattiin lipstikalle eu pressan titteli siinä oli tyhmyys ja ahneus samassa.
        https://yle.fi/uutiset/3-10668595


    • zlion

      Pari vuotta sitten veteraanit totesivat oodinin idiooteista ''...ei me tämän takia tapeltu...''

    • Persluuseri

      Persut on itse enimmäkseen käpykaartilaisia ja takarivin öyhöttäjiä. Ikinä eivät ole kunnolla asioita päättämässä. Persujen mielestä politiikka on somessa rähinä ja työpaikalla öyhötus.
      Suupaltteja!

      • nyt.ahistaa

        Mitä tarkoittaa öyhötus ? Missä päin Suomea käytetään tällaista sanaa, vai onko se vain jonkun yksittäisen vasurin lipsahdus, mistä paljastuu, ettei kouluja ole käyty ?


      • ookkonää_pölöjä
        nyt.ahistaa kirjoitti:

        Mitä tarkoittaa öyhötus ? Missä päin Suomea käytetään tällaista sanaa, vai onko se vain jonkun yksittäisen vasurin lipsahdus, mistä paljastuu, ettei kouluja ole käyty ?

        Luulisi joka persun osaavan oulun murretta......


      • kysy_pomolta
        nyt.ahistaa kirjoitti:

        Mitä tarkoittaa öyhötus ? Missä päin Suomea käytetään tällaista sanaa, vai onko se vain jonkun yksittäisen vasurin lipsahdus, mistä paljastuu, ettei kouluja ole käyty ?

        Kysy työkavereilta.....


    • Suomisuomalaisille

      Persujen pitäisi ajatella vähän pidemmälle tuota maahanmuuttopolitiikkaansa. Nyt kun tuotetaan mamuja maahamme tekemään duunia 1/4 palkalla suomalaisiin verrattuna niin siitähän kilpailukyky nousee räjähdysmäisesti ja jää jaettavaa myös korvausten muodossa kantaväestölle, jonka ei tarvitse oikestaan käydä duunissa ollenkaan jos ei halua.
      Siksi toisekseen jos ei olisi mamuja, Persut putoaisi koko puoluerekisteristä. Pitäisi vähän olla kiitollisia parhaille ääntenkerääjilleen. Ei taida olla Halla-Aho, tohtorismies, tullut ajatelleeksi tuota paradoksia!

      • Teletappitutkija

        Olen miettinyt samaa. Ilman mamuja persut varmaan hyökkäisivät rokotteita vastaan, niin kuin sisarpuolue Italiassa tekee. Kyllä näitä "kansallisia uhkakuvia" on riittämiin.


    • mamuhallituskokkeskusta
    • kysynvaanasiaa

      Maahanmuutto 2015

      Onko pääministeri vannonut sotilasvalan?

      Mitä siinä oli sisältö

      • maahanTUONTI

      • Vanhaope

        Kannattaa muuten muistaa että juoksuhaudoissa oli kaikkien puolueiden ajatussuuntia kannattavia samaan ilmansuuntaan ampuvia rohkeita ja paskanjauhamiseen kyllästyneitä MIEHIÄ.


      • kesKUSTA
        Vanhaope kirjoitti:

        Kannattaa muuten muistaa että juoksuhaudoissa oli kaikkien puolueiden ajatussuuntia kannattavia samaan ilmansuuntaan ampuvia rohkeita ja paskanjauhamiseen kyllästyneitä MIEHIÄ.

        Kyllä kansa tottelee varmaan mutta tekeekö johtajat niinkuin äänestäjät äänestää?


    • faktis-2019

      Jos mamut poistuisivat Suomesta, persupuolueen olemassaolo kävisi tarpeettomaksi.
      -Persut tarvitsevat elääkseen poliittisesti paljon enemmän mamuja, kuin mamut persuja.

      • raiskattuoulukempele

        siksipä keskusta ei puhu maahanmuutosta kun sössi suosionsa

        perunanviljelijät hylkäsi oulussa ja kannattaa PS


    • kakulia

      Kyselin kerran äidiltäni, hän oli syntynyt 1919 hänen ikäisistään kylän miehistä. Hän tiesi kertoa ketkä kylän miehistä oli ollut talvisodassa. Oli muutama mies, jotka ei olleet talvisodassa. Kysyin miksi? hän vastasi, ei niiden tarvinnut mennä, kun he olivat kovia vasemmistolaisia. Isäni, joka haavoittui Summan lohkolla, ei heistä sitä asiaa keronut, mutta äiti kertoi ja sanoi pelkona oli, että jos heidät olis viety rintamalle niin, he luultavasti olis loikanneet vihollisen eli aatetoveriensa puolelle. Niin kuin ne tekivät vapaussodassa. 270 tuhatta suojeskunnan ja armeijamme miestä, taisteli talvisodan. Jatkosodassa, missä vasemmistokin oli mukana oli jo sitten yli 500 tuhatta.

      • tämäonmautonta

        Provoilu voi olla terävää....tai se voi olla mautonta....


      • sesseva

        Otappas selevää vähän asioista. On syyksi sanottu myös sen, että ei ollut antaa asetta käteen muuta kun 10 disioonalle, vaikka 15 divisiooanaa olis ollut miehiä. Jatkosodassa oli 15 disioonaa


    • Talvisodan.käyneet

      Kääntyilevät sankarihaudoissaan, kun persut lipovat Venäjää ja Putinia.

      • vasurimamukomuakka

        Kunnon veteraaneilla ja persuilla ei ole mitään yhteistä.


    • Lebensraumsuchen

      Niin, tuo ajatus että jos mamuja ei olisi niin persut kävisi tarpettomiksi. En usko, jäähän vielä muut etniset vähemistöryhmät kuten teryleenieläkeläiset hevosmiehet, homot, lesbot ja muuten vammaiset. Npoin aluksi. Kyllä sitä siivoamista ja rodunjalostusta riittää!

    • EivätSuojeleLapsiammekaa

      Kommunisteissa oli paljon käpykaartilaisia ja heidän jälkeläiset majaspitävät vihreissä vasemmistoliitossa ja sosiaalidemokraateissa.

      • hjuumorii

        No voi että:)))))))))))))))))


    • Suomi.on.Venäjää.liike

      Nyt esim. Hommafoorumin porukasta suurin osa on sivareita.

      • Kenties jopa homojakin?


    • oikaasraa

      Tää on katastrofi persuille.

      GOOGLETA:

      Perussuomalaiset hyppäsi putinin kelkkaan

    • setämi

      Kyllähän meillä PerusSuomalaisilla on tarkoitus hoitaa hyvät suhteet naapurimaihin, niin itään kuin länteen. Paasiki Kekkosen ulkopolitiikka, jossa Suomi ei ollut tuomari, vaan pyrki aina olemaan lääkäri. On vieläkin Suomen ainut oikea tie. Sillä tiellä Suomella on oikeasti paljon kokoaan suurempi painoarvo maailman politiikassa. Esim. naton jäsenenä, Suomella ei muuta arvoa ole, kun joudumme antamaan rahamme ja tehokkaan puolustuksemme naton käyttöön ja rämpättäväksi. Kyllähän meidän pitää vapaan venäjän kanssa tulla toimeen. Kun tulimme ateistisen kommunistisen äärivasemmistolaisen työläisdiktatuurin kanssa, jonka ideologia oli ateistisen työläisideologialla valloittaa koko maaliman.

    • Persulle ei pitäs antaa asetta ollenkaan.

    • setämi

      Kyllähän talvisodan sankareilla oli samat arvot kun PerusSuomalaisilla, Koti, Kristinusko ja isänmaa. Näiden arvojen puolesta tuhannet nuoret kotiemme puolustajat menettivät henkensä. Naapurimaan työläisateistien käydessä ryöstämään heidän arvojaan. Nykyään näitä arvoja vastaan hyökätään ainoastaan rajojemme sisältä ja tietysti sieltä missä valtakunnan rajaa ei käytännössä ole. Kaikissä muissä puolueissa on tuo limainen liberalismi saanut yliotteen, missä talvisodan puolustajien arvot on heitetty romukoppaan ja tilalle otettu joku näennäinen tasa arvo, joka ei kyllä käytännön tekoina näy kyllä näy missään,

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6093
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3866
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      252
      2218
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1870
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1313
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1276
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1067
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1010
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      949
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      888
    Aihe