Eilinen Ylen vaalitentti osoitti jälleen kerran, että metsänomistajien kannattaa miettiä tarkkaan ketä äänestävät tulevissa vaaleissa.
Gallupjohtaja Rinne puheli vielä viime syksynä, että metsähakkuita täytyy vähentää mutta paperiliiton työläisten alettua kyselemään Rinteeltä mitkä tehtaat hänen mielestään tulee sulkea, niin senjälken Rinne on ollut häveliäästi vaiti asiasta.
Minäkin olen eläkeukkona istuttanut kymmeniätuhansia puuntaimia, kylvänyt männynsiementä, varhaisperannut taimikoita, ennakkoraivannut ensiharvennettavia kuvioita jne. Nuo lienevät niitä ilmastotekoja mikäli Sipilään on uskominen. Ja miksei olisi.
Saitilla on kovin pahoitettu mieltä nuorison innostamisesta puunistutustalkoisiin. Miksi?
Metsissä on edelleen leipää kansalle
13
99
Vastaukset
- SiksJuur
"Saitilla on kovin pahoitettu mieltä nuorison innostamisesta puunistutustalkoisiin. Miksi?
Talkoot vievät leivän ammattilaisten pöydästä- Kepun.työllistämismalli
Keskustan mallilla nuoret istuttaisivat puut ilmaistyönä. Siitä on jo ennakkotietoa, kun Sipilän hallituksen "toimien" johdosta Suomessa on arviolta noin 500 000 ilmaistyöntekijää.
- Jätkä.digitalisoituu
Sellunkeitto on mennyttä aikaa.
- Ikinuoret
Valtio voi jakaa omat metsäpalstansa nuorten ja työttömien hallintaan johon he voivat istuttaa puita.Samalla he harjaantuvat metsänhoitoon ammattitaidolla ja perustavat metsänhoito firmoja.Siinä on sitten valmis henkilöstö tarjoamaan hyvään hintaan metsänhoitoa.
- onmuutkin
No oletko valmis maksamaan palkkaa istuttajille? Etpä tietenkään, ellei yhteiskunta anna ilmaisväkeä. Tosin Kepupuolue lapioisi kaikki valtion varat turvenuijille, jos sillä äänisaaliin saisi. Voin minäkin luetella pitkän työurani, joka sentään on tuottanut välittömiä veromarkkoja vientihommissa. Se on aitoa.
Työstä on aina maksettava, toki talkoot ovat erikseen. Aika monethan vouhkaavat näistä ilmastotalkoista miten jokaisen tulisi tehdä osansa maapallon pelastamiseksi. Sinuahan se ei toki koske? Sinä olet jo tehnyt osasi?
Olinhan sitä minäkin oikeissakin töissä ennen näitä eläkehommia, kova jätkä olet ollut jos maksoit veroja enemmän kuin minä.- Korpelaa
kuhanhäntäkysyn kirjoitti:
Työstä on aina maksettava, toki talkoot ovat erikseen. Aika monethan vouhkaavat näistä ilmastotalkoista miten jokaisen tulisi tehdä osansa maapallon pelastamiseksi. Sinuahan se ei toki koske? Sinä olet jo tehnyt osasi?
Olinhan sitä minäkin oikeissakin töissä ennen näitä eläkehommia, kova jätkä olet ollut jos maksoit veroja enemmän kuin minä.Meinaat ettei pitäisi digitalisoitua selluköppien takia. Metsät on mennyttä aikaa. Kiinalaisille herroille Suomen letsien myyminen vessapaperiksi puoli ilmatteeksi olisi tämän maan loppu. Kepulin ahneus toki viis veisaa luonnosta.
- Omatarvepuut
Sipilällä ei ole asiaan osaa eikä arpaa, jos on, se näyttää menneen huonompaan, ottaneeko kunnian rommauksesta.
https://www.mhy.fi/sites/default/files/media/hintatiedot-elo.jpg
Sossut kyttää joulukuusia ja Sipilä rommaa hinnat. Sosiaalitukiin tulee tulevaisuudessa joka tapauksessa jonkinlainen vastikkeellisuus. Siis ne jotka siihen kykenevät.
- Siitässait
Läskeille tulee läskivero.
Mitä mieltä olet jos maataloussyöttiläiden loisimisrahat tulisivat edes jollakin tavalla vastallisiksi?
Voisitko "millään muotoa" ja "kokonaisvaltaisesti" ajatella että maataloussyöttiläät maksaisivat omat eläkkeensä, sairaus- ja tapaturmavakuutuksensa ja he luopuisivat vain maataloussyöttiläille tulevista (yrittäjin) lomakorvauksista.?
Eilen saimme kuulla vihreiden haluavan metsänomistajista saitin räkijöiden kovin kehumien "maataloustukiloisten" rinnalle "metsätaloustukiloisten " rälssin.
Ajatus miellyttää harvinaisen vähän metsiään hyvin hoitavaa omistajaa.
Metsänomistaja, käytä äänioikeuttasi.- Faktaa.pukkaa
Talkootyönä metsänistuttaminen on hyvä ympäristöteko.
Se on vaihtoehto mielenosoitukselle, päivä siinäkin menee ilman palkkaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1881315
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138893- 85842
- 51748
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?50711Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t251612Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä311590Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55579- 53564
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7560