Jalat ei kanna

Ootteko nähny sellasia unia että teillä jalat ei kanna ja kaadutte nelinkontin? Mulla nuo toistuu aina silloin tällöin.

5

3700

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tuttu uni minullekin, viimeksi näin unta, että minun piti ylittää tie ja auto lähestyi, jalat kangistuivat ja kaaduin nelinkontin, konttasin sitten vaivalloisesti tien yli ja pääsin juuri ja juuri toiselle puolelle ennenkuin auto sujahti ohi.
      Jostain olen lukenut, että jos uneksii siitä, että on kävelyvaikeuksia se symboloi esim jotain tilannetta jossa ei pääse eteenpäin; esim jokin vaikea asia, jossa epäröi tai jota ei haluaisi ollenkaan kohdata.

      Unessa tien ylitys voisi kuvata tilannetta, jossa liikutaan vaarallisella tai omalla epävarmuusalueella..

      Mutta toistuvia unia minullakin nämä ovat, onneksi en näe niitä kovin usein enää.

    • jung

      Jos elämäntilanne yleensäkin on jämähtänyt paikoilleen, niin koska uni aina pyrkii selvittelemään kaikki ongelmat pois, niin kun unessa ei jalat millään tottele tai sitten et vaan pääse liikkeelle tai edes pakoon epämiellyttävää asiaa tai vaaraa.

      Niin - kysymys on yleensä jumissa olevasta elämäntilanteesta.

      Uni pyrkii ulos ongelma-tilanteesta, mutta jalat ja kroppa ei tottele.

    • jung

      Etkös sinä minkkilaukku ollut jo siellä sillalla? Ja autosi pukkas sinut sinne jokeen.

      Luultavasti unesi kehoittaa sinua ihan oikeisiin tekoihin.

      • Siltauni joo. Niin se varmaan on.


    • Anonyymi

      Muistan joskus nuorena nähneeni unta että kävelen kaupungilla ja kävely alkaa muuttua yhä vaivalloisemmaksi, ihan kuin vyötärön ympäri olisi kiinnitetty kuminauha joka kiristyy kiristymistään joka askeleella, lopulta en tunnu pääsevän eteenpäin enää millään.
      Mieleen tulee jonkinlainen tunne että en pärjää elämässä, esim. töissä palkka polkee paikallaan mutta vuokra senkun nousee joka vuosi, muutkin kustannukset nousevat, en tiedä kauanko enää selviän tästä, tuntuu epätoivoiselta ja vääryydeltä, ihan kuin painajaiselta joka onkin totta :/

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      57
      1598
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      364
      1151
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      132
      918
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      13
      732
    5. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      612
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      41
      588
    7. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      90
      548
    8. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      43
      513
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      45
      498
    10. Mies Naiselle pyydän...

      älä satuta minua.
      Ikävä
      44
      456
    Aihe