Miksi on niin PALJON eri nimisiä toisaan vastaan kilpailevia, ristiriitaisesti ja sekasortoisesti toimivia ERI puolueita.
Kun YKSI, kaikille hyväksi kaikkia kohtaa Laillisen / Luvallisenn = Totuuteen perusuvan, kaikille hyväksi Oikeuden mukaisuuden puolesta toimiva, olisi valtavan paljon paremi ja tehokkaampi Totuudessa YKSI mielisyyden mahdollistava / kaikille, ja kaikelle Luojan hyväksemme luuomalle hyväksi vaikutteinen.
Mikä se ketäkin estää lähtemästä tälle em. Totuuden / kaikkia kohtaan Oikeiden mukaisen vaihtoehdon, kaikille hyväksi, vasta Oikeasti Laillisesti elämisen ja toimimisen / vaikuttamisen vaihtoehto tielle?
Kun ei edes voi olla muuta estettä, kuin mitä kukin itselleen, sillä ettei halua tälle kaikille hyväksi Laillisen Oikeuden mukaisuuden tielle lähteä / yhtyä.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Missä viipyy, ne HYVÄT vastaukset?!
Kun sinä köyhä piru olet vain meidän rikkaiden hyväksikäyttöä varten!
Niin, teille rikkaille, tassä pahan vallassa olevassa maailmassa, ikuiseen kadotukseen tuomioksenne eläville.
Puolueet ovat suoraan verrollisia yhteiskuntaluokkiin. Yksinkertaistettuna näin että: porvareilla on omat puolueensa ja köyhien asioita ajaa eri puolueet. Loput puolueet asettuvat sitten siihen väliin.
Vasuri elää vielä jotain 1970-lukua?!
Nykyiset vasuripuolueet ja muutkin perinteiset puolueet ovat kaiken maailman köyhien puolella, mutta suomalaista köyhää vastaan!
Mikään muu ei selitä niiden intoa Suomen mamuttamiseen.
Niin niitä vaihtoehtoehtoja on vain kaksi, ne joka kaikille hyväksi tai pahaksi puolesta ja tavalla elävät, puhuvat ja toimivat.
Vain Raakatun UT mukainen ja perustuva on sitä kaikille Oikeuden mukaiseksi hyväksi puoletaja polesta eläminen ja toimmiminen / vaikuttaminen. Kaikki muu ja muulla tavalla eläminen ja toimiminen sen vastaista / pahaksi puolta. Jossa "piru" vie, vetää, johtaa ja hallitsee ja PAHA perii. Todisteitahan niistä PAHAN perimistähän tulee joka päivä ihan kautta maailman.
Jotkut hyötyvät rahallisesti mamuttamisestakin.
Poliitikot ovat ahneita ja korruptoituneita.
https://youtu.be/E8Ah59SQxWo
Hyvä palkkasia kusettajan paikkoja monelle!