Kannattaakohan

Äänestää sitä nykyistä kansanedustajaa. Onkohan saanu paljon aikaseksi.
11168
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Mitä nykyinen kansanedustaja on saanut aikaisekseksi ei mitään.
Olen katsellut kaikki eduskunnan kyselytunnit niin ei ole kertaankaan saanut suutansa auki,
ei puhumatta aisioitta hoideta.

Äänestä
  • A P sai aikaiseksi kaksi uutta junavuoroa vilppulaan. Hieno saavutus tuokin. No itse maaseudulle ei pääse kuin kalliilla taksilla.

    Äänestä

Huraa mutta juna ei pysähdy Lylyssä vaikka radan varressa on monta vuotta ollut talon kokoinen kyltti ETTÄ MEKIN HALUTAAN JUNAAN.
Tarina kertoo kun kyläyhdistys ajoi asiaa niin joku kansaneduttaja vastusti sitä.
Saako näin hiljaiset hämäläiset asiaa hoidettua asiaa.
Autolla mummot ja papat pääsee niin kauvan kuin ilmastovouhottjat ei pilaa asioita.

Äänestä

Kahvia ja hernesoppa tarjolla huomenna Mänttän torilla.

Äänestä
  • Minä en kepujen tai sossujen hernesoppaa suuhuni laita!

    Äänestä

Minä en kyllä äänestä muita kuin demareita koska olen työntekijä.

Äänestä
  • Voi sinua! Työntekijöidenkö tarvii äänestää vaikka veitsi kurkulla omaa nylkypuoluetta eli demareita? Ennemmin jättäisin äänestämättä

    Äänestä

Vaihdan ehdokkaana seuraavissa vaaleissa todelliseen keskustalaisten Pertti Hakaseen. Tehnyt valtavasti töitä suomalaisen ruokahuollon eteen. Toivon jatkossakin saavan myös puhdasta, Suomessa tuotettua viljaa, lihaa ja kasviksia. Onhan Pirttilahtikin hyvä, mutta nyt kallistun yrittäjyyden sijaan elintarvikehuoltoon, onhan maanviljelijäkin oikein todellinen yrittäjä.

Äänestä
  • Kannattaako äänestää hlöä joka on "yritystoimintansa" kanssa velkasaneerauksessa? Pystyisiko sellainen sitten hoitamaan yhteisiä asioita? Kepulaisilla, myös tällä paikallisella, tuppaa olemaan se oman edun tavoittelu lähinnä sydäntä, artsikin on saanut hyvin poimittua näitä bolitbyroo paikkoja mistä maksetaan hyvät kokous-, ym korvaukset vaikka ei sattuisi paikalla olemaankaan..

    Äänestä

Vasemmalle menee mun ääni nyt ja jatkossakin. Ainoat jotka oikeasti on duunarin puolella.

Äänestä

Mänttän seudulla ei ole yhtää varteeotevaa kansanedustaja ehdokasta.
Huonoja ja sanattomia ja ajavatko paikkakunnan asiota.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Hyvääänestäalapääpestä kirjoitti:

Äänestää sitä nykyistä kansanedustajaa. Onkohan saanu paljon aikaseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu