Eihän siinä mitään, jos ikuisesti yksin jää. Harmittaa vaan omien vanhempien puolesta, kun varmaan olisivat mielellään nähneet minun jonkun löytävän ja onnellisena elävän.
Loppuelämän ensimmäinen päivä
olenpahoillani
2<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mites nyt noin alakuloisena kirjoitat? Varmasti tulet löytämään ihanan ja hienon ihmisen rinnalle. Usko itseesi! Niin kauan kun jaksat toivoa ja uskoa, kaikki on mahdollista. Ole avoin ja avaa silmäsi maailman kauneudelle.
Täällä on yleensä niin kaameita kirjotuksia ja leimaamisia roikkujiksi ym.jos ihmiset tärkeenä pitää, että vierellä olis joku. Samoin tuomitaan ihmiset luusereiksi ja kykenemättömiksi itsenäiseen elämään, jos pelkäävät eron jäljeistä yksinäisyyttä ja jopa sitä, että eivät ketään löydä enää eivätkä kelpaa enää kellekkään. Nämä on kuilemma aivan normaaleja tuntemuksia esim.eron yhteydessä. Ylipäätään tuntemuksia ei pitäisi liikaa järjellä selittää. Mun mielestä melkein missä tahansa asiassa pahin ryhmä ihmisiä on muiden kokemuksien vähättelijät ja vielä sellaset ihmiset, jotka itse on kokeneet vastaavan eli siis jos joku on jäänyt yksin, selvinnyt siitä ja vaikka olis ollut tuskallistakin niin rupeaa sitten pitämään omaa saavutustaan erinomaisena, samalla arvostelemalla heikoiksi ihmiset, jotka ei yhtä hyvin oo selvinneet tai jotka vasta yrittää selviytyä. Unohtavat tavallaan ne mahdolliset vaikeudet, joita itselläkin on ollut.