Onko nämä oireita syövästä?

ylireagoinko

Olen ollut vuosia kroonisesti kipeä. Kesällä alkoi rankka ala-selkäkipu pakaran ja si-nivel alueella, jota luultiin selkärankareumaksi. Sitä se ei ollut. Minun vatsani on kuvattu sekä lantio ja selkäranka magneettikuvauksella. Pahanlaatuisuutta ei löydy. Sen selkäkivun mukana lisääntyivät myös kasvukipujen tuntuiset kivut muissa nivelissä, tätä tapahtuu satunnaisesti.

Hemoglobiini on aina ollut 136-144 ja pitkin syksyä se on tippunut 119. Lääkärissä ei kukaan tiedä tälle syytä. Olen muista syistä myös hoidossa yliopistollisessa sairaalassa, jossa ei myöskään tiedetä tuolle hb:n laskulle syytä. Olen siis syystäkin väsynyt ja lihakset kipeät jatkuvasti.

En sairastele juuri koskaan, en myöskään kuumeile. Alkuvuodesta lähtien olen kuitenkin sairastanut viikkoja kestävän influenssan, jonka jälkeen parannuin muutamaksi viikoksi. Sain lievän flunssan sen jälkeen joka nyt kahden viikon jälkeen yltyi todella pahaksi ja epäiltiin bakteeritulehdusta. Verenkuvissa hb laskee entisestään ja leukosyytit koholla, niin myös crp. Lasko normaali. Muutokset veriarvoissa muka kuitenkin niin pieniä, että ei lisää toimenpiteitä tehdä. Leukosyytit olleet viitearvojen ulkopuolella jo viikkoja.

Alkuvuoden aikana en kiinnittänyt mustelmiini huomiota, mutta tänään taas havahduin siihen. En ole kolhinut itseäni enkä harrastanut mitään. Mustelmat ovat sormen pään kokoisia, keltaisia ja violetteja. Jalkapöydällä, polvissa, nivusissa, käsivarsissa ja kämmenselässä. Näitä yleensä 4-5 kerrallaan, kaikkiaan ollut jo vuodenvaihteesta lähtien moniakymmeniä. En ole ennen ollut mustelmaherkkä.

Olen ollut syksyn aikana myös pahoinvoiva ja ruokahalua ei ole kunnolla ollut. En kuitenkaan ole erityisesti laihtunut. Nenäni limakalvot olivat myös kuukausia kuukausia aivan rikki.
Muut limakalvot myös tulehdusherkkiä.

Paljonhan minulta löytyisi oireita ja diagnooseja terveydestäni jakaa, mutteivat yleensä ne liity syöpiin. Nuo vain nyt ovat mielessä olleet. Vuosia myös vaivannut erilaiset vatsakivut ja kouristukset sekä suolisto-ongelmat. Näille enemmänkin toiminnallisia syitä.

Ylireagoinko? Onko kenelläkään samanlaisia oireita ollut? Jos tämä olisi syöpää, sehän olisi jo havaittu? Lääkärit eivät ainakaan ole huolissaan, en ole kyllä kysynyt syövän mahdollisuutta. Mikä muu voisi selittää tämän? Olen nuori 21 vuotias nainen.

4

334

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • toothpaste

      No kannattaisi ensi alkuun nyt varata aika lääkärille ihan tätä kysymystä varten. Muitakin syitä varmasti on, mutta kukaan ei sitä sulle varmaksi voi täälläkään sanoa.

    • nollasata

      Joillakin leukkarit menevät hyvin hyvin korkealle ja toisilla ne madaltuvat. Toisilla on hieman poikkeavat ja joillakin aivan normaalit. Ei se aina sitä katso. Kannattaa selvittää, että mitkä leukkarit ovat koholla, kun niitäkin on montaa sorttia..

    • käyttäjä12

      Nuo oireet voivat olla ihan muutakin, mutta käy lääkärissä ja kerro epäilyksesi. Vain hän osaa auttaa sinua.

    • havrebulla

      Olet varmaan ollut lääkärissä ?
      Ilman muuta pitää mennä.
      Toivottavasti olet saanut apua !

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      69
      3804
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      88
      3189
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      100
      2441
    4. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      15
      1659
    5. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      70
      1428
    6. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      98
      1300
    7. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      50
      1246
    8. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      51
      1043
    9. Huippu, kaupunki ostaa hotellin

      Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä
      Ähtäri
      56
      1040
    10. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      1
      1031
    Aihe