On hauskaa katsella uutisia tv:stä näinä aikoina.

LuottamuspulaVaivaa

Pääosissa on esiintynyt kaksi hyvin samankaltaista henkilöä. Kaksi vatuloijaa.
Ensimmäinen on jo lopullisesti epäonnistunut ja toinen joka on todennäköisesti myös sitä samaa.
Ensimmäinen on tietenkin Juha Sipilä, jonka aiheuttama sote-kaaos tömähti vankkaan perustuslakiimme. Muitakin harrastelijamaisia lakiesityksiä tuli kuin liukuhihnalta.
Soten epäonnistuminen oli jo kauan tiedossa, mutta Sipilä vakuutti ja pitkitti "maaliin pääsyä" niin kauan kuin se oli mahdollista. Se kaatoi sitten myös hallituksen.
Toinen on sitten Theresa May.
May lähti ajamaan brexitiä, vaikka sitä itse vastustaa. Se oli jo alunperin väärä lähtökohta ja tuomittu epäonnistumaan, lopullinen hylkäysleima on pian edessä. Todennäköisesti sillä kovalla mallilla. Myös siellä hallituksen ero näyttää varmalta.
Naurettavuuden huippu on tässä se, että tuo ensimmäinen epäonnistuja antaa nyt meille kaikille lausuntoja tuon toisen epäonnistujan tekemisistä ja mahdollisuuksista sekä seurauksista.
Ei oikein vakuuta Sipilän esiintyminen enää minkään asian selvittäjänä, antaisi mieluummin ulkoministeriön virkamiesten tehdä selonteot brexitistä. Se parantaisi uutisten uskottavuutta.

17

62

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mitäköhän.aattelevat

      mitkä mahtaa tunnelmat olla keskustassa nyt kun pahasti kompuroinut sipilä vetää vaalivankkureita?
      uskovatko saavansa hyvänkin tuloksen vaaleista vai pelkäävätkö vain pahinta?

      • Pmpösilö

        Sitten on tietys muös tämä boing .
        Iso yhtiö mukaa kunnolla kun yrittää rahastaa kaiken ihmishenkist välittämättä

    • Maataloustukiloinen

      Suomi nousuun leikaamalla aina vain köyhiltä enemmän.

      Sipilän kepulikolmikon vaaliteema .
      Leikataan vain köykåhiltä työttömil t ä j a eläkeläisiltä sillä saadaan suomi nousuun.

      Työllisyys ja osto v oimakin vaan kasvaa.

      Aktivointia laamaannuttava. Maataloustukea lisätään niinettä koko tuotan siirtyy pel k äksi tukikaavakkeiden tehtailuksi.

      Samoin tehottomiksi todetyt yritystuet kasvatetaan huippuunsa.
      Lisäksi sähköveeon palautus aut omaattisesti kaikille yrityksille.

    • Ongelmien.tekijät

      Sipilän vatulointi olisi hupaisaa, ellei se olisi karmeaa. Sipilä ja hallitus leikkasi koulutukselta satoja miljoonia euroja, ja aiheutti näin opettajien irtisanomisen sekä koulutuksen tason heikkenemisen.

      Aiheuttamastaan haitasta välittämätön Sipilä ehdottaa nyt vaaliteemanaan opettajien määrän sekä rahojen lisäämistä!

      Vanha totuus on, että keskusta on hyvä aiheuttamaan ongelmia, mutta huono niitä korjaamaan.

      • S24uomlaineN

        Kauheeta ei leikannut kuin miljardin vähemmän kuin edellinen hallitus.

        Suurin osa leikkauksista on edellisen hallituksen aikana tehtyjen päätösten toteuttamista oli Olli Luukkainen OAJ sanonut opettajien päivillä.

      • S24uomlaineN kirjoitti:

        Kauheeta ei leikannut kuin miljardin vähemmän kuin edellinen hallitus.

        Suurin osa leikkauksista on edellisen hallituksen aikana tehtyjen päätösten toteuttamista oli Olli Luukkainen OAJ sanonut opettajien päivillä.

        Edellinen hallitus leikkasi oppilaspaikkoja siellä missä ei ollut oppilaita, tämä Päävatulaattori Sipilän ajoi alas koko ammatillisen koulutuksen. Nyt kepulaisten epäjumala jatkaa valehteluaan. Pätevät ammattikoulun opettajat ovat saanet lopputilit ja nyt 1000 uutta "opettajaa" työpaikoille. Eikö tällä
        Nyt on ammattikoulujen teoriaopetus on lopetettu ja koko hyvin toiminut koulutusjärjestelmä on lopullisesti rikottu. Lestakyrpiöosen raitasaapas on sen maahan polkenut. Vielä osa kepuloisia huutaa hallelujaa lestakyrpiäisilleen, mutta eivät ymmärrä, että hän on tehnyt korvaamattomat vahingot sumalaiselle yhteiskunnalle.

        On sinulla harhaanjohtava nimimerkki S24uomlaineN . Kaikesta päätellen ole juuri sellainen kepu-loinen, joka rypee tukiaisissa ja siten loisii toisten työntuloksissa sanan mukaisesti kohdusta hautaan. Miten ankarassa ryssänkiimassa oleva loispaskiainen voi käyttää nimimerkkiä suomalainen,

      • SyyllinenAinaJokuMuu
        S24uomlaineN kirjoitti:

        Kauheeta ei leikannut kuin miljardin vähemmän kuin edellinen hallitus.

        Suurin osa leikkauksista on edellisen hallituksen aikana tehtyjen päätösten toteuttamista oli Olli Luukkainen OAJ sanonut opettajien päivillä.

        Leikkauspäätökset voidaan perua joko osittain tai kokonaan, ei se sen vaikeampaa ole. Sipihallitus ei tehnyt kumpaakaan.

        Helpompaa tosin on siirtää syy edellisen hallituksen niskoille. Siitä tulikin mieleen, että muutama päivä sitten Sipilä syytti Sipilän hallituksen tekemistä 7 miljardin euron leikkauksista demareita :D

      • puusilmä_hallitus
        SyyllinenAinaJokuMuu kirjoitti:

        Leikkauspäätökset voidaan perua joko osittain tai kokonaan, ei se sen vaikeampaa ole. Sipihallitus ei tehnyt kumpaakaan.

        Helpompaa tosin on siirtää syy edellisen hallituksen niskoille. Siitä tulikin mieleen, että muutama päivä sitten Sipilä syytti Sipilän hallituksen tekemistä 7 miljardin euron leikkauksista demareita :D

        Nyt Sipilä ehdottaakin oppisopimuskoulutuksen reilua lisäämistä. Silläkö korvataan ammatillisen koulutusjärjestelmän romuttamista? Haiskahtaa Sipilältä paniikkiliikkeenä yrittää peitellä niitä vahinkoja, mitä hallitus sai aikaan.

      • Mehän.14.4.hekotetaan

        Joo, ei kyllä naurattanut yhtään Sipilän pakkolait, kiky-kyykytykset ja aktiivimallit ynnämuut hallituskaudella.
        Mutta nyt: se joka viimeksi kyykyttää, se parhaiten nauraa.
        Äänestäjillä on pian se paikka edessään.

      • osmium1 kirjoitti:

        Edellinen hallitus leikkasi oppilaspaikkoja siellä missä ei ollut oppilaita, tämä Päävatulaattori Sipilän ajoi alas koko ammatillisen koulutuksen. Nyt kepulaisten epäjumala jatkaa valehteluaan. Pätevät ammattikoulun opettajat ovat saanet lopputilit ja nyt 1000 uutta "opettajaa" työpaikoille. Eikö tällä
        Nyt on ammattikoulujen teoriaopetus on lopetettu ja koko hyvin toiminut koulutusjärjestelmä on lopullisesti rikottu. Lestakyrpiöosen raitasaapas on sen maahan polkenut. Vielä osa kepuloisia huutaa hallelujaa lestakyrpiäisilleen, mutta eivät ymmärrä, että hän on tehnyt korvaamattomat vahingot sumalaiselle yhteiskunnalle.

        On sinulla harhaanjohtava nimimerkki S24uomlaineN . Kaikesta päätellen ole juuri sellainen kepu-loinen, joka rypee tukiaisissa ja siten loisii toisten työntuloksissa sanan mukaisesti kohdusta hautaan. Miten ankarassa ryssänkiimassa oleva loispaskiainen voi käyttää nimimerkkiä suomalainen,

        Viihdytä meitä lisää ja kerro taas "Rupla-Urhosta".

      • eiketäänkotona
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Viihdytä meitä lisää ja kerro taas "Rupla-Urhosta".

        kato kato, alkoiko pannu keittämään kun tulit taas tänne suoltamaan nerouksiasi?
        ei se mitään, meillä naurua kyllä riittää...

      • eiketäänkotona kirjoitti:

        kato kato, alkoiko pannu keittämään kun tulit taas tänne suoltamaan nerouksiasi?
        ei se mitään, meillä naurua kyllä riittää...

        Ei se mitään onneksi sinä ja tämä ja r.. nkiima pappa suollatte niitä nerouksia.
        Lause muuten aloitetaan isolla kirjaimella mikä ei ole alakoulussa tainnut mennä perille

      • ahistaako.armottomasti
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Ei se mitään onneksi sinä ja tämä ja r.. nkiima pappa suollatte niitä nerouksia.
        Lause muuten aloitetaan isolla kirjaimella mikä ei ole alakoulussa tainnut mennä perille

        hoida jo tuo mahasi kuntoon, ettei tarvii löysiä tänne ulostaa. päällesihän ei sitten olekaan mitään tehtävissä...
        vaikka sulle kirjoittaisi pelkillä isoilla kirjaimilla, siltikään ei menisi perille...
        huomasitko edes, että lause päättyi useampaankin pisteeseen?
        köyhyys sun kohdalla ei tarkoita sitä etteikö rahaa olisi....

      • ahistaako.armottomasti kirjoitti:

        hoida jo tuo mahasi kuntoon, ettei tarvii löysiä tänne ulostaa. päällesihän ei sitten olekaan mitään tehtävissä...
        vaikka sulle kirjoittaisi pelkillä isoilla kirjaimilla, siltikään ei menisi perille...
        huomasitko edes, että lause päättyi useampaankin pisteeseen?
        köyhyys sun kohdalla ei tarkoita sitä etteikö rahaa olisi....

        Voi tsiisus. Olin kuvitellut palstan jo saavuttaneen pohjasakkansa mutta sinä menit kyllä ykköseksi. Pääsi varsinkin tuntuu olevan priimaa.

      • VoiÄiti
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Voi tsiisus. Olin kuvitellut palstan jo saavuttaneen pohjasakkansa mutta sinä menit kyllä ykköseksi. Pääsi varsinkin tuntuu olevan priimaa.

        Itse aloitit ja tätä pyysit. Nyt sitten mielesi pahoitit...

    • juha_ensimmäinen

      Pöyristyttävää verrata Sipilää noobie-vatuloijiin. Sipilä on omsaasa sarjassaan. The one and only. Master of vatulointi!

    • Upp

      4.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      136
      1260
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      34
      791
    3. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      577
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      570
    5. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      25
      521
    6. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      29
      506
    7. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      24
      500
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      22
      467
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      14
      462
    10. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      14
      461
    Aihe