Väistäminen jos ei ole vauhtia

notsofast

Tilanne, lillutaan hiljaa myötätuuleen salmessa, vastaan tulee purkkari kryssien. Kuka väistää, jos kryssivällä veneellä on tuuli oikelta? Myötätuuleen menijällä ei ole mahdollisuutta väistää hiljaisen nopuden eikä tilan vuoksi.

23

159

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lipuu

      Perus väistämissäännöillä tilanne ratkeaa nopeudesta huolimatta.
      Jos mennään erittäin hitaasti, ei tilanteen pitäisi ihan yhtäkkiä kehittyä uhkaavaksi.

      Jos ollaan purjeveneellä sellaisessa paikassa missä ei ole tilaa väistää on syytä purjeiden sijaan miettiä moottorin, melan, tai jonkun muun vaihtoehtoisen menetelmän käyttämistä jotta vene pysyy hallinnassa.

    • no_problem

      Nii, mistäs sillä kryssivällä vauhtia ja tuulta riittää, jos ei myötäisiä menevällä ole? Tietenkin kevyessä myötäisessä vauhtia on varsin vähän, mutta kun kaikki liikkuvat hitaasti, on väistämiseen paljon aikaa. Ei siitä ongelmaa pitäisi tulla. Ja jos ei sittenkään väistäminen onnistu, väistää se toinen edelleen meriteiden sääntöjen mukaan.

    • Saako.ajaa.päin

      Jos myötätuuleen kulkevalla ei ole ohjailunopeutta, ei samaa ränniä luovivallakaan ole. Aloittajalla taas ei ole tilannetajua, jos kuvittelee tuossa kohtaamisessa olevan minkäänlaisia ongelmia.

    • C1R

      Jos myötätuuleen menijällä on kone, hän käynnistää sen riittävän ajoissa ymmärtäessään, ettei kykene muuten väistämään. Jos ei ole konetta, pannaan kyljelle riittävästi fendareita. Tapaus saa olla mikä hyvänsä, niin törmäyksen välttämiseksi tehdään kaikki mehdollinen. Myös luovia on siihen velvollinen. Vain typerykset joutuvat ongelmiin.

      • Kdxvlt

        Eikä käynnistä.

        Jos ei kulje, niin ei kulje. Eikä silloin kulje se toinenkaan. Eikä sellaista tumpeloa olekaan, joka luovisi paikallaan olevaa venettä päin.

        Tässä hypoteettisessa tilanteessa - ei tuule, mutta purjealukset ovat törmätä - voi olla myös spekuloitavaa siinä, kummalla puolella sillä aluksella on tuuli, jolla ei ole tuulta. Myötätuuleen ajava lienee ylempänä, mutta vaikeahan sitäkään sanoa, kun ei kerran tuule.

        Ongelma on sukua tilanteelle ”saako nopea konealus upottaa vasemmalta tulevan hitaan aluksen, jolla ei ole hitautensa vuoksi fyysistä mahdollisuutta väistää”, sillä erotuksella, että kaksi hädintuskin liikkuvaa alusta eivät saa vaarallista kontaktia aikaan.

      • Tässä on nyt arvuuteltu, että voiko kuvailtu tilanne olla mahdollinen. Siis, että myötäistä purjehtivalla tuulta ja vauhtia on niin vähän ettei vene käytännössä pysty väistämään. Vastaan kryssivä vene sen sijaan kulkee. Tämä on täysin mahdollinen tilanne. Kevytrakenteinen hyvä purjevene kulkee hyvin erittäin heikkoon vastatuuleen ja joku itämeren seisoja ei kulje samassa tuulessa varsinkaan myötäiseen yhtikäs mihinkään. Vauhtieroa voi olla esim 4 solmua joka on paljon. Hidas lenssaaja pystyy ohjaamaan, mutta jos 90 asteen käännökseen menee 2 minuuttia niin väistä siinä sitten... Nopeampi kryssivä vene on MYÖS väistämisvelvollinen (päälle ei saa ajaa missään olosuhteissa) ja tämä korostuu tilanteessa jossa toisen osapuolen ohjailukyky on rajattu. Tilanteen klaaraaminen vaatii näkemystä. Yleensä vaaratilanteen klaaraamiseen riittää, että näkemys on edes toisella osapuolella. Tässä tapauksessa hidastelija olisi voinut suoriutua salmesta pysähtymättä pois (moottori, mela, airot). Kryssaavalta vaaditaan nopeampaa tilannetajua ja veneenkäsittelytaitoa törmäyksen välttämiseksi.

      • Joakim1
        spkoo kirjoitti:

        Tässä on nyt arvuuteltu, että voiko kuvailtu tilanne olla mahdollinen. Siis, että myötäistä purjehtivalla tuulta ja vauhtia on niin vähän ettei vene käytännössä pysty väistämään. Vastaan kryssivä vene sen sijaan kulkee. Tämä on täysin mahdollinen tilanne. Kevytrakenteinen hyvä purjevene kulkee hyvin erittäin heikkoon vastatuuleen ja joku itämeren seisoja ei kulje samassa tuulessa varsinkaan myötäiseen yhtikäs mihinkään. Vauhtieroa voi olla esim 4 solmua joka on paljon. Hidas lenssaaja pystyy ohjaamaan, mutta jos 90 asteen käännökseen menee 2 minuuttia niin väistä siinä sitten... Nopeampi kryssivä vene on MYÖS väistämisvelvollinen (päälle ei saa ajaa missään olosuhteissa) ja tämä korostuu tilanteessa jossa toisen osapuolen ohjailukyky on rajattu. Tilanteen klaaraaminen vaatii näkemystä. Yleensä vaaratilanteen klaaraamiseen riittää, että näkemys on edes toisella osapuolella. Tässä tapauksessa hidastelija olisi voinut suoriutua salmesta pysähtymättä pois (moottori, mela, airot). Kryssaavalta vaaditaan nopeampaa tilannetajua ja veneenkäsittelytaitoa törmäyksen välttämiseksi.

        4 solmun vauhtiero on aika äärimmäinen. Suomessa vähänkään yleiset veneet vaativat ainakin 2-2,5 m/s tuulen kulkeakseen 4 solmua kryssillä. Kyllä se seisojakin silloin kulkee toista solmua lenssillä ilman spinnua.

        Oma veneeni kulkee 3 m/s tuulessa 4,8 solmua kryssillä ja 3,0 solmua suoralla lenssillä ilman spinnua (spinnulla 3,3 solmua suoraan ja 3,7 solmun VMG leikkaamalla). Vaikkapa Guy 22 kulkee jo 2,5 solmua, joten vaikea kuvitella, että joku vene jäisi alle ohjailunopeuden tai edes solmun paikkeille.

    • kil-pai-lee

      Tulee mieleen Helsinki-Tallina pari vuotta sitten. Ensin oli pläkä startin aikaan ja kertalleen piti potkia toisiaan kohti ajelehtivia veneitä irti. Ja parin tunnin päästä sama toistui. Edes kilpailutilanne ei tehnyt siitä ongelmaa.

    • Tyrnäväntorpedo

      Myös väistettävällä on velvollisuus tehdä kaikki mahdollinen törmäyksen estämiseksi. Se perussääntö pätee kaikkiin vesillä liikkuviin.
      Jopa purjeilla kulkevan pitää tehdä kaikkensa törmäyksen estämiseksi moottorilla kulkevan kanssa, mutta siitä pitää ihan terve itsesuojeluvaistokin huolen.

    • LYSyli120

      Se vene joka on kisassa mukana, on etuajo-oikeutettu. Toinenhan noista veneistä ei ole kisassa koska suunnat ovat eri.
      Kisaveneessä ei ole perälippua ja se siis menee ensin.
      Jos on kolmioratakisa, sinne ei saa mennä kisan ulkopuolisella veneellä.
      Se on kiellettyä.

      • Tuulenseisoja

        Höpö höpö :)

      • Tyrnäväntorpedo

        Tuo koskee tietenkin vain suljettuja vesialueita.

        Törmäsin kerran sellaiseenkin, että jollat kilpailivat niin, että rata meni väylän poikki. Siinä oli mielenkiintoista katsella, kuinka moni tiesi pysytellä poissa yli 12m moottoriveneen tieltä. Äkkiseltään arvioiden noin puolet olivat väistämässä ja puolet ei.

        En ymmärrä mitä järkeä radan laittamisessa siihen kohtaa oli, mutta kun se siinä oli, niin olisi ollut ihan fiksua muistuttaa junioreita väistämissäännöistä. Sääntöjä noudattavat kärsivät siitä ja noudattamatomat saivat etua. Pidän sitä hiukan kohtuuttomana.

      • fgmies
        Tyrnäväntorpedo kirjoitti:

        Ajattelitko ettei yli 12 m moottoriveneellä pidä väistää purjevenettä? Sinun pitää väistää kaikki purjehtivat veneet optimistijollasta alkaen. Ja aloittajalle sen verran, että meriteiden säännöissä ei ole mitään tuulirajaa, jota ennen tai jälkeen ne eivät olisi voimassa.

      • Ankannokkaa.pukspröötiä

        On kyllä perin outo sääntö tuo alle 7-metristen purjeveneiden pysytteleminen merkityillä väylillä alle 12-metristen tieltä - ”mikäli mahdollista”.

        Ensinnäkin, miksi juuri 7 m? Ovatko Joe 17 , Rock 20 tai Guy 22 jotenkin ratkaisevasti helpommin manööveröitäviä kuin vaikka H-vene. Pikemminkin päin vastoin. Ja toisaalta, miksi juuri 12 metriä? Siinäkö kulkee raja, jonka jälkeen ohjailu ei kertakaikkiaan enää onnistu. (Kyynikkona arvelen, että jollain KTM:n korkealla viskaalilla oli 70-luvulla 12,50-metrinen mökkivene, jolle halusi järjestää vapammat ajo-olosuhteet.)

        Toiseksi, kun sisävesisäännöt ovat merireiden sääntöjä täydentäviä, ei varmaankaan ole niinkään, että väistämissäännöt menettävät täysin merkityksensä. Tieltä poissa pysyminen on eri termi, kuin väistäminen, jota väistämissäännöissä käytetään. ”Mikäli mahdollista” on myös jonkinlainen varauma.

        Kun kyse on vielä asetustasoisesta sääntelystä, ei sen perusteluja löydä helposti. Ehkä joku perustelumuistio ministeriön arkistossa pölyttyy.

      • Ankannokka.puksprööti
        fgmies kirjoitti:

        Niin, sisävesisääntöjen 5 § sisältää kehotuksen pysytellä poissa yli 12-metristen alusten tieltä, jos on liikkeellä alle 7-metrisellä aluksella ja jos liikutaan merkityllä väylällä. Mitä se sitten tarkkaan ottaen tarkoittaa, on hankalampi kysymys.

        Väylien ulkopuolella

      • Ankannokka.puksprööti
        Ankannokka.puksprööti kirjoitti:

        .... on väistämissääntö tavallinen.

      • kil-pai-lee
        Ankannokkaa.pukspröötiä kirjoitti:

        On kyllä perin outo sääntö tuo alle 7-metristen purjeveneiden pysytteleminen merkityillä väylillä alle 12-metristen tieltä - ”mikäli mahdollista”.

        Ensinnäkin, miksi juuri 7 m? Ovatko Joe 17 , Rock 20 tai Guy 22 jotenkin ratkaisevasti helpommin manööveröitäviä kuin vaikka H-vene. Pikemminkin päin vastoin. Ja toisaalta, miksi juuri 12 metriä? Siinäkö kulkee raja, jonka jälkeen ohjailu ei kertakaikkiaan enää onnistu. (Kyynikkona arvelen, että jollain KTM:n korkealla viskaalilla oli 70-luvulla 12,50-metrinen mökkivene, jolle halusi järjestää vapammat ajo-olosuhteet.)

        Toiseksi, kun sisävesisäännöt ovat merireiden sääntöjä täydentäviä, ei varmaankaan ole niinkään, että väistämissäännöt menettävät täysin merkityksensä. Tieltä poissa pysyminen on eri termi, kuin väistäminen, jota väistämissäännöissä käytetään. ”Mikäli mahdollista” on myös jonkinlainen varauma.

        Kun kyse on vielä asetustasoisesta sääntelystä, ei sen perusteluja löydä helposti. Ehkä joku perustelumuistio ministeriön arkistossa pölyttyy.

        Tuohon tietysti voi lisätä kilpailusääntöjen termiä käyttäen, että jos rata kulkee väylän poikki, ovat jollat "kulkukelpoisen veden ympäröimä este". Muualtakin siis voi halutessaan mennä kuin juuri väyläviivan päällä kulkien.

        Usein radan joutuu laittamaan jopa väylän yli tuulen suunnan ja kilpailualueen muodon takia, vaikka sitä pyritäänkin välttämään. Jos on vähänkään tahtoa, siitä ei aiheudu häiriötä kenenkään kulkemisille. Tahdon puutteella saa kyllä haittaa aikaan.

      • Ankannokka.puksprööti
        kil-pai-lee kirjoitti:

        Kilpailusääntöjen määritelmällä ei tietenkään ole mitään merkitystä väistämissääntöjen kannalta.

        Mikä tahansa alus on este, jonka ympärillä on - tai ei ole - kulkukelpoista vettä. Se, miten tuollaiseen esteeseen joutuu suhtautumaan, riippuu säännöistä.

        Se on tietysti totta, ettei kilpailujen pitäisi ketään suuremmin häiritä.

      • Tyrnäväntorpedo
        fgmies kirjoitti:

        Ajattelitko ettei yli 12 m moottoriveneellä pidä väistää purjevenettä? Sinun pitää väistää kaikki purjehtivat veneet optimistijollasta alkaen. Ja aloittajalle sen verran, että meriteiden säännöissä ei ole mitään tuulirajaa, jota ennen tai jälkeen ne eivät olisi voimassa.

        Älä viitti :D

        Ajattelin, että on helkkarin epäreilua laittaa rata sellaiseen paikaan, jossa pitää pysyä poissa toisten veneiden edestä ja silti yrittää kilpailla. Osa ryhtyi pysymään poissa edestä ja osa ei.
        Ne, jotka noudattivat sääntöä, menettivät pelin niille, jotka eivät noudattaneet.

        Ymmärrän hyvin, että kilpailijoille muut veneet ovat olosuhde siinä missä tuuli tai aallokko. Ne on kuitenkin helpommin ennakoitavissa kuin väylää pitkin tuleva moottorivene, joka voi tulla koska vaan. Suunnittele siinä sitten fiksu reitti.

      • kil-pai-lee
        Ankannokka.puksprööti kirjoitti:

        Kilpailusääntöjen määritelmällä ei tietenkään ole mitään merkitystä väistämissääntöjen kannalta.

        Mikä tahansa alus on este, jonka ympärillä on - tai ei ole - kulkukelpoista vettä. Se, miten tuollaiseen esteeseen joutuu suhtautumaan, riippuu säännöistä.

        Se on tietysti totta, ettei kilpailujen pitäisi ketään suuremmin häiritä.

        Kilpailusäännöillä ei tietenkään ole tässä muuta merkitystä kuin että niissä on annettu yleisemminkin ymmärrettävissä oleva määritelmä tilanteelle.

    • Ding-A-Ling

      Ohjailukyvytön alus on vene tai laiva, joka ei olosuhteiden vuoksi voi väistää muita aluksia. Päivämerkki kaksi palloa. Jos veneessä on toimintakuntoinen moottori, se ei ole ohjailukyvytön. Siis merkit ylös tai moottori käyntiin!

      • Must.be.playing.with

        Klassinen konsti on myös ankkuripallo.

      • SmartSailor

        Voiko noi pallot olla kivespussit vai mitä ihmeen palloja purjeveneessä nyt on?

        Onneksi kausi alkanee viikon, kahden sisällä, alkaa palsta kärsimään talvikauden kirostam näiden älymystön vänkäysten ja vuosivakio juttujen, kuten merikarhut, jotka joka vuosi nostetaan esille näine liittymis juttuineen, ho hoijjakkaa.

        Mutta, mikäs siinä kelejä ootellessa odotta bavaria haukkumisia, homeskandeja, ankkureistakaan ei vielä väksytetty, nettiveneen hintoja jo käsitelty, Kuusankoskikin jo läpikäyty, vene vero ja uusi tuleva hallitus voisi olla, dieselin hinta ja sen hinnan korotukset....voih!

        Hyvää kevättä, kait merellä vielä tervehditään, vai onko nenä kiinni älylaitteessa🎅

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      42
      2772
    2. Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia

      Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942
      Maailman menoa
      349
      2528
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      35
      2184
    4. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      48
      2034
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      25
      1713
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      25
      1619
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      44
      1480
    8. Sokea "ystävälle"

      Oletko oikeasti noin sokea?
      Ikävä
      100
      1439
    9. En ymmärrä käytöstäsi

      Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek
      Ikävä
      139
      1395
    10. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      36
      1196
    Aihe