Mitä PANSS-skaala sinusta oikeasti mittaa?

Se mitä PANSS-skaalalla mitataan, ilmentää tosiaan monella tavalla psykosososiaalisen toimintakyvyn heikkoutta, joka taas voi johtua monesta eri syystä ja nähdäkseni johtaa itsessään psykoosiin. Voidaan kuvitella ihminen, joka on synnynnäisesti vaikka hyvin herkkä negatiivisille verbaalisille ja non-verbaalisille viesteille eli hänellä on voimakas inhibitio, ja siksi sulkeutuu niin voimakkaasti, ettei kykene luomaan normaaleja ihmissuhteita. Hän kokiessaan vaikka psyykkistä väkivaltaa tai sen uhkaa päivittäin vuodesta toiseen koulukiusaamisen tai vaikka perheen sisäisen väkivallan muodossa lukkiutuu henkisesti niin, ettei kykene normaaleihin ja terveisiin ihmissuhteisiin. Kyseinen reaktio on puolustuskeino, joka toimii tietyn aikaa, mutta pidemmän päälle on hyvin maladaptiivinen, koska se hidastaa ihmisen toimivan minäkokemuksen kehittymistä.

Jatkuva negatiivisten tunnekokemusten dissosioiminen alitajuntaan johtaa lopulta romahdukseen, jossa alitajuntaiset pelkotilat alkavat hallita ihmisen mieltä ja ilmenevät mm. ääniharhoina, henkilön minuuden rajoja loukkaavina ajatuksina ja mielikuvina. Tuolloin nännäisesti pienet psykososiaaliset stressitekijät, kuten muutto toiselle paikkakunnalle, parisuhteen loppuminen tai opintojen aloittaminen voi tällöin toimia laukaisevana tekijänä psykoosille..Psykoosi on tällöin tavallaan yritys ratkaista ongelmaa, jotka ihminen ei ole kyennyt kohtaamaan. Skitsofrenian oireet ilmenevät yhdessä, koska jokin psykososiaalinen trauma on johtanut ensin negatiivisiin, sitten positiivisiin "oireisiin", eli oireyhtymään. Psykiatri tulkitsee ne implisiittisesti oletukseksi jonkinasteisesta lääketieteellisestä ongelmasta, ja hän tulee näin ollen tiedostamattaan vahvistaneeksi potilaan jo ennestään vaikeaa tunnesäätelyn häiriötä.

Mielestäni jos haluaa parantaa aivojen toimintaa, pitää ensin ymmärtää, miten ne toimivat. Aivot ovat äärimmäisen sosiaalinen elin, eikä ihmisen mieli kehity ilman sosiaalista vuorovaikutusta. Psykiatriassa hallitsevat vahvat diagnoosit, jotka luovat ajatusvääristymiä psykiatreille ja myös potilaille, jotka ovat usein itsekin hämillään kokemistaan ongelmista. Tämä diagnoosit johtavat siihen, että tullaan luoneeksi kroonisia sairauksia, joita ei ole olemassa. Skitsofreniaa ei diagnosoida eikä tutkita millään objektiivisella lääketieteellisellä tutkimuksella, vaan kyselylomakkeella, jolla mitataan hyvin epämääräisiä, tulkinnanvaraisia, subjektiivisia kokemuksia. Ajatus skitsofreniasta lääketieteellisenä häiriönä perustuu korrelaatteihin, jotka liittyvät olennaisesti aivojen plastisiteettiin ja kaksostutkimuksiin, jotka erinäisistä syistä suuresti liiottelevat kyseisen häiriön perinnöllisyyttä.

Lääkehoito ei perustu millekkään muulle kuin tiedolle, että neurolepteista hyötyy lyhyellä aikavälillä yksi kuudesta potilaasta, jos plasebokontrolli poistetaan. Ensimmäinen neurolepti löydettiin vahingossa, kun etsittiin toimivaa anestesialääkettä, ja huomattiin sen rauhoittava vaikutus. Ajateltiin, että sillä voitaisiin korvata lobotomia potilaiden hoidossa, ja alun perin sitä kutsuttiinkin kemialliseksi lobotomiaksi. Tämä on se lääketieteellinen pohja psykoosien hoidossa. En kiellä, etteikö erinäisillä sedatiiveilla voisi hoitaa sekavia ja ahdistuneita ihmisiä ja etteikö lääkkeistä olisi hyötyä akuutissa psykoosissa esimerkiksi edesauttamaan nukahtamista, koska akuuttia psykoosia ylläpitävänä mekanismina toimii yleensä paitsi voimakas ahdistus, myös unettomuus. Mutta mitään tunnettua sairautta ne eivät hoida ja tuskin tullaan koskaan löytämään mitään tehokasta lääkettä, joka hoitaa pohjimmiltaan psykososiaalisia ongelmia. En pistäisi kovinkaan suurta toivoa tulehdusta hoitaviin lääkkeisiin, koska ei tuollaisten ongelmien ensisijainen aiheuttaja ole tulehdus, vaikka tulehdustila korreloisikin psykoosisairauksien kanssa. Se voi olla kyseisen mielentilan seuraus, eikä syy, tai olla yhteydessä ympäristön sterssitekijöihin kuten lapsuusajan kaltoinkohteluun, elämäntapoihin ja krooniseen stressiin.

Tähän mennessä tehokkain lääke onkin ollut ollut avoimen dialogin malli, joka on laskenut skitsofrenian vuosittaista ilmaantuvuutta Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä 33/100 000 ihmistä kohden 3/100 000 ihmistä kohden, eli 90%. Avoimessa dialogissa psykoosia pidetään yhteisön dynamiikan häiriönä, siis vuorovaikutuksessa syntyvänä ongelmana. Se voi toki ilmetä myös tulehdustilana ihmisen kehossa, miksi ei, mutta sen hoitaminen ensisijaisesti sellaisena olisi varsin hölmöä. En vastusta tietenkään sitä, jos joku kokee lääkkeistä olevan itselleen hyötyä ja tiedostan, että on olemassa erilaisia ongelmia psykoosien taustalla. Mutta minusta nykyinen lääkekeskeinen hoitomuoto on omiaan kroonistamaan ihmisten ongelmia, koska se ei kykene tunnistamaan niitä perustuessaan vahvoille ennakko-oletuksille ihmisten psykoottisten reaktioiden syistä.

Lääkitys ei auttanut. Psykoosini alkoi lääkekokeilujen aikana jolloin minulla ei ollut psykoosia, ja poistui käytännössä vasta sen jälkeen kun olin lopettanut lääkkeet. Siis minulla oli lääkityksellä ollessani psykoottisia oireita ja ilman "lupaa" ajoin lääkkeet pois kokiessani psykoottisia oireita, mikä olisi varmaan jonkun mittapuun mukaan johtanut kamalaan psykoosiin mutta kävi päinvastoin eli oireet katosivat. Minua mm. peloteltiin siitä, kuinka joutuisin pitkäksi ajaksi johonkin laitokseen jos en söisi psykoosinestolääkkeitä mikä ei osoittautunut todellisuudeksi ollenkaan. Lisäksi minulle kerrottiin kuinka aikanaan ihmiset eivät koskaan selvinneet psykooseista ilman lääkkeitä ja joutuivat laitokseen ja kuinka psykoosi aiheuttaa aivovaurioita, millä minut peloteltiin syömään noita turruttavia aineita, jotka jälkikäteen ajatellen, en ihmettelisi, vaurioittaisivat aivoja itsessään. Lääkäri myös määräili päällekkäin lääkkeitä antipsykootin kanssa, "ahdistukseen", mikä todellisuudessa oli antipsykootista itsessään kumpuavaa mm. sisäisen levottomuuden muodossa. En oikeastaan sietänyt koko mömmöä ilman että minulla olisi ollut kyljessä rauhoittavia jotka auttoi sivuoireisiin tuoden valitettavasti päälle omanlaisiaan ongelmia pahentaen mm kognition ja muistin ongelmia. Rauhoittavat tunnetusti tekevät niitä. Myöskin stressaavasta osastoympäristöstä pois siirtyminen jossa koin traumoja auttoi..

Tuntui helpottavalta lopettaa "lääke" (lainausmerkeissä lääke koska tuo ei auttanut minun oireisiini), joka aiheutti niin kamalia ja ahdistavia olotiloja. Tunsin oloni helpottuneeksi ilman antipsykootin vaikutusta. Tuntui kuin olisin herännyt pahasta unesta.

Mitä kävikään. Olen toimiva ihminen ilman antipsykootteja eikä minulla ole skitsofreniadiagnoosia. En myöskään suostu syömään enää mitään psyykeeseen vaikuttavia lääkkeitä. Osaan hoitaa itseäni ilman mömmöjä ja olen toimiva ihminen, mitä en ollut antipsykoottilääkityksen aikana. Silloin en kyennyt normaaliin asioihin.

En saa ikinä tietää lopullista totuutta, mutta uskoisin että reagoin huonosti kokeilemiini psyykenlääkkeisiin ja niiden vieroitusoireisiin mikä laukaisi psykoottista oireilua. Syvimmällä pohjalla ollessani lääkeannoksia nostettiin isoiksi ja täten en koe lääkkeitä juurikaan auttavina vaan enemmänkin negatiivisesti minuun vaikuttaneina.

Pahin pohja oli myös vieroitusvaiheessa minulle määrätystä suuriannoksisesta neuroleptistä, koska se aiheutti kamalaa unettomuutta. On tullut harvinaisen selväksi että lääkkeissä on kamalia vieroitusoireita.

bababa kirjoitti:

Lääkitys ei auttanut. Psykoosini alkoi lääkekokeilujen aikana jolloin minulla ei ollut psykoosia, ja poistui käytännössä vasta sen jälkeen kun olin lopettanut lääkkeet. Siis minulla oli lääkityksellä ollessani psykoottisia oireita ja ilman "lupaa" ajoin lääkkeet pois kokiessani psykoottisia oireita, mikä olisi varmaan jonkun mittapuun mukaan johtanut kamalaan psykoosiin mutta kävi päinvastoin eli oireet katosivat. Minua mm. peloteltiin siitä, kuinka joutuisin pitkäksi ajaksi johonkin laitokseen jos en söisi psykoosinestolääkkeitä mikä ei osoittautunut todellisuudeksi ollenkaan. Lisäksi minulle kerrottiin kuinka aikanaan ihmiset eivät koskaan selvinneet psykooseista ilman lääkkeitä ja joutuivat laitokseen ja kuinka psykoosi aiheuttaa aivovaurioita, millä minut peloteltiin syömään noita turruttavia aineita, jotka jälkikäteen ajatellen, en ihmettelisi, vaurioittaisivat aivoja itsessään. Lääkäri myös määräili päällekkäin lääkkeitä antipsykootin kanssa, "ahdistukseen", mikä todellisuudessa oli antipsykootista itsessään kumpuavaa mm. sisäisen levottomuuden muodossa. En oikeastaan sietänyt koko mömmöä ilman että minulla olisi ollut kyljessä rauhoittavia jotka auttoi sivuoireisiin tuoden valitettavasti päälle omanlaisiaan ongelmia pahentaen mm kognition ja muistin ongelmia. Rauhoittavat tunnetusti tekevät niitä. Myöskin stressaavasta osastoympäristöstä pois siirtyminen jossa koin traumoja auttoi..

Tuntui helpottavalta lopettaa "lääke" (lainausmerkeissä lääke koska tuo ei auttanut minun oireisiini), joka aiheutti niin kamalia ja ahdistavia olotiloja. Tunsin oloni helpottuneeksi ilman antipsykootin vaikutusta. Tuntui kuin olisin herännyt pahasta unesta.

Mitä kävikään. Olen toimiva ihminen ilman antipsykootteja eikä minulla ole skitsofreniadiagnoosia. En myöskään suostu syömään enää mitään psyykeeseen vaikuttavia lääkkeitä. Osaan hoitaa itseäni ilman mömmöjä ja olen toimiva ihminen, mitä en ollut antipsykoottilääkityksen aikana. Silloin en kyennyt normaaliin asioihin.

En saa ikinä tietää lopullista totuutta, mutta uskoisin että reagoin huonosti kokeilemiini psyykenlääkkeisiin ja niiden vieroitusoireisiin mikä laukaisi psykoottista oireilua. Syvimmällä pohjalla ollessani lääkeannoksia nostettiin isoiksi ja täten en koe lääkkeitä juurikaan auttavina vaan enemmänkin negatiivisesti minuun vaikuttaneina.

Pahin pohja oli myös vieroitusvaiheessa minulle määrätystä suuriannoksisesta neuroleptistä, koska se aiheutti kamalaa unettomuutta. On tullut harvinaisen selväksi että lääkkeissä on kamalia vieroitusoireita.

Lue lisää

Kiitos vastauksestasi. Onhan se tosiaan kamalaa saada psykoosioireita psykoosinestolääkkeistä, jotka ovat käypä hoitoa psykoosiin ja jota lääkärit määräävät vaikka vastoin potilaan tahtoa silloin, kun katsovat tarpeelliseksi. Neuroleptit voivat aiheuttaa yleensäkin erinäisiä skitosfrenialle tyypillisiä oireita, ja erityisesti skitsofrenian "negatiiviset" oireet ovat hyvin usein neuroleptien aiheuttamia. Kontekstin sivuuttaminen potilaiden "oireiden" tulkitsemisessa on tietääkseni ollut alusta alkaen hyvin ominaista skitsofrenian diagnostiikassa, ylipäätänsä koko diagnoosin keksimisessä. Olen lukenut psykologian professorin John Readin kirjoittaman kirjan Models of Madness: Psychological, Social and Biological Approaches to Schizophrenia skitsofrenian historiasta ja syntyjuurista sekä erilaisista vaihtoehtoisista tulkintamalleista. Hän käyttää kirjassaan paljon lainauksia skitsofrenian keksijöiden, Bleuerin ja Kraepelin näkemyksistä potilaidensa oireista ja ongelmista. He tulkitsevat potilaitaan aivan, kuin nämä eivät olisi pakkohoidossa vastoin tahtoaan, väkivaltaisesti hoidettuna mitä ihmeellisimmillä hoitomenetelmillä ja pitävät potilaidensa "geenisairauksien" todisteena sitä, että sukulaisissa on paljon "moraalisesti rappiollisia" ihmisiä, kuten prostituoituja ja homoja. Tuo sinun kertomuksesi tuo elävästi mieleen tämän kirjan antamat esimerkit. Psykiatrit eivät todellakaan hahmota, mikä vaikutus on stigmalla, voimakkailla psykoaktiivisilla aineilla (joiden tehoa on tutkittu lähinnä lääkeyhtiöiden rahoittamissa lyhyen aikavälin kokeissa), nöyryyttävillä hoitokäytännöillä jne. ihmisten toimintakykyyn ja mielenterveyteen. PANSS-skaalalla yksi psykopatologinen oire on jopa yhteistyökyvyttömyys, mikä on jo pikkuisen kornia. Analogiana potilaan pisteet olisivat nousseet ilmeisesti myös natsi-Saksassa, jos hän olisi ollut yhteistyökyvytön ja kieltäytynyt "eutanasiasta", mitä pidettiin myös Bleuerin ja Kraepelin mielestä varteen otettavana ratkaisuna mielisairaiden aiheuttamaan taloudelliseen taakkaan ja rodulliseen taantumiseen.