Noitavaino

SN on jo 15 vuotta täyttänyt Tämän sivun kirjoituksilla jotka muistuttavat suuresti 1660 -luvun noitavainoilta. Miten tällainen voi olla nykyisin mahdollista? SN on luultavasti Keskusta ja Kokoomuksen asialla. Puheet on hyvin samanlaisia kuin niillä. Takana on uskonnollinen kiihko vaikuttaa kansan vaalikäyttäytymiseen valehtelemalla ja mustamaalaamalla nimeltä ipulaisia vuodesta toiseen. Hän jopa pilkkaa kuolleitakin ipulaisia . Tämä jo viittaa pahasti samoihin ongelmiin mitkä johtivat 1660-luvulla noitavainoihin. Tutkijat ovatkin verranneet netti kiusaajia noitavainojen synnyttäjiin.
Tämä IPUn vainokin perustuu uskontoon ja sen ylläpitämään helvetin kiroukseen jolla mm valtapuolueet pönkittävät valtaansa.Luulin joskus kymmeniä vuosia sitten ettei tällaista porukkaa voi olla olemassa. Sitten n 20 vuotta sitten Keskustan virkamies toivotti minut puhelinkeskustelun lopussa helvetin kiroukseen.Tämä taitaa olla valtapuolueilla se viimeinen keino pitää valtaa. Me ipulaiset emme hyväksy uskontojen käyttöä ihmisten pelotteluun ,emmekä valehtelua jolla pyritään poistamaan eduskunnasta puolue joka toimii maamme hyväksi ilman rahaa joka ryöstetään äänestäjiltä.Jäljet tähän noitavainoon johtavat EUn ytimeen.
1166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jo 1600 luvulla eläneen ipuröllykän aivopeeru hah??

Äänestä

Kommentoi aloitusta


raha-sumentaa kirjoitti:

SN on jo 15 vuotta täyttänyt Tämän sivun kirjoituksilla jotka muistuttavat suuresti 1660 -luvun noitavainoilta. Miten tällainen voi olla nykyisin mahdollista? SN on luultavasti Keskusta ja Kokoomuksen asialla. Puheet on hyvin samanlaisia kuin niillä. Takana on uskonnollinen kiihko vaikuttaa kansan vaalikäyttäytymiseen valehtelemalla ja mustamaalaamalla nimeltä ipulaisia vuodesta toiseen. Hän jopa pilkkaa kuolleitakin ipulaisia . Tämä jo viittaa pahasti samoihin ongelmiin mitkä johtivat 1660-luvulla noitavainoihin. Tutkijat ovatkin verranneet netti kiusaajia noitavainojen synnyttäjiin.
Tämä IPUn vainokin perustuu uskontoon ja sen ylläpitämään helvetin kiroukseen jolla mm valtapuolueet pönkittävät valtaansa.Luulin joskus kymmeniä vuosia sitten ettei tällaista porukkaa voi olla olemassa. Sitten n 20 vuotta sitten Keskustan virkamies toivotti minut puhelinkeskustelun lopussa helvetin kiroukseen.Tämä taitaa olla valtapuolueilla se viimeinen keino pitää valtaa. Me ipulaiset emme hyväksy uskontojen käyttöä ihmisten pelotteluun ,emmekä valehtelua jolla pyritään poistamaan eduskunnasta puolue joka toimii maamme hyväksi ilman rahaa joka ryöstetään äänestäjiltä.Jäljet tähän noitavainoon johtavat EUn ytimeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu