Tilasto osoittaa: kirkon kastekampanja epäonnistui täysin

Tilastotietoa

Lapsikasteen suosio on romahtanut reilussa parissakymmenessä vuodessa. Vielä vuosituhannen alussa liki 90 prosenttia syntyneistä suomalaislapsista liitettiin kirkon jäseniksi, kun vuonna 2018 vastaava luku oli enää 65 prosenttia.

Evankelis-luterilainen kirkko käynnisti alkuvuodesta 2019 mittavat toimet tilanteen muuttaakseen. Kampanjaan kuuluvat muun muassa kasteisiin liittyvä verkkosivusto, Vauva-lehdestä ostettu kallis mainosliite, kasteista teetetty seikkaperäinen kyselytutkimus sekä verkossa vanhempia kastamaan kehottavat niin sanotut nettipapit.

Kampanja on tilastojen valossa epäonnistunut täysin. Kirkon ja Tilastokeskuksen tuoreimpien tilastojen mukaan kuluvan vuoden tammi–helmikuussa kastettiin vastasyntyneistä enää alle 62 prosenttia. Osuuden voi olettaa laskevan vuoden edetessä.

Lisäksi kirkon oma Kasteraportti-tutkimus antaa kirkon näkökulmasta ruman kuvan syistä, joiden takia suomalaiset lapsiaan enää kastavat: taustalla vaikuttavat lähinnä perinteet, kun taas kristinuskon arvoilla kastamista perusteli kyselyssä vain harva. Kirkon viestintä ei onnistunut saamaan lähes yhtäkään mediaa julkaisemaan raportin pohjalta kirjoittamaansa lehdistötiedotetta.

Lähteet:

https://evl.fi/documents/1327140/40900428/Kasteraportti/80c6a035-88ce-57df-58d0-d01334ab126c

https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/kirkon-kaste-fi-sivusto-palvelee-vauvaperheita/

https://www.kirkontilastot.fi/viz?id=96

https://www.stat.fi/til/vamuu/2019/02/vamuu_2019_02_2019-03-26_tie_001_fi.html

---

https://www.eroakirkosta.fi/

38

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • snowman8

      Ihminen on viisastunut sen verran ettei Tyhjän ja Olemattoman myyminen enää käy kaupaksi.

      • viisaseivarma

        Kova vihaa ja varmuutta universumistakin sulla pieni ihminen. Kovaa vihaa.

      • "Tilasto osoittaa: kirkon kastekampanja epäonnistui täysin "

        Oliko pappi kännissä?

    • blaa.blaa

      Kasteen historiallinen alkuperä saattaa olla rituaalinen peseytyminen. Olisi ehkä hyvä tiedostaa kasteriitin historiaa, että voisi selkeämmin muodostaa suhteensa asiaan.

    • vhlhv

      Saattaa koitua kirkon onneksi, että kampanja ei ole saanut huomiota mediassa. Aina kun kirkko esillä julkisuudessa syystä tai toisesta, se tahtoo osua sen omaan nilkkaan. Kaikki julkisuus on kirkolle pahaa julkisuutta?

      Hyvä vain, että kaste on esillä julkisuudessa. Se on jo suuri voitto jos ihmiset alkavat tehdä harkittuja ratkaisuja lastensa kastamisen suhteen - olipa pohdinnan tulos kumpi tahansa - kaste tai nimiäiset. Pahinta mennä kasteelle vain tavan vuoksi, kenties vanhempia sukulaisia miellyttäen.

      Kirkolle toki kelpaa kaste ihan mistä syystä tahansa, vaikka ei olisi ainuttakaan uskonnollista syytä. Kirkolle tärkeintä jäsenmäärä eli kirkollisveron maksajien määrä.

      • Anonyymi

        Media yrittää saada kirkon epäsuosioon.

        Aivopesua nääs rakas ystäväiseni.

    • varo.mitä.saarnaat

      Kirkko vielä maksaa kalliisti mainoksesta, jonka tulos on vähintään epävarma. Saattaa laskea eikä nostaa kasteprosenttia.

      Mutta sehän on tyypillistä, että ihmiset yleensä uskovat kuin pässi sarviinsa, että kun minä sanon viisaan kantani asiaan kuin asiaan, niin toista mieltä olevat ihmiset muuttavat sankoin joukoin kantaansa minun kantaani vastaavaksi.

      Sama ilmiö nähtävissä taas myös tulevissa vaaleissa.

    • TulosOnNegatiivinen

      Näihän se aina käy. Kaikki, mitä kirkko yrittää, kääntyy itseään vastaan. Siis sen parempi, että kirkko pitää itseään esillä ja tuhlaa rahaa kaiken maailman kampanjoihin; se pitää erolukuja korkealla.

      Mitä enemmän ihmisille muistutetaan kirkon jäsenyydestä, sitä helpommin heille tulee mieleen eroata kirkosta!

    • Ehkä vähän aikaista vielä sanoa tästä mitään varmaa. Mutta hyvä veikkaus on toki tässäkin, ettei suunta mihinkään muutu. Tai se on varmaa, mutta edes laskun jyrkkyys ei taida mihinkään muuttua.

      Ehkä joskus vanhana luen jonkun raportin näistä vuosien 2005..2030(?) pyristelyistä, joilla kirkko pyrki puolustamaan asemiaan.

      • dekhet

        Paine pysyä kirkossa alenee koko ajan ja koko ajan alenee myös stigmatisointi eroamisesta, joten hyvältä näyttää.

        Yhä laajemmalle leviää myös sen ymmärtäminen, että Raamattu on täynnä vertauskuvallsita kerrontaa ja ettei edes Jeesuskaan ole ollut olemassa vaan kirjoitukset hänestä ovat flavialaisen keisarisuvun aikaansaannoksia.

      • Anonyymi
        dekhet kirjoitti:

        Olet oikeassa, isoisäni mummo oli juuri sen flavialaissuvun edustaja. Hän kertoi minulle kaiken. Olivat tosissaan menneet väärentämään koko raamatun. Suvun pitkä perinne. Surullinen sellainen. Mummon piti hoitaa kissaa, joten se perinne loppui siihen. Hyvin surullista. Muumo oli iloinen ihminen, mutta hän piti huijaamista suurena huvinaan . Kuolinvuoteellaan hän oli tokaissut: "En se mää ollu" ja nukkui pois. Raamatut vain jäi pölyttymään pikin poikin . Onneksi tieto leviää ja ihmiset heräävät lopullisesti unestaan. Toivottavasti hyvin pian.

    • 67328jnjnj
      • nnnnnnnnnnnnnnnnnnnnnn

        Ajatellaanko kirkossa tosiaan, että kun kalliolainen juoppopappi Kari Kanala maanittelee ihmisiä pakottamaan lapsensa kirkon jäsenyyteen, kasteen suosio kääntyy kasvuun? :D Upea strategia hei kaverit!

    • mitä.pikimmin

      Kannattaa lopettaa tämä vauvojen kastaminen, mitä pikimmin. Tehkööt aikuisena ratkaisunsa, omalla ymmärryksellään.

    • Anonyymi

      "Kasteen saavien lasten osuus syntyneistä on pudonnut jyrkästi. Tänä vuonna Suomessa elokuun alkuun mennessä syntyneistä vain kolme viidesosaa sai kasteen, ilmenee Väestörekisterikeskuksen ja kirkon tilastoista." Lähde: https://yle.fi/uutiset/3-10972603

      Kirkon kampanja on päättymässä täyteen nöyryytykseen, sillä kastettujen osuus on putoammassa alemmas ja nopeammin kuin koskaan ennen. Alkaakohan kirkon markkinointiosastolla päitä putoilla tämän epäonnistumisen jälkeen? Muissa firmoissa tällaista ei katsottaisi hyvällä.

    • Anonyymi

      Kirkko on viittä vaille päättänyt, että ensi vuonna ei kastettavalla tarvitse olla kuin yksi kirkkoon kuuluva kummi. Jos sekään vippaskonsti ei saa kasteiden määrää nousuun, mikään ei saa. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan. Kirkosta eroamisten määrää tämä päätös nostaa varmuudella.

      • Anonyymi

        Ehkä sata-parisataa kastetta voi tällä kikkailulla tulla lisää, mutta kirkosta eronneita tulee enemmän. Ja kastetut eroavat erittäin todennäköisesti kirkosta heti 18-vuotiaina. Typerä päätös kirkolta.

      • Voisin alkaa sellaiseksi ammattikummiksi.
        Tienaisikohan siinä hyvin?

    • Anonyymi

      Tämä kirkon kastekampanjan epäonnistuminen kertoo siitä, että kun kirkko lähtee promoamaan julkisuudessa omaa asiaansa, olipa se sitten mikä tahansa, tässä tapauksessa kaste, niin lopputulos on päinvastainen kuin tavoite.

      Aina kun kirkosta puhutaan julkisuudessa, oli kyse mistä tahansa, niin vaikutus on kirkon kannalta negatiivinen.

      Kirkon kampanjointi on hukkaan heitettyä rahaa ja vaivaa.

      • Anonyymi

        Olen ollut töissä parissakin eri firmassa, jossa varsinkin viestintä ja markkinointi ovat puuhastelleet vain puuhastelemisen vuoksi, että olisi jotain näyttää pomoille oman työn mukamas tärkeydestä. Kirkossa en ole ollut töissä, mutta kyllähän siitä samanlaisen kuvan saa. Veronmaksajien rahaa kaadetaan kaiken maailman kampanjoihin, vaikka niistä ei selvästi hyödytä mitään.

        Varmaan joku markkinoinnin tyhjäpää kirkossa tälläkin hetkellä suunnittelee uutta upeaa kampanjaa, jolla saada länsimaisen sivistysvaltion ihmiset omaksumaan pronssikautiset sadut. Kamppiksen suunnittelusta, etenemisestä, toteutuksesta ja loppuyhteenvedosta voi jokaisesta vääntää värikkään monisivuisen powerpointin, joka sitten esitellään henkselit paukkuen ja myös esimiesten aikaa haaskaten.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Minulla olisi idea kirkolle, ja ihan oikea sellainen.

        Jos käyttää sopivan määrän rahaa ja kohdistaa tiedotuksen muutamille alueille, näkee miten mainos vaikuttaa. Ei mitään valtakunnallista, vaan mainosta Poriin vaan ei Raumalle, Turkuun vaan ei Tampereelle, Kemiin vaan ei Tornioon jne. Luulisi sillä nyt kohtuullisen äkkiä näkevän onko kampanjoinnista mitään iloa, vai ehkä päinvastoin vain haittaa.

    • Anonyymi

      Älkäämme toistako tuota saada-verbiä. Ei puhuta kasteen saamisesta. Sehän on pakolla toimitettu.
      Media toistaa sitä muotoilua, mutta meidän on hyvä käyttää jotain muuta nimitystä.

      • Saahan siinä pappikin kahvia juodakseen(konjakilla) toki.

      • pakkoruotsikin on saamista.

    • ...."verkossa vanhempia kastamaan kehottavat niin sanotut nettipapit.
      Kampanja on tilastojen valossa epäonnistunut täysin. "

      Ei ihme.
      Täällä S24:ssäkin oli aikoinaan kuunteleva_kirkko -nimimerkki, joka oli monen eri papin yhteiskäytössä ja nämä kilvan tänne loistokkaita rallejaan kirjoittelivat.
      Jotkut Kuunteleva_kirkko nimimerkin takana kirjoitelleet pappit osasivat kirjoitella niin sekavia plörinöitä, että motivoi minutkin ottamaan tämän nimimerkin.
      Meni nekin palkat ja työaika kyllä aika pahasti miinukselle:-)

      • Anonyymi

        Enpä muista että se kuunteleva_kirkko olisi hirveästi ketään kuunnellut. Paasasi omiaan muiden aiheissa, mutta ei vastannut hänelle esitettyihin kysymyksiin tai osallistunut oikeaan keskusteluun.

        Eli ihan niin kuin kirkko on elänyt viime vuosisadat.

        Taisi keskittyä antamaan niitä samoja ohjeita kuin kaikki muutkin jotka juttelevat pikkulapsille :-)
        Pienellä annoksella jumalan armoa höystettynä, toki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Enpä muista että se kuunteleva_kirkko olisi hirveästi ketään kuunnellut. Paasasi omiaan muiden aiheissa, mutta ei vastannut hänelle esitettyihin kysymyksiin tai osallistunut oikeaan keskusteluun.

        Eli ihan niin kuin kirkko on elänyt viime vuosisadat.

        << Enpä muista että se kuunteleva_kirkko olisi hirveästi ketään kuunnellut. Paasasi omiaan muiden aiheissa, mutta ei vastannut hänelle esitettyihin kysymyksiin tai osallistunut oikeaan keskusteluun. >>

        Muistan myös, että vaikka sieltä olisi kysynyt, että vastaa nyt perkele ihan suoraan kysymykseen, niin ei sieltä tullut kuin kiemurtelua tai sitten lähtivät lipettiin keskustelusta häntä koipien välissä.

        Olisi ollut mielenkiintoista kuulla se keskustelu, missä kirkko on päättänyt, etteivät enää osallistu kansalaiskeskusteluun esim. Suomi24-palstalla. Mitkähän oli heidän argumentit. Että "ei saavutettu näkyvää etua keskusteluissa kun väistämättä joka kerta meidän sanoma osoitettiin idioottimaiseksi typeryydeksi - niin idioottimaiseksi, ettei kukaan keksinyt enää yhtään mitään sanottavaa" ? Noloa.

        "Olisi ollut mielenkiintoista kuulla se keskustelu, missä kirkko on päättänyt, etteivät enää osallistu kansalaiskeskusteluun esim. Suomi24-palstalla."

        Eiköhän siitä puhuttu kirkon sisäisissä kokouksissa tyyliin "viestinnän strategisen painopistealueen muuttamisena".

        Oli kyllä huvittavaa seurata sitä kiemurtelua ja vaikenemista, kun papin sai kiinni valheesta. Kaikkein maukkainta se oli, kun papin puheet olivat ristiriidassa Raamatun tai kirkon oman tilastojulkaisun kanssa.

        Se oli noloa.
        Nolo on juuri oikea sana.

        Samalla se paljasti raadollisesti, kuinka lapsellisnen on kirkon toimintamalli.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Olisi ollut mielenkiintoista kuulla se keskustelu, missä kirkko on päättänyt, etteivät enää osallistu kansalaiskeskusteluun esim. Suomi24-palstalla."

        Eiköhän siitä puhuttu kirkon sisäisissä kokouksissa tyyliin "viestinnän strategisen painopistealueen muuttamisena".

        Oli kyllä huvittavaa seurata sitä kiemurtelua ja vaikenemista, kun papin sai kiinni valheesta. Kaikkein maukkainta se oli, kun papin puheet olivat ristiriidassa Raamatun tai kirkon oman tilastojulkaisun kanssa.

        "Oli kyllä huvittavaa seurata sitä kiemurtelua ja vaikenemista, kun papin sai kiinni valheesta. "

        Niin oli. Erityisesti Pirkko-pappihan onnistui saamaan kerrassaan legendaarisen maineen. Ensin hän valehteli aikuiskasteiden määrän, sitten kun jäi kiinni valheesta, hän oli itsepintaisesti myöntämättä sitä. Vaikka asiaa tiedusteltiin häneltä eri keskusteluissa varmaan kymmeniä kertoja, hän ei kristillisessä nöyryydessään kyennyt myöntämään että oli valehdellut. Hän vain oli kuin mitään kysyymysä tai kommenttia asiasta ei olisi kirjoitettukaan. Oli jotenkin kiehtovaa seurata miten kirkon edustaja kykeni olemaan niin johdonmukaisen selkärangaton.

      • Anonyymi kirjoitti:

        << Enpä muista että se kuunteleva_kirkko olisi hirveästi ketään kuunnellut. Paasasi omiaan muiden aiheissa, mutta ei vastannut hänelle esitettyihin kysymyksiin tai osallistunut oikeaan keskusteluun. >>

        Muistan myös, että vaikka sieltä olisi kysynyt, että vastaa nyt perkele ihan suoraan kysymykseen, niin ei sieltä tullut kuin kiemurtelua tai sitten lähtivät lipettiin keskustelusta häntä koipien välissä.

        Olisi ollut mielenkiintoista kuulla se keskustelu, missä kirkko on päättänyt, etteivät enää osallistu kansalaiskeskusteluun esim. Suomi24-palstalla. Mitkähän oli heidän argumentit. Että "ei saavutettu näkyvää etua keskusteluissa kun väistämättä joka kerta meidän sanoma osoitettiin idioottimaiseksi typeryydeksi - niin idioottimaiseksi, ettei kukaan keksinyt enää yhtään mitään sanottavaa" ? Noloa.

        " Että "ei saavutettu näkyvää etua keskusteluissa kun väistämättä joka kerta meidän sanoma osoitettiin idioottimaiseksi typeryydeksi - niin idioottimaiseksi, ettei kukaan keksinyt enää yhtään mitään sanottavaa" ? Noloa."

        Kirkolla on etu face-to-facessa, kun voivat ahdistella lasta tai vaikeuksissa olevaa, mutta toki jäävät nelosiksi heti kun on julkinen keskustelu kyseessä.

      • Anonyymi
        Michelarkangelo kirjoitti:

        "Oli kyllä huvittavaa seurata sitä kiemurtelua ja vaikenemista, kun papin sai kiinni valheesta. "

        Niin oli. Erityisesti Pirkko-pappihan onnistui saamaan kerrassaan legendaarisen maineen. Ensin hän valehteli aikuiskasteiden määrän, sitten kun jäi kiinni valheesta, hän oli itsepintaisesti myöntämättä sitä. Vaikka asiaa tiedusteltiin häneltä eri keskusteluissa varmaan kymmeniä kertoja, hän ei kristillisessä nöyryydessään kyennyt myöntämään että oli valehdellut. Hän vain oli kuin mitään kysyymysä tai kommenttia asiasta ei olisi kirjoitettukaan. Oli jotenkin kiehtovaa seurata miten kirkon edustaja kykeni olemaan niin johdonmukaisen selkärangaton.

        Lainaus ^"Oli jotenkin kiehtovaa seurata miten kirkon edustaja kykeni olemaan niin johdonmukaisen selkärangaton."

        Onko papistolla jokin muukin tapa toimia?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Lainaus ^"Oli jotenkin kiehtovaa seurata miten kirkon edustaja kykeni olemaan niin johdonmukaisen selkärangaton."

        Onko papistolla jokin muukin tapa toimia?

        Laajasalon rakkaus on laajaakin laajempi.
        Ota rakkaus ja tieto ja totuus sydämeesi ja hymyile autuaasti kuin Laajasalokin tekee.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Lainaus ^"Oli jotenkin kiehtovaa seurata miten kirkon edustaja kykeni olemaan niin johdonmukaisen selkärangaton."

        Onko papistolla jokin muukin tapa toimia?

        Papistoa pelottaa.

        Ensin YT:t tulee hautuumaiden hoitajille ja muille kyyryselkäisille raskaan työn raatajille.

        Seuraavaksi papit joutuvat kuristusremmin kohteeksi.

        Piispat sitten eivät ole enään tavallisia rivisotilaita ja he voivat korottaa palkkojaan, kun tulos paranee irtisanomisien kautta.

        Vähän kuin postissa siis :-)

      • Anonyymi
        kusettava_kirkko kirjoitti:

        Kusettava_kirkko näkee, jälleen kerran, suoraan kirkon synkkään ytimeen ja ennustaa
        tulevaisuuden kehityskulun aukottomasti.

        Vielä siinä vaiheessa kun maat ja rakennukset on myyty, työn raatajat ja peruspapisto
        on potkittu pois nauttivat nämä kirkon ylimmät syöttiläät loisteliaasta elämästä ja "eliitin" asemastaan.
        Vaan ei ole heidänkään asemansa ikuinen.
        Sama etujen menetys, iva ja halveksunta odottaa heitäkin myöhemmin.
        Ja tämän kaiken he todella ansaitsevat.

        Papisto on niin hyvä pitämään huolen omista eduistaan, että ensin lähtevät nuorisotyöntekijät ja sitten diakonit. Pappeja ei juuri koskaan potkita pois, korkeintaan jätetään avautuvia virkoja täyttämättä. Kun jumalan sanan kuulemiseen kokoontuu yhä harvempi, porrastetaan tilaisuuksia niin, että yksi pappi kiertää piruntorjuntapömpelistä toiseen.

        Jos talouskasvu hiipuu 2-3 vuodeksi, voi kirkon talous heikentyä merkittävästi jo vuosikymmenen keskivaiheilla niin, ettei sillä kuuluisalla juustohöylällä enää pärjätä.

        Mielenkiintoista tulee olemaan, minkälaisia jäsentenvälisiä seurakunnan keskuudessa tullaan käymään. Kristillinen rakkaus saatta näyttäytyä ihan avoimesti.

        Tuli mieleen: Äskettäin luin, etteivät popcornit olekaan epäterveellisiä, joten hankitaan niitä sitten oikein kunnolla.

        Helsingin sanomissa mielipidepalstalla joku pappi siellä jo saarnasi samaa epistolaa, kuten uutta uutista, että kirkon tulee todeta, että osa porukasta on mennytä.
        Sille ie vaan voi mitään.

        Joka suuntaan nuoleminen ei auta.

        Vanhoillisuutta kehiin.
        Kirkko ei ole mainostoimisto.

        Mutta saaspa nähdä ottaako kirkko onkeensa.
        Tuskin.
        Sama umpiseko sössötys kaikesta hyvästä ja tusinasta vielä paremmasta ei lopu.

        Sitten kirkko menettää ne vanhoillisetkin, jotka mielellään maksavat veroa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1214
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      987
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      890
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      744
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe