Mikä järki äänestää tiettyä ehdokasta puolueesta eduskuntavaaleissa

Arvonta

Suomessa käytetään ns. D’Hondtin menetelmää ääniä laskiessa. Tämän takia puolueen ehdokkaiden yhteenlaskettu määrä on merkitsevä ja eniten ääniä saanut ehdokas puolueesta saa tavallaan kaikkien muiden ehdokkaiden äänet itselleen. Lopputulos on sama, koska puoluekuri takaa yksimielisyyden eduskunnassa. Lopulta on siis aivan sama, saako ehdokas A enemmän ääniä kuin ehdokas B, koska toinen kuitenkin saa toisen äänet.

6

103

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Menetelmässä on se hyvä puoli, että jos oma puoluekanta on selvillä, voi äänestää huoletta myös sellaista mieleistä puolueen ehdokasta, jolla ei ole mitään mahdollisuuksia tulla valituksi.

      Äänestäjä voi ilmaista kantansa vapaasti ilman pelkoa äänen hukkaan menosta, kun ei tarvitse kylmästi laskelmoida "veikata varmaa hevosta".

    • äänestänIhmistä

      Se järki, että edustaja saa varmuutta omiin toimiinsa. Hän tietää, että kuinka suuri hänen kannatuksensa on. Samoin vähemmän äämiä pitää vähempää meteliä, koska hänen takanaan ei ole niin paljoa oikeaa kannatusta.
      Se on kuitenkin hyväksi, että puolue joka saa ääniä paljon, kenen tahansa edustajan takia, josta suomalaiset pitävät, saa hänen puolueensa etua siitä.

    • puoluevaalit

      Siksi puolueen valinta onkin se kriittinen asia. Puoluevaalit nämä ovat. Puolueen valinta on ykkösprioriteetti. Sen jälkeen valitaan puolueesta paras/sopivin ehdokas.

      • ehdokaseitärkein

        Juuri niin! On vain ikävä kyllä paljon sellaisia ihmisiä, jotka eivät tätä tajua ja äänestävät vain jotakin mieleistä ehdokasta puolueesta välittämättä, saati että ajattelisi mitä asioita pitää itse tärkeänä ja tekisii ratakaisut siltä pohjalta.


    • vasurvihuri

      Minä äänestän joko vasureita tai vihureita. Vastaan kysymyksiin Ylen ja Maikkarin vaalikoneissa. Katson ketä näitten puolueitten ehdokkaista asettuu parhaille sijoille. Sitten äänestän sitä parhaiten sijoittunutta. Jos on kaksi tasavahvaa, äänestän naista. Tosin viimeksi äänestin nuorta miestä, vaikka toinen tasavahvoista olisi ollut nainen, en tiedä miksi tein näin, mutta niin se nyt vain meni.

      Tänä vuonna molemmissa vaalikoneissa parhaan sijan näistä puolueista sai sama ehdokas, ei vaikeutta valinnassa. Maikkarilla ykkössijan sai Sari Jesajah. Hän on miellyttävän tuntuinen henkilö, mutta en kehtaa kumminkaan krisuja äänestää.

      • eiluottamista

        Vaalikoneisiin ei kannata luottaa yhtään. Ehdokkaat vastaavat siellä siten kuin arvelevat kansalaisten haluavan. Toimivat tai joutuvat toimimaan tosiasiassa ihan toisin. Vaalikoneista on apua vain niille, joilla ei ole mitään käsitystä politiikasta, niin saapahan edes jotakin suuntaa sieltä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      188
      11678
    2. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      29
      8164
    3. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      58
      6116
    4. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      171
      5056
    5. Hyvää syntymäpäivää Sanna 40 vee!!!!

      ᕼᗩᑭᑭY ᗷIᖇTᕼᗞᗩY Sister ❣️🥰 🎉🎂✨🍰🥳 🥳🎂🥂 🎉🎊🎁🎈🎂
      Maailman menoa
      38
      4832
    6. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

      Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
      Maailman menoa
      44
      4436
    7. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

      Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
      Maailman menoa
      108
      4332
    8. Missä vaiheessa

      Päätit luovuttaa suhteeni?
      Ikävä
      113
      3774
    9. Juuri muiston ne

      Rakastuneet katseesi. Huh
      Ikävä
      80
      3300
    10. Miten paljon

      Olet halunnut mun kanssa?
      Ikävä
      48
      1801
    Aihe