Jussi polkupyörä fake news

37<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Ahkera tämä aloittaja-vasuri kyllä on, kun jaksaa joka päivä tehdä uuden aloituksen, jossa hän toistaa sairaalloisen rasistista viha-teemaansa persuja kohtaan.

Tuolla ahkeruudella voisi mennä töihinkin, vaikka siivoojan harjankantajan osa-aikaiseksi apulaiseksi Itikseen.

Ja jaksaa vieläpä noin ahkerasti jutella itselleen!!
Pikaista paranemista sinne äärivasenlaidalle :))

1Äänestä
  • Voisitko sossupummi yllättää koko kotikatsomon ja keksiä uuden vastineen ??
    Muista, ne saatanan vasurit junaili aikoinaan asiat siten että te pummit voitte makailla valtion siivellä kohdusta hautaan. Toivottavasti persut vielä muistavat vaali sloganinsa ”stoppi vastikkeettomalle rahalle”

    Äänestä

  • Vain sulle ja ns kantiksille kuuluu laajennetut oikeudet, ootte valikoitu erityisasemassa oleva rykelmä. Te ette vihaa, vain ne - teillekin hyvinvoinnin taanneet - toiset/muut vihaavat. Te lyötte
    f a k t a a pöytään vaikka se voisikin (muille) täyttää herjauksen kriteerit.

    Mitä palkkaa harjankantaja saa? Siivoojan työtäkin vain teikäläiset saavat väheksyä. Ootteko te duunarin tai heikompien asialla vai MIKÄ teistä oikein tekee yhtenäisen puolueen?

    Äänestä

  • Keksi.jo.muuTyö kirjoitti:

    Vain sulle ja ns kantiksille kuuluu laajennetut oikeudet, ootte valikoitu erityisasemassa oleva rykelmä. Te ette vihaa, vain ne - teillekin hyvinvoinnin taanneet - toiset/muut vihaavat. Te lyötte
    f a k t a a pöytään vaikka se voisikin (muille) täyttää herjauksen kriteerit.

    Mitä palkkaa harjankantaja saa? Siivoojan työtäkin vain teikäläiset saavat väheksyä. Ootteko te duunarin tai heikompien asialla vai MIKÄ teistä oikein tekee yhtenäisen puolueen?

    Jussi-vihan hedelmiä olette itse viljelleet. Mitä muuta muka odotitte?
    Saat mitä tilaat.

    Ei siis kannata kauheasti yllättyä jos arvostusta tulee, nyt ja jatkossakin.

    Jos vastineet alkaa kyllästyttää niin kannattaa lähteä katselemaan esim. muualle jossa saa omaa ja kaltaistensa henkeä nostatettua kuplassa, ilman teidän omaa rajallista ymmärrystä häiritseviä vastineita.

    Äänestä

  • HS mainipuloi PS eduskuntavaalia!?

    Kohupaljastus Halla-ahon polkupyörän sabotaasista sisältää yksityiskohtia jotka suuntaavat kysyvät katseet media-talon toimituskuntaan. Heittäessään epäilyksia Halla-ahon päälle viitattiin äkkiä löytyneeseen " fillarisalapoliisiin" ja "sattumalta" Halla-ahoa tapahtumapäivänä seurailleeseen ja pyörää salakuvanneeseen "harrastajaan". Aikamoisia yhteensattumia!?

    Pikemminkin paikalle tuotu raskaita menetelmiä käyttäen tuhottu takapyörä viittaa suoranaiseen uhkaukseen ainakin omaisuutta jollei jopa henk.koht. koskemattomuutta vastaan. Eli poliittinen operaatio on hyvin mahdollinen ja todennäköinen.

    Huomattavaa on että samainen julkaisu kuuluttaa täysin vailla epäilyksiä toisen puolueen poliitikon päällekarkauskertomusta vailla yhtään näyttöä tai todistusta.

    Äänestä

  • he he he persut jäivät kiinni valheesta missä Jussi uhriutui.Kuka helvetissä uskoo että joku raahaa tuhoutunutta vannetta,ja nähtyään Jussin pyörän niinn vohkii siitä takapyärän vaikka se ei sovi vohkijan pyärään.

    Äänestä


  • he he he kyl nyt erheettysit.Minua suuresti riemastuttaa kun jaat Liin sekoiluista .Mutta koittakaa persut keksiä jotain uutta mistä Jussi voisi uhriutua,sillä Laara johtaa jo 3-0

    Äänestä

  • swen.tuuviako kirjoitti:

    he he he kyl nyt erheettysit.Minua suuresti riemastuttaa kun jaat Liin sekoiluista .Mutta koittakaa persut keksiä jotain uutta mistä Jussi voisi uhriutua,sillä Laara johtaa jo 3-0

    hehhehe taisi osua Liin esimerkki vasurille. Taisi tulla yllätyksenä?
    Koitappa itse keksiä jotakin uutta äläkä koko ajan kopioi sitä Lauraa.

    Äänestä

  • Halla-aho on niitä Soinin paheksumia fillarikommunisteja. Polkemisessa hän on osoittanut kuntonsa myös intiimisektorilla. Ettei vaan olisi vielä juppikuunaristi!

    Äänestä

Jussi on liittynyt fillarikommunisteihin salaa, mutta jäi kiinni kun fillaria hieman murjottiin...

Äänestä
  • jos ei oo oikee fillarikommari, fillari siitä kärsii...

    Äänestä

Persut ovat oikein "mestareita" keksimään kaikenlaisia valeuutisia. HUH HUH!

Äänestä

Jussi sanoi, että hänen tehtävänsä puolueessa on substansseihin keskittyminen.
Tässäkö on se sisältö? Vihan lietsonta poliittisia vastustajia kohtaan.

Äänestä

Turvakameran kuvissa näkyy Jussi kantamassa oikeaan takarengasta toimistoon.

Äänestä

Tämä on sitä Persujen harjoittamaa parempaa valeuutisointia.
Osaako Persuli edes hävetä?
Tuskin

Äänestä

Aloitus on täysin faktaa. Hesarin sivuilla tänään "polkupyöräharrastaja ryhtyi selvittämään asiaa."
Junkkarin kirjoitus tänään julkaistu klo 11.02 ja päivämäärä 28.3

Asiat ei aina ole niinkuin olettaa.
Artikkelin loppuosassa oleva H-Ahon vertaus oletuksesta rikospaikan ruumiista ja päästä, on asiaton.

Äänestä

Persuilta tuntuu olevan todellisuudentaju täysin hukassa? Dorkaa.

Äänestä

Ökypyörä. Saattaa olla, että joku on ärsyyntynyt tuollaisesta kalliista pyörästä. Eipä näytä suomalainen fillari kelpaavan. Esim Helkaman jääkäri on miesten pyörä. Sillä moni fiilistelee intin muistoja, sitä miltä tuntui -30 pakkasessa fillarilla eka kilometri umpihankeen. Tämä siis intin suorittaneille.

Äänestä

Persujen puoluetoimiston yläpuolella oli tänään tumma pilvi samaan aikaan kun muu kaupunki kylpi auringossa. Salaliitto Persuja vastaan, aivan selkeästi.
Voisiko Pääministeri tuomita tämän teon?

Äänestä

Nyt mää kyll äänestän pesrui Olin aatellu antaa ääneni vasemmistolle, mutta kyll tää pyörään kohdistunu terroriteko sai mut äänestää persui. Aina nota persujen fillarei rikotaan. Ihan kauhea paikka on kyllä. Ihan ite Mestarin pyörää on menty pahoinpitelemään. Kyll tää on ihan kauheeta kyll

Äänestä
  • Samaa mieltä. Se on tosi tärkee toi pyörä hallamaholle, ku siät brysselist on nii pitkä matkaki. Ja sitte joku meni ja rikko sen.
    Hankaloittaa mamuvihan levittämistä ihan hitosti.
    Ei oo kyl kotimainen se pyörä, joku mamu ulkomailla on sen kasannu. Pitäs olla rajat kii ettei niitä tänne tuotas, kele.
    Osta jussi Jopo, niitä tehhää tääl.

    Äänestä

  • Odinien.aatokset kirjoitti:

    Samaa mieltä. Se on tosi tärkee toi pyörä hallamaholle, ku siät brysselist on nii pitkä matkaki. Ja sitte joku meni ja rikko sen.
    Hankaloittaa mamuvihan levittämistä ihan hitosti.
    Ei oo kyl kotimainen se pyörä, joku mamu ulkomailla on sen kasannu. Pitäs olla rajat kii ettei niitä tänne tuotas, kele.
    Osta jussi Jopo, niitä tehhää tääl.

    Älkääpä öyhöttäkö. Sale voisi osoittaa ihmismäisyyttään nyt ja lahjoittaa kerrankin oikeaan kohteeseen.

    Äänestä

  • Odinien.aatokset kirjoitti:

    Samaa mieltä. Se on tosi tärkee toi pyörä hallamaholle, ku siät brysselist on nii pitkä matkaki. Ja sitte joku meni ja rikko sen.
    Hankaloittaa mamuvihan levittämistä ihan hitosti.
    Ei oo kyl kotimainen se pyörä, joku mamu ulkomailla on sen kasannu. Pitäs olla rajat kii ettei niitä tänne tuotas, kele.
    Osta jussi Jopo, niitä tehhää tääl.

    Ai hitto, seuraavassa elämässä haluan olla J. Halla-ahon pyörän satula.
    Mestarin pakaroiden väliin haluan

    Äänestä

Pyörät huutaa.

Äänestä

Olisko työmies ollu takafiilaria paitsi ?

Äänestä

Perssujen pyörähullut ovat päässeet taas vauhtiin?

Äänestä

Liian sileä takakumi, tuskin tuo olisi kenellekkään kelvannut. Taitaa olla jonkinlainen vakuutuskikkailu menossa?

Äänestä

Persufantasiassa Oulun tapauksetkin kalpenevat sen rinnalla, kun "Meidän Jussilta on varastettu pyörästä takagummi!!"??, eiks´jeh?

Äänestä

Persujen vaaliteltallakaan ei tänään puhuttu juuri muuta, kuin kauhisteltiin Jussin pyörän takagummin varastamista. Lisäksi ihmeteltiin sitä, että pääministeri Sipilä ei ole vieläkä'än puuttunut jämäkästi asiaan?!

Äänestä
  • Jos olisi Soinin pyörä, niin kyllä Sipilä olisi hallituskumppanin asiaa ruikuttanut, Jos tekijä oli vaikka syyrialainen maahanmuuttaja, niin Niinistö olisi julistnut Syyrialle sodan.

    Äänestä

Hyvää tutkivaa journalismia Hesarilta: https://www.hs.fi/junkkari/art-2000006050796.html

Ei taida Persut enää kehtaa käyttää Halla-Ahon "rikottua pyörää" vaaliaseenaan, siinä voi toimittaja setä tai täti alkaa kyselee kiusallisia yksityiskohtia ja kun niin tapahtuu valtakunnan lähetyksessä niin se taitaa vahingoittaa Persuja puolueena.

Äänestä
  • Jotenkin tuli mieleeni vetää yhtäläisyyksiä persujen pyörägaten ja Putinin Salisburyn myrkkyiskun välille.
    Alullepanijat kiistää, vaikka faktat osoittaa toista.
    Voimia persuille, ja Putinille!

    Äänestä

  • Hesarihan on Ylen kanssa hyvin persuvihamielisiä, joten jopa valheetkin sujuvat heiltä.
    Kyllähän HS:ssä kuvamanipulaatiot osataan, jos on tarve....

    Äänestä

Pääministeri on luvannut puuttua asiaan, Jos Jussin pyörästä viedään vielä etugummikin?

Äänestä
  • Niin haluaisin olla Jussin pyörän satula: Päin persettä

    Äänestä

Persuille Titanicin uppoaminen on kevyttä kamaa sen rinnalla, että Jussilta vohkittiin takagummi?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


FakeNewsAgent kirjoitti:

Halla-Ahon polkupyörä-juttu oli fake news suraan sylttytehtaalta.
https://www.hs.fi/junkkari/art-2000006050796.html?share=0192f16e1341aa6aa9c1b1975e3a477e&fbclid=IwAR30NIoqhko5t_YNzjpNu9K72GsMtJmxMUU-AcgqBAndH-xsxA4ee5B28Zk

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu