Yön hautajaiset

Kenelle-kellot-soivat

Viime aikoina on ollut paljon melua Yö-yhtyeen hautajaisista sekä Olli Lindholmin muistokonserteista. Rauha Ollin muistolle, ja osanottoni hänen läheisilleen. Voimia näinä raskaina aikoina.

En ota mitään kantaa Olli Lindholmin muistokonsertteihin. En minkäänlaista kantaa Jussi Hakulisen riitoihin aiheesta Ollin muistokonsertteihin.

On muistettava, että haudattuina ovat sekä Olli, että toissijaisena yhtye nimeltä Yö, sellaisena kuin se vuosikymmenten aikana on opittu tuntemaan.

Nyt keskitytään yhtyeeseen nimeltä Yö. Kuten edellä kerroin on ihmisen poismeno monin kerroin surullisempaa kuin bändin "kuolema".

Mietitään yhtye Yötä. Nimen keksijästä en tiedä, mutta bändi perustui alunperin Hakulisen biiseihin, ja Ollin tulkintaan laulajana. Oli riitoja, kunnioitusta toisia kohtaan, oli vaikka mitä, jota me emme edes tiedä. Kuitenkin Yö tuli kansalle tutuksi kahden ensimmäisen levyn myötä, levyjen joiden taiteellisena tekijänä on vain ja ainoastaan Jussi Hakulisen käsiala.

Tiet erkanevivat. Aika kului, pöly laskeutui. 90-luvulla Jussi alkoi kirjoittamaan taas biisejä Ollille ja yhtyeelle.

2000-luvulle tultaessa Jussin Rakkaus on lumivalkoinen räjäytti pankin. Yö nousi taas huipulle, paljolti Hakulisen kynän kautta.

Kun tarkistellaan Yö-yhtyeen myydyimpiä levyjä ( ei kokoelmia ), voimme todeta, että ne kaikki on enemmän tai vähemmän Jussi Hakulisen käsialaa. Ohessa lista:
1. Rakkaus on lumivalkoinen, 137775 (myytyä levyä).
2. Varietee, 84881
3. Kuolematon, 65100
4. Nuorallatanssija, 49731
5. Loisto, 37699.

Iskelmäradion, vuoden 2016 kuuntelijoiden listan mukaan TOP-10 Yö-biisit ovat:
1. Joutsenlaulu
2. Rakkaus on lumivalkoinen
3. Ihmisen poika
4. Likaiset legendat 1.
5. Pettävällä jäällä
6. Laulu rakkaudelle
7. Hän tanssi kanssa enkeleiden
8. Tia-Maria
9. Vie mut minne vaan
10. Särkynyt enkeli

Kun vielä muistetaan, että Ari Toikka (nykyisen Yön rumpali) on hakenut ymmärtääkseni Yö-yhtyeen tavaramerkkiä itselleen, Ollin kuoleman jälkeen, toivottavasti vain turvatakseen sen, että YÖ-yhtyeen nimeä ei voi enää kukaan käyttää, kysyn vain, eikö edellä mainituilla todisteilla Jussi Hakulisella olisi moraalinem oikeus haudata Yö-yhtye, ja sitä kautta antaa Ollilekin kunnioitus ja rauha sille työlle, mitä YHTYEEN nimeen on tehty.

11

2486

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tampereenyö

      Olli Lindholm oli parhaimmillaan taksisuharina. Hänen laulustaan en välittänyt.

      • anssikela

        Apulannan Toni se vasta huikea virtuoso on ja laulukilpailujen tuomari. Ehkä suomen huonoin laulaja?


      • Saunantaakse

        Sillä on päässä vikaa ja luulee olevansa musiikin ammattilainen. Varis laulaa kauniimmin, kuin Apulannan ääliö.


      • Ihmekköö

        Millä perusteella sanot ääliöksi ? Ihan fiksu tyyppihän toi näyttää olevan Sen ääni sopii just sen musaan


      • Anonyymi
        anssikela kirjoitti:

        Apulannan Toni se vasta huikea virtuoso on ja laulukilpailujen tuomari. Ehkä suomen huonoin laulaja?

        Entäpä Markku ''Markku Aro'' Puputti,
        ei yhtäkään siirappista rakkaus- ja ihmissuhde-
        laulua hänellä vuodesta 1968 lähtien, ja ym-
        märtäähän sen kun alkuaikoina oli sparraajana
        hänellä itse mestari säveltäjä-sanoittaja
        Toivo Kärki.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entäpä Markku ''Markku Aro'' Puputti,
        ei yhtäkään siirappista rakkaus- ja ihmissuhde-
        laulua hänellä vuodesta 1968 lähtien, ja ym-
        märtäähän sen kun alkuaikoina oli sparraajana
        hänellä itse mestari säveltäjä-sanoittaja
        Toivo Kärki.

        Eka biisi jonka Toivo Kärki kyhäsi Jatkosodan
        loppumetreillä vuonna 1944, oli Siks' oon mä
        suruinen uudelle laulajalupaukselle Olavi Virralle.


    • Oatgoods

      ”Minulle jopa sanottiin, että voin toki esittää Yö-yhtyeelle tekemiäni lauluja muusikoiltaan mahdollisimman alkuperäisen Yö-yhtyeen kanssa, mutta en Yö-yhtyeen nimellä”, Hakulinen tuhahtaa.

      Asiaa kysyttäessä Yö-yhtyeen kosketinsoittaja Mikko Kangasjärvi kertoo seuraavaa:

      ”Konsertin tuloista maksetaan tuotannon kulut sisältäen lukuisien tuotannon tekijöiden, esiintyjien, soittajien ja muiden vierailijoiden palkat mukaan lukien Olli Lindholm.”

      Tämä tarkoittaa, että tulonjako tehdään ikään kuin Lindholm olisi keikalla, jolloin Lindholmin osalta keikkapalkkio kuuluu Olli Lindholmin perikunnalle.

      https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000006057849.html

      Vai omistaako yö-yhtyeen tavaramerkin sittenkin Olli Lindholmin perikunta ja perikunta on kieltänyt Hakulista käyttämään yö yhtyeen nimeä? Ja Hakulinen on kieltänyt soittamasta hänen hitti biisejään Olli Lindholmin muisto konsertissa. Tällöin muisto konsertin keikka palkkioiden Ollin osuus maksettaisiin Lindholmin perikunnalle. Entäs jos/kun nykyinen yö yhtyeen kokoonpano ja Olli Lindholmin perikunta on yhteistyössä sopinut että yö yhtye jatkaa muisto konserttien jälkeen keikkailua normaalisti että joku nykyisen yö yhtyeen jäsenistä rupeaa artistiksi tai he etsivät uuden artistin yö yhtyeelle? Tämäkin on mahdollista jos kerran perikunta omistaa nykyään yö yhtyeen tavaramerkin. Tässä tapauksessa he voisivat jatkaa keikkailua hamaan tulevaisuuteen jättämällä Hakulisen hitti biisit pois soitto listalta ja esittäisivät muitten kun Hakulisen tekemiä hitti biisejä ja näitähän riittää koska esim. Juice Leskinen,Olli Lindholm,herra Ylppö,Juha Tapio,Antti Tuisku ja kumppanit on tehnyt yö yhtyeelle hitti biisejä

    • juupatijuu

      Niin, kannattaa vaihtaa lahjattomia yhtyeen jäseniä, kuten Lindholm oli, useammin niin eivät pääse kukkoilemaan.

    • näinsemeneejoo

      Kyseinen yhtye on hyvä esimerkki siitä, että Nightwishin tapa vaihtaa solisteja aina kun ne alkavat kuvitella itsestään liikoja, on oikea systeemi.

    • Anonyymi

      Livillä tulee juuri Lindholmin muistokonsertti, jossa ilmeisesti lauletaan Lindholmin lauluja. Jokainen kappale on säveleltään ja sovitukseltaan toistensa kaltaisia. Esittäjät vain vaihtuvat. Muistelen, että Amerikassa ei artisti saa kopioida edes omia kappaleitaan.

    • Anonyymi

      Nin Jussi Hakulinen oli siis Yö`n Äiti`?

      Lindholm oli vain yhtyeen Ääni?

      Mikä epäselvyys tässä on?

      (Kaikkia ne tänne postaa)?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      351
      1041
    2. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      69
      711
    3. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      36
      629
    4. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      41
      568
    5. Ajatteletko usein vielä

      Meitä?
      Ikävä
      39
      532
    6. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      523
    7. SDP: tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa ilman rasismia

      Analyysin mukaan demareiden uuden maahanmuuttolinjan suurin ero konservatiivioikeiston vastaavaan on rasismin puute. ht
      Maailman menoa
      318
      495
    8. Kun tulet mun luo

      Mies, niin tuotko suklaata tullessasi? ;)
      Ikävä
      75
      461
    9. kasariperjantai 2026

      Ajatuksia vuoden 2026 kasariperjantaista...ainakin porukkaa oli mun mielestä liikkeellä tosi paljon ja fiilinki noin yle
      Iisalmi
      22
      449
    10. Mulla on ikävä sua

      Pakko se on myöntää, mulla on ikävä sua 🥺💔.. En kyllä haluaisi sitä myöntää kun tämä tilanne on niin hankala. Oon yri
      Ikävä
      19
      441
    Aihe