Vastauksissaan loistavasti argumentoinut Halla sai YLE'n kyvyttömät toimittajat kauhun valtaan, kun eivät pystynetkään ampumaan Hallaa alas. YLE'n palkkaama hurrien ns. asiantuntija oli täysin onnettoman osaamaton esiintyjä Apusen rinnalla.
Älykkö Halla-Aho pyyhki pöytää YLE'n avuttomilla toimittajilla
HallaPuri
5211
1Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Sopulitoimittajat eivät oikein sopeutuneet Halla-ahon itsenäiseen linjaan.
Parhaansa toimittajat kuitenkin yrittivät keskeyttämällä kaiken aikaa, niin ettei Halla-aho saanut eri aiheita loppuun käsitellä. Tämä on niin Yleä, joka on aina sortanut perussuomalaisia, ihan kuin olisivat toisen luokan kansalaisia. Ja tämä kaikki meidän verorahoillamme.
Koska siitä on tullut toimittajien vika, että haastateltavan puhe on hapuilevan jäykkää?
Ohjelma-aika on rajallinen ja katsojaa kiinnostavia asioita paljon. Jos haastateltavan puhekommunikointikyky ylipäätään on aikaa vievän hidasta ja kankean epävarmaa, kuten kyseisessä tapauksessa, niin se ei todellakaan ole toimittajien vika.
Puhe oli normaalinopeuksista, on vain huvittavaa lytätä toisen kiistämättä järkeviä puheita tuollaisilla noin naiveilla syytöksillä. Toimittajilta loppui ihan selvästi aseet, enkä ole persu.
Halla-aho voi olla älykäs, mutta valtiomiesmäistä ulosantia sillä ei ole. Ihan pahaa teki kun se nielaista klunksautteli ja imi suu supussa etuhampaitaan, todella ärsyttävää. Rinne on toinen, jonka söheltämistä ei vaan kestä kuunnella. Tollasten sanoma jää toisijaiseksi kun pakosti kiinnittyy huomio noihin vikoihin. Ukot vaihtoon!