Pitäisikö olla huolissaan?
Pääsihteeri eronnut
10
156
Vastaukset
- TheArtist
Ei siitä, mutta monesta muusta asiasta sitäkin suuremmalla syyllä.
- Visiönääri2011
Ei tarvitse olla mistään huolissaan, sillä juurihan liitolle valittiin uusi osaava hallitus vanhojen tunareiden tilalle. Vihdoinkin saadaan kaikki resurssit mahdollisimman hyvin hyödynnettyä. Muutos on jo alkanut, kun esim. Rauma järjestää kisat. Olisiko tällaista tapahtunut aiemmin, minun mielestäni ei. Uskon vakaasti, että nykyinen valmennusjohto tulee nostamaan suomalaiset urheilijat aivan uudelle tasolla. Kukaan ei sen jälkeen enää kaipaa takavuosien ahdasmielistä korealaista paatosta.
- Är_Är
Sitten lähti päävalmentaja. Varmaan hänkin ihan muista syistä.
- Vaalivalvoja
Uusi on huhujen mukaan valittu samalla, kun presidentti vaihtui.
- Fortyneteller
Tarkoitatko kenties päävalmentajaa, ottelupuolen siis? Sinne sopisi kyllä valita uutta verta. Nykyinen valmennuspäällikkö ei ole tainnut onnistua valmentamaan ensimmäistäkään aikuisten menestyjää millään tasolla. Sama vaivaa koko johtoa. Jostain syystä tämä kaarti oli vanhan hallituksen suojeluksessa, mutta uusi hallitus toivottavasti vaihtaa koko osaston osaavimpiin. Ei tosin taida olla rohkeutta näilläkään. Tittelit ovat tavoitteita tärkeämmät.
- Anonyymi
Esikunta näyttää vaihtuvan presidenttien myötä. Uudeksi pääsihteeriksi valittiin Tatu Iivanainen. Miehet tuntuvat edelleen olevan valttia johtotehtävissä, kun kyse on Suomen Taekwondoliitosta.
- Anonyymi
Kuka välittää, kun koko lajista on pellehommaa. Tosiasiat on hyvä tunnustaa.
- Anonyymi
Pitäisi olla huolissaan. Liittoa lypsetään kuin vanhaa lehmää ja vastineeksi annetaan tyhjiä lupauksia.
- Anonyymi
UNIVERSIADIJOUKKUE ON KOOSSA!!!!!!!!!!!!!! TAEKWONDON YLIVOIMAA OSOITTAA JO SEKIN ETTÄ KAIKKI HUIPPUURHEILIJAT OVAT YLIOPISTOOPISKELOITA.
- Anonyymi
Ihanko tosi?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2753445Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1101770Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is2481466- 741356
- 661245
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra1991107Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:521099- 631001
- 22937
IS viikonloppu 16.-17.5.2026
Tänä viikonloppuna on Kärkkäisen ja Skyttän yhteistyönä syntynyt 3.0 arvoinen sanaristikko ratkaistavana.35883