Nyrkkeilyssä kuolleet suomalaiset

Ajattelin aloittaa keskustelun suomalaisista, jotka ovat kuolleet nyrkkeilyssä suoraa tai niihin kipuihin.
1. Kaarlo Väkevä:

Kaarlo Olavi Väkevä (3. elokuuta 1909 Pietarsaari – 27. maaliskuuta 1932 Aalborg, Tanska) oli suomalainen nyrkkeilijä.[1][2] Hän saavutti ensimmäisenä suomalaisnyrkkeilijänä mitalin EM-kilpailuissa.[2]

Ruotsin Sundsvallissa jo kymmenisen vuotta asunut Väkevä edusti Suomea vuoden 1928 olympialaisissa Amsterdamissa[2] ja sijoittui jaetulle viidennelle tilalle[3] höyhensarjassa voitettuaan meksikolaisen Raul Talanin ja hävittyään yhdysvaltalaiselle Harold Devinelle.[2] Vuoden 1930 EM-kilpailuissa Budapestissa Väkevä saavutti pronssia kevyessä sarjassa voitettuaan Itävallan Hergethin ja Ruotsin Edlundin, hävittyään isäntämaan Sandor Sobolewskylle ja voitettuaan pronssiottelussa saksalainen Heldin.[2][4] Väkevä edusti Suomea useassa maaottelussa,[1][2] muun muassa Yhdysvaltoja vastaan vuonna 1931.[2]

Väkevä kuoli pääsiäisenä 1932 Aalborgissa oteltuaan tanskalaista Hougaardia vastaan. Hän menetti tajuntansa heti ottelun päätyttyä ja kuoli aivoverenvuotoon matkalla sairaalaan.

2. Gösta Brännäs:

Gösta Brännäs (6. heinäkuuta 1904 – 28. heinäkuuta 1928) oli keskisarjan nyrkkeilijä. Hän voitti hopeaa työläisolympialaisissa Frankfurt am Mainissa vuonna 1925.[1] Hän edusti Helsingin Työväen Nyrkkeilijöitä.

Brännäsilla arveltiin olevan mahdollisuuksia ammattilaiseksi, mutta hän alkoi kärsiä pahasta päänsärystä nyrkkeilyssä saamiensa kolhujen vuoksi, minkä takia hän piti kokonaisen vuoden tauon nyrkkeilyssä. Kivut kävivät ajan mittaan sietämättömiksi, ja lopulta hän ampui itsensä.[2][3]

Brännäsin veli oli näyttelijä Tauno Palo.[2]

3. Hannes hakkarainen:

Reino Johannes ”Hannes” Hakkarainen (1909 – 1931[1]) oli suomalainen nyrkkeilijä. Nuorena kuollut Hakkarainen oli yksi 1920-luvun lopun lahjakkaimpia suomalaisnyrkkelijöitä, jonka odotettiin nousevan myös kansainväliselle huipulle. Lyhyeksi jääneen uransa aikana hän ehti ottelemaan kerran myös ammattilaisena Yhdysvalloissa.

Hakkarainen oli yksi niin sanotuista ”loikkareista”, jotka 1920–1930-lukujen aikana vaihtoivat Työväen Urheiluliiton seuran porvarillisen Suomen Valtakunnan Urheiluliiton seuraan. TUL:n ja SVUL:n urheilijat eivät tuolloin kilpailleet lainkaan keskenään ja esimerkiksi Suomen olympiaedustajina oli vain SVUL:n urheilijoita.

Hakkarainen voitti huhtikuussa 1926 TUL:n mestaruuden 61 kg:n sarjassa vain 17-vuotiaana. Pian Vaasassa järjestettyjen kilpailujen jälkeen hän kuitenkin erosi seurastaan Helsingin Jyrystä ja lähti ulkomaille ammattilaiseksi. Ammattilaisura jäi ilmeisesti vain yhden ottelun mittaiseksi Hakkaraisen palatessa nopeasti kotimaahansa Pohjois-Amerikasta.[2] Hän oli Jonni Hellströmin ja John Hoffmanin ohella Suomen ensimmäisiä ammattinyrkkelijöitä.[3] Aikakauden amatöörisääntöjen vuoksi ammattilaisuus aiheutti kilpailukiellon, johon Hakkarainen TUL:n liittotoimikunnalle syyskuussa 1927 lähettämässään kirjelmässä pyysi lievennystä. Liittotoimikunta päättikin purkaa kilpailukiellon, muttei silti vielä lokakuussa valinnut häntä TUL:n joukkueeseen Neuvostoliittoon suuntautuneelle kilpailumatkalle.[4][5]

Kilpailukieltonsa päättymisen jälkeen Hakkarainen jatkoi uraansa menestyksekkäästi ja vuonna 1928 Työväen Urheilulehti kutsui häntä jo Suomen parhaaksi nyrkkelijäksi. Hakkarainen oli myös lahjakas kirjoittaja, jonka Yhdysvaltain matkan värikkäitä kertomuksia julkaistiin samassa lehdessä.[2]

Helmikuussa 1929 jyrkän aattellisena kommunistina tunnettu Hakkarainen siirtyi yllättäen Helsingin Voimailijoihin, joka oli porvarillisen SVUL:n seura. Kommunisteja tarkkaillut Etsivä keskuspoliisi arveli raportissaan syynä olleen TUL:n häneen kohdistamien kurinpitotoimien välttämisen.[2] Lokakuussa 1928 Hakkarainen oli valittu TUL:n Saksaan ja Sveitsiin lähetettävään joukkueeseen,[6] mutta yhtä nyrkkeilijää lukuun ottamatta kaikki kieltäytyivät lähtemästä, koska joukkueenjohtajana oli urheilijoiden inhoama Eero A. Pulli.[7] Lisäksi kiivasluonteinen Hakkarainen oli tapellut kahteen eri otteeseen Viipuriin ja Ouluun suuntautuneiden kilpailumatkojen yhteydessä.[2]
Hakkarainen asui viimeiset elinvuotensa Kallion kaupunginosan Fleminginkatu 16:ssa sijaitsevassa vuokratalossa,[10] ja teki itsemurhan epäselvinä pidetyissä olosuhteissa kesäkuussa 1931. Hän oli luonteeltaan arvaamaton ja lyhytjännitteinen, mutta itsemurha oli silti Hakkaraisen tunteneille yllätys.[2] Esimerkiksi tunnettu urheilutoimittaja Eino Soinio kertoi jutelleensa hänen kanssaan ”iloisia poikapuheita” vain muutamaa päivää aikaisemmin.[1] Seuran vaihtamisen aiheuttaman henkisen painolastin ei arveltu olleen itsemurhan syynä, vaikka loikkareita pidettiinkin yleisesti pettureina ja usein he menettivät myös entisen ystäväpiirinsä.[2] Toinen samoihin aikoihin itsemurhan tehnyt nyrkkeilijä oli näyttelijä Tauno Palon veli Gösta Brännäs. TUL:n urheilijat uskoivat yleisesti hänen itsemurhansa taustalla olleen terveydellisten seikkojen lisäksi Eero A. Pullin Brännäsiin