Sipilä leikkasi eläkkeet,jäädytti indeksit, loi lääkeomavastuun ja nosti hintoja. Kaikki kusetukset samoille.
Sipilän kurmutus!
11
137
Vastaukset
Niinpä nyt vaaleissa kansa kurmuttaa Sipilää ja koko kepua...
- eikannatakyllä
Täällä mainostaa tietämättömyyttään.
Omavastuut ova olleet pitempään.- loisikepu
Kauanko Sipilän viiskymppinen?
- Kaskassss
Sipilä nimenomaan korotti pienimpiä eläkkeitä. Eläkeindeksin taittaminen oli jo Lipposen hallituksen ansiota. Sehän koskee käytnnössä vain Suomen kansan varakkainta kansanosasaa eli hyvillä työeläkkeillä olevia, jotka maksoivat hyvin pieniä eläkemaksuja. Taittamise ansiosta meille jälkipolvillekin mahdollisesti maksetaan eläkkeitä. Indeksin taittamisen poisto olisi kohtuuton rasitus nuorille työuran alussa oleville joiden pitäisi pystyä perustamaan perheitä.
- vastauskasskas
Sitä juuri ajettiin takaa kun oli Lipposen hallitus, harva vaan sitä ymmärtää.
Haista vittu. Se, että elinkustannusindeksi otetaan huomioon 80% entisen 50% mukaan, ei nykyisten "palkankorotusten" aikaan ole leikkaava.
Varsinkin kun ajatellaan progreesivistä verotusta.
Lipposen ansiosta ostovoima eläkeläisillä ei ole heikentynyt. Itseasiassa kasvanut.
Tasaverojen kuninkaat Sipilä ja Orpo sen sijaan ovat leikanneet kaikkien toimeentuloa.
Tämä on fakta, mistä piintyneinkään vasemmisto vihaaja voi kiemurrella irti.
- SinutSianKanssa
Taksiuudistus SINETÖI kannatuslukemat noin 13,5% pintaan. Niin moni sairas kela-taksin käyttäjä ja heidät kettuuntuneet OMAISET, lapset, lastenlapset ym muut mummon ja papan tukena olevat ihmiset, ovat ratkaisunsa tehneet.
Kansanedustajien määrä tippuu 15-16 edustajalla, kukaan ei uskalla kritisoida VIELÄ. Vaalien jälkeen, eduskunnasta tippuneet itkevät joukolla, mutta seuraava tilaisuus läpimenoon on vasta 4 vuoden päästä. - enymmärrä
Ja tällaisen johtajan puoluetta ihmiset vaan ymmärtämättömyydessään äänestävät - aivan käsittämätöntä. Onko maaseudun ihmisillä todellakin tietämättömyyttä keskustapuolueen tekosista??? Vai mikä saa jotkut vielä äänestämään näitä yhteiskuntaamme tuhojia eduskuntaan?!!
- Tukiaspuolue
Ilman maataloustukia ei olisi edes olemassa tätä nykyisenkaltaista lestakepulikeskustaa...
Poikkeuksellinen ilmiö koko EU:n alueella.
- lääkeomavastuupainaa
kiky murtaa keskustan
- taaskerran
Kyllä Sipilä ja Orpo Soinin tuella ryösti eläkeläiset!
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k375076- 823606
- 302983
- 612975
- 92886
Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t562343- 411828
Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!
Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….91770- 181721
Kiusaaja otti yhteyttä, mitä tekisit?
Minulle kävi näin pari kk sitten. Olin aluksi todella ystävällinen. Sanoin, että olin jo unohtanut jne. Asia jäi vai1351629