Sipilän kurmutus!

onsesika

Sipilä leikkasi eläkkeet,jäädytti indeksit, loi lääkeomavastuun ja nosti hintoja. Kaikki kusetukset samoille.

11

137

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Niinpä nyt vaaleissa kansa kurmuttaa Sipilää ja koko kepua...

    • eikannatakyllä

      Täällä mainostaa tietämättömyyttään.
      Omavastuut ova olleet pitempään.

      • loisikepu

        Kauanko Sipilän viiskymppinen?


    • Kaskassss

      Sipilä nimenomaan korotti pienimpiä eläkkeitä. Eläkeindeksin taittaminen oli jo Lipposen hallituksen ansiota. Sehän koskee käytnnössä vain Suomen kansan varakkainta kansanosasaa eli hyvillä työeläkkeillä olevia, jotka maksoivat hyvin pieniä eläkemaksuja. Taittamise ansiosta meille jälkipolvillekin mahdollisesti maksetaan eläkkeitä. Indeksin taittamisen poisto olisi kohtuuton rasitus nuorille työuran alussa oleville joiden pitäisi pystyä perustamaan perheitä.

      • vastauskasskas

        Sitä juuri ajettiin takaa kun oli Lipposen hallitus, harva vaan sitä ymmärtää.


      • Haista vittu. Se, että elinkustannusindeksi otetaan huomioon 80% entisen 50% mukaan, ei nykyisten "palkankorotusten" aikaan ole leikkaava.

        Varsinkin kun ajatellaan progreesivistä verotusta.

        Lipposen ansiosta ostovoima eläkeläisillä ei ole heikentynyt. Itseasiassa kasvanut.

        Tasaverojen kuninkaat Sipilä ja Orpo sen sijaan ovat leikanneet kaikkien toimeentuloa.

        Tämä on fakta, mistä piintyneinkään vasemmisto vihaaja voi kiemurrella irti.


    • SinutSianKanssa

      Taksiuudistus SINETÖI kannatuslukemat noin 13,5% pintaan. Niin moni sairas kela-taksin käyttäjä ja heidät kettuuntuneet OMAISET, lapset, lastenlapset ym muut mummon ja papan tukena olevat ihmiset, ovat ratkaisunsa tehneet.

      Kansanedustajien määrä tippuu 15-16 edustajalla, kukaan ei uskalla kritisoida VIELÄ. Vaalien jälkeen, eduskunnasta tippuneet itkevät joukolla, mutta seuraava tilaisuus läpimenoon on vasta 4 vuoden päästä.

    • enymmärrä

      Ja tällaisen johtajan puoluetta ihmiset vaan ymmärtämättömyydessään äänestävät - aivan käsittämätöntä. Onko maaseudun ihmisillä todellakin tietämättömyyttä keskustapuolueen tekosista??? Vai mikä saa jotkut vielä äänestämään näitä yhteiskuntaamme tuhojia eduskuntaan?!!

      • Tukiaspuolue

        Ilman maataloustukia ei olisi edes olemassa tätä nykyisenkaltaista lestakepulikeskustaa...

        Poikkeuksellinen ilmiö koko EU:n alueella.


    • lääkeomavastuupainaa

      kiky murtaa keskustan

    • taaskerran

      Kyllä Sipilä ja Orpo Soinin tuella ryösti eläkeläiset!

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      12
      3159
    2. Mies! Lupaatko

      enskerral kertoo mis mennään..? :D <3
      Ikävä
      18
      1801
    3. Muistatko vielä viime kesän "sutinat"?

      Kohtalo vai mikä lie järjesti, että törmäiltii jatkuvasti toisiimme. Ihan uskomatonta, koska eihän me mitään ikinä sovit
      Ikävä
      19
      1632
    4. Yksi "sometähti" vähemmän

      Ei tunnu missään.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      73
      1543
    5. En tullut, koska käytit päätäsi.

      Ja koska ihmiset pilaavat sillä mahdollisuudet, kaikki mikä toimii vaatii oman lähestymistapani. Kun levittää punaisia m
      Ikävä
      32
      1535
    6. Tuliko ikävä

      Vai miksi laitoit viestin? Soittamalla voisi saada kiinni. Mutta et sä uskalla
      Ikävä
      23
      1501
    7. Saitko ne viestit

      Silloin viime kuussa? Vai etkö lukemut niitä.
      Ikävä
      28
      1350
    8. Miten lasketaan?

      Ompa ollut valtava ihmismassa taas Folkkaajia liikenteessä. Miten noin 2200 lipunostaneesta muodostuu 11000 kävijää?.
      Haapavesi
      9
      1334
    9. Hyvää Huomenta Rakas Neiti

      Hyvää Huomenta Nainen🤗 Kaikkea hyvää toivon sinun päivääsi😘 Näin toivoo mies
      Ikävä
      11
      1274
    10. Kulta, sovitetaanko joku ilta avainta lukkoon?

      Musta tuntuu että me ollaan pari. Olisi ihana saada asialle sinetöinti viemällä suhde päätyyn asti. ❤️ Rakastan sua ikui
      Ikävä
      34
      1252
    Aihe