Olen syvästi huolissani

Perusajattelija19

siitä miten laajalle ns.Nuorisosäätiösyndrooma on jo levinnyt valtakunnassamme.
Lääkkeiksi ei mitenkään auta veljeily himoverottaja Rinteen joukkojen kanssa. Kiinteistövero maatalousmaalle ja metsille saa aikaan maaseutuun kohdistuvan verotuskokonaisuuden suuruusluokaltaan 500 miljoonaa/vuosi. Kun jaamme tuon 50000 :lla ( mikä on maataloustuottajien nykyinen lukumäärä) saamme veron suuruudeksi 10000 euroa/maataloustuottaja./vuosi. Verotusjärjestelmällä luomme ulkomaisille sijoittajille vapaan kanavan vallata maa- ja metsäomaisuutemme. Garunan kaltaiset rahastajat tullevat huolehtimaan Sinunkin kukkarosi käyttöjärjestelmästä.
Vihreiden pylväskiipeily hiilinieluineen aiheuttaa taas että massateollisuus siirtyy sinne missä se globaalissa maailmassa on kannattavampaa.
Ja Bernerin Venäjälle suuntautuville radoille syntyy rajattomat puutavaramarkkinat omien metsien jäädessä hiilinieluiksi.
Vauhdikkaammin kuin kärppä siirrymme 30-luvun aikakauteen.

2

165

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • llkjhgg
      • hyllytetty17

        Ostin 31.3. 2019 R-kioskilta päivän Pohjalaisen. Tuossa lehdessä oli osasto, jossa puolueet kommentoivat hallitusyhteistyötä perussuomalaisten kanssa.
        Lainaan tuosta esnsimmäistä mielipidettä:
        " Halla-aho edustaa kovaa oikeistolaista talouspolitiikkaa. Arvopohjan on hallituksessa oltava samanlainen, jotta asioita voidaan viedä eteenpäin
        Antti Rinne
        SDP:n puheenjohtaja "

        Muistan puheenjohtaja Halla-ahon useastikin todenneen , että tavallisen kansanosan on tultava toimeen omalla palkallaan ja hallinnon avulla on irtauduttava nöyryyttävistä tukisidonnaisuuksista.
        Mielestäni esitykasessä ei ole kysymys kovasta oikeistolaisesta politiikasta vaan tavallisen kansanosan sekä pienyrittäjien itsenäistämisestä.
        Ajatella ! jo muutamia vuosia sitten uutisena kerrottiin mielenterveyteen uppoavan euroja noin 5 miljardia/vuosi. Miljardi on siis 1000 miljoonaa. Kun huomioimme edellisen, niin vaikka kohentaisimme kansakunnan mielenterveyttå vain 10 %:lla, niin jo 5000 asukkaan kunnassa saavutettaisiin noin 500000 euron vuotuiset säästöt.
        Mietihän ?!
        Puheenjohtaja Rinteen mielestä seikka, että lähimmäisesikin hyvinvointi on kovaa oikeistolaista politiikkaa.
        Älä ihmeessä ole narutettava, vaan tee itsenäinen äänestyspäätös.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2205
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      823
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      736
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      615
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      580
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe