Töitä kotonaan?
Ulkomailla muiden yksinäisten kanssa talvisin rannalla?
Mitä yksinäinen toivoo tekevänsä?
Mitä yksinäinen tekee?
7
104
Vastaukset
- kunpapuhelinsoisi
Tekee töitä kotonaan.
Ja ottaa ryypyn murheeseen. Silloin ei ajattele enemmän asiaa.
Kunpa edes joskus soisi puhelin viikonloppuna! Oon kuntouttavassa työtoiminnassa 6 tuntia neljänä päivänä viikossa. Arki työtoiminnan ulkopuolella menee samoja rutiineja noudattaen.
Aamusin herään klo 6, ja syön aamupalaa. Lisäksi juon kupin kahvia. Siinä kahvia juodessa selailen netistä uutisia tabletilla. Lähden kotoa vartin yli 7 kohti työtoimintapaikkaa.
Olen takaisin kotona puoli kolme, ja laitan ruokaa. Syön päivän aikana kaksi lämmintä ateriaa, kolmelta ja kuudelta. Ruuan jälkeen juon kupillisen kahvia. Lähden kävelylle siinä neljän aikoihin, ja tulen kotiin kaupan kautta, jos tarvitsee jotain ruokia ostaa. Loppu ilta menee koneella.
Yhdeksältä illalla teen tehosekoittimella smoothien. Kymmenen aikoihin menen nukkumaan.
- Anonyymi
Mitä kauemmin on ollut yksin alkaa jo tietoisesti välttelemään sosiaalisia tilanteita. Ettei vahingossakaan elämä muuttuisi, on jo tottunut omiin yksinäisiin rutiineihin. Kaupungissa kävelee tai kaupassa ostoksilla, väistelee katsekontakteja ettei vahingossakaan tulisi turhaa sosiaalista tilannetta. Onneksi on itse palvelu kassoja niin ei tarvitse tehdä sitä päivän ensimmäistä ja viimestäkään kontaktia toiseen ihmiseen sanomalla kiitos. Kiitos.
- Anonyymi
Oot oikeassa. Ongelma on jo sinä että monesti yksinäiset ovat hiljaisempia tyyppejä muutenkin. Se on katala kierre. Eikä sitä voi ruveta sen sosiaalisemmaksi kuin on. Kadehdin mielessäni ekstrovertteja jotka hallitsee sosiaalisuuden luonnollisesti. Ei ole turhia jännityksiä ja muuta.
- Anonyymi
osittain yksinäisyyteen tottuukin, oikeassa olet.
- en tiedä olenko oikeassa, mut jotenkin harmittaa "aina" kulkea yksin ! Siis: ihmisten takia...., yksinäisyys lisääntyy iän myötä, jostakin syystä ??
Ikääntyvillä kaikilla on jo kuitenkin oma menneisyytensä, että mitenkä läheisen suhteen loppujen lopuksi voisi löytää ??
joskus tylsää siivoilla vain ja ainoastaan itseänsä varten koristella koti, jne, hih . . .(kukaan ei kuitenkaan tule käymään !! - Anonyymi
Hyvvee päevvee sitä siullekkii vuan.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinka Riikka Purra on parantanut Suomen kansalaisen elämää?
Haastan kaikki perussuomalaisten kannattajat kertomaan konkreettisia esimerkkejä kuinka Riikka Purran harjoittama politi853913Iso poliisioperaatio Lapualla
Paikalla oli silminnäkijän mukaan myös kolme ambulanssia. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011924650.html Onko virpo693717Riikan antisakset leikkaavat bensan hintaa ylöspäin
Sannan aikoina bensaa sai 1,3 euron litrahinnalla ja Riikka leikkasi sen euron ylemmäksi reiluun 2 euroon. Joko on saks442215Sukupuolineutraalit liikennemerkit yksi persujen älynväläys
Samassa rytäkässä kaikki syrjäseutujen bussipysäkkien liikennemerkitkin vaihdettiin, vaikkei bussia ole liikennöinyt enä522179- 582074
- 511756
- 271439
Vuoksesi kaiken
Tekisin vuoksesi kaiken. Enemmänkin. Kunpa tietäisi ja hyväksyisit sen. Ymmärtäisit, en voi elää ilman sinua. En halua1151183Kehu kaivattuasi
Mikä hänessä on parasta? Jos osaat kertoa muuta kuin ulkonäköön liittyvää, niin ansaitset mitalin.1061170- 601099