IHMEPERHE!!

KANDEE KATTOO IHMEPERHE!! SE ON M A A I L M A N PARAS!!!!!!!!!!!!!!!!!
8709
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Taisit pitää elokuvasta. Ihmeperhe onkin kerrassaan mainio Disney-hutun kaavoja murtava perhetarina 50-60-lukujen tieteisleffojen hengessä.

Lähes jokaiselle jotakin: loistavia hahmoja ja ääninäyttelyä, klisekimppuinen mutta asiansa hoitava juoni, huumoria & ennen kaikkea häkellyttävän vauhdikkaita tiukkoja tilanteita. Itseeni kolahti kuitenkin parhaiten rauhallisemmat puheosuudet itsetunnon romahtamisesta ja muista vakavammista teemoista. Turhaa mesomista hieman liikaa.

**** / ***** Brilliant!

Äänestä
  • Ihmeperhe rulez!!!! Kävin kattoon sen elokuvateatteris ja paras oli ja viikko sitten puolet! Paras piirretty jonka tiedän!!

    Äänestä

Pixar osoitti jälleen kykynsä uudessa animaatiossa. Idea oli loistava, jota on käsitelty myös noissa supersankari-lehdissä. Hahmot ja animointi olivat loistavia. Ääninäyttelijöiksi oli saatu jälleen hyvät henkilöt.

Varsinkin vanhalle marvel-fanille elokuva oli silkkaa tykitystä, jonka juonessa oli välillä nerokkaitakin ratkaisuja.

*****/*****

Äänestä
  • Ihmeperhe on huippu!!!
    Olen katsonut sen viidesti enkä vieläkään ole siihen kyllästynyt!!!!

    Äänestä

  • Jansu kirjoitti:

    Ihmeperhe on huippu!!!
    Olen katsonut sen viidesti enkä vieläkään ole siihen kyllästynyt!!!!

    Totta puhut Ihmeperhe on siis vitn hyvä!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
    !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
    !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
    !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
    !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
    !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
    !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
    !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

Kävis nuorten Action-leffasta.Elikkä siis ihan huippu.

Äänestä
  • Katoin sen toissapäivänä ja se kannatti en kyllä käynnyt katsomassa sitä elokuvissa joten sai vähän odottaa.

    Äänestä

Ihmeperhe on todellakin BEST!!!! Iso perse sillä perheen äidillä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rulaa!! kirjoitti:

KANDEE KATTOO IHMEPERHE!! SE ON M A A I L M A N PARAS!!!!!!!!!!!!!!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu