Tarinansa Mad in American sivuilla. Hänelle määrättiin niitä aluksi PTSD:hen, mutta ongelmat kasvoivat lääkkeiden käytön aikana. Hän kuvaa, kuinka aluksi ne auttoivat häntä toimimaan, mutta hiljalleen fyysiset ja henkisen puolen haittavaikutukset lääkkeistä alkoivat lisääntyä ja hän sanoi että ne pitivät häntä "vankina" lääkkeissä. Ne aiheuttivat hänelle lääkekierteen.
Hän myös kertoi kuinka masennuslääkkeet johtivat hiljalleen toisiin lääkkeisiin. Kun ne eivät "toimineet", lääkäri nosteli annosta tai lisäili muita lääkkeitä päällekkäin masennuslääkkeiden kanssa.
Hänelle määrättiin lopulta vuosien aikana 16 eri psyykenlääkettä, mutta hän ei voinut niiden avulla paremmin, vaan huonommin. Lääkäri suositti häntä aina jatkamaan lääkitystä, koska hänen masennuksensa pahenisi, jos hän vieroittautuisi niistä, mutta hän ajatteli, että koska hän eli jo helvetissä, joten mitä hävittävää hänellä olisi?
Hän kuvaa kirjoituksessa fyysisiä ja henkisiä haittoja mitä lääkkeistä tuli. Niitä oli mm. kognition ongelmat, kuiva suu, lihominen sekä itsemurha-ajatukset.
Vuosien aikana lääkärit yrittivät ottaa hänet irti lääkkeistä, mm. lopettamalla lääkkeet seinään tai vähentäen aivan liian nopeasti. Kun oireet iskivät päälle, hänet palautettiin "terapeuttiselle" annokselle.
Hän kuvasi Venlafaksiinia yhdeksi pahimmista lääkkeistä haittavaikutuksiltaan ja vieroitusoireiltaan. Hän kuvasi täysin sietämättömiä vieroitusoireita, mitkä seurasivat sitä, kun lääkäri puolitti hänen annoksensa. Lopulta hän päätti kehitellä hitaammaan oman vieroitusaikataulunsa, jona aikana oireet oli siedettävämpiä. Hänelle selvisi lopussa, että jos hän olisi vieroittautunut vieläkin hitaammin ja välillä pitänyt annosta, oireet olisivat voineet olla vieläkin vähäisempiä.
Vieroitusvaiheessa hänelle tuli sähköiskuja päähän, huimausta, päänsärkyjä, pahoinvointia ja hikoilua. Otti kauan aikaa, että nämä oireet alkoivat mennä pois, mutta seurauksena hän hiljalleen alkoi viimein tuntea saaneensa itsensä takaisin, 30 vuoden jälkeen. Hän kokee, ettei kärsi enää haittavaikutuksista ja ei tunne enää oloaan niin masentuneeksi.
Hänellä on vieläkin hankala ymmärtää, miten kaikki meni niinkuin meni. Hänelle on ehdotettu terapeuttia koska se mitä hän käy nyt läpi on kuin jonkinlainen uusi PTSD, traumaattinen kokemus kun tajuaa mitä masennuslääkkeet tekivät hänelle 30 vuoden aikana.
https://www.madinamerica.com/2019/03/ambushed-by-antidepressants-for-30-years/
Kuinkakohan moni käy läpi samanlaisen polun niinsanottujen "masennuslääkkeiden" kanssa?
Hän myös kertoi kuinka masennuslääkkeet johtivat hiljalleen toisiin lääkkeisiin. Kun ne eivät "toimineet", lääkäri nosteli annosta tai lisäili muita lääkkeitä päällekkäin masennuslääkkeiden kanssa.
Hänelle määrättiin lopulta vuosien aikana 16 eri psyykenlääkettä, mutta hän ei voinut niiden avulla paremmin, vaan huonommin. Lääkäri suositti häntä aina jatkamaan lääkitystä, koska hänen masennuksensa pahenisi, jos hän vieroittautuisi niistä, mutta hän ajatteli, että koska hän eli jo helvetissä, joten mitä hävittävää hänellä olisi?
Hän kuvaa kirjoituksessa fyysisiä ja henkisiä haittoja mitä lääkkeistä tuli. Niitä oli mm. kognition ongelmat, kuiva suu, lihominen sekä itsemurha-ajatukset.
Vuosien aikana lääkärit yrittivät ottaa hänet irti lääkkeistä, mm. lopettamalla lääkkeet seinään tai vähentäen aivan liian nopeasti. Kun oireet iskivät päälle, hänet palautettiin "terapeuttiselle" annokselle.
Hän kuvasi Venlafaksiinia yhdeksi pahimmista lääkkeistä haittavaikutuksiltaan ja vieroitusoireiltaan. Hän kuvasi täysin sietämättömiä vieroitusoireita, mitkä seurasivat sitä, kun lääkäri puolitti hänen annoksensa. Lopulta hän päätti kehitellä hitaammaan oman vieroitusaikataulunsa, jona aikana oireet oli siedettävämpiä. Hänelle selvisi lopussa, että jos hän olisi vieroittautunut vieläkin hitaammin ja välillä pitänyt annosta, oireet olisivat voineet olla vieläkin vähäisempiä.
Vieroitusvaiheessa hänelle tuli sähköiskuja päähän, huimausta, päänsärkyjä, pahoinvointia ja hikoilua. Otti kauan aikaa, että nämä oireet alkoivat mennä pois, mutta seurauksena hän hiljalleen alkoi viimein tuntea saaneensa itsensä takaisin, 30 vuoden jälkeen. Hän kokee, ettei kärsi enää haittavaikutuksista ja ei tunne enää oloaan niin masentuneeksi.
Hänellä on vieläkin hankala ymmärtää, miten kaikki meni niinkuin meni. Hänelle on ehdotettu terapeuttia koska se mitä hän käy nyt läpi on kuin jonkinlainen uusi PTSD, traumaattinen kokemus kun tajuaa mitä masennuslääkkeet tekivät hänelle 30 vuoden aikana.
https://www.madinamerica.com/2019/03/ambushed-by-antidepressants-for-30-years/
Kuinkakohan moni käy läpi samanlaisen polun niinsanottujen "masennuslääkkeiden" kanssa?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Masennuslääkkeiden lopettamisen jälkeen kävin itse samanlaisia tuntemuksia läpi, jossa aloin voimakkaasti kyseenalaistaa ajatustani siitä, että tunsin, että ne auttoivat minua. Ne saattoivat auttaa minua alussa lyhytaikaisesti ja aina muistelin paljon tuota aikaa, mutta hiljalleen vuosien mittaan toksiset haittavaikutukset alkoivat lisääntyä ja masennuslääkkeiden vaikutus muuttua piristävästä turruttavaksi ja mielialaa nostavasta väsyttäväksi ja tunteita leikkaavaksi. Yhä lisääntyvissä määrin isommaksi kasvatetulla annoksella. Muistikuvani isommalta annokselta ovat heikot, muistan vaan jossain vaiheessa havahtuneeni siihen että en vaan voi hyvin ja olin oikeastaan masennuslääkkeitä käyttäessäni hyvin masentunut ja turra. Olin välinpitämätön asioita kohtaan, enkä jotenkin osannut tehdä mitään muutoksia asioihin. En ollut oma itseni. Olin tuon kemikaalin vaikutuksen alla, jonka vaikutukset minuun olivat kaukana vain suotuisasta.
En jotenkin tajunnut käytön aikana, kuinka paljon huonompaan suuntaan monessa suhteessa olin mennyt ja kuinka masennuslääkkeiden käyttö oli muuttanut minua. On hankala arvioida tuollaisia asioita ollessaan jonkun kemikaalin vaikutuksen alla. Masennuslääkkeiden käyttö alkoi hiljalleen muuttui niin, että niitä tuli jatkettua pitkälti siksi, että niistä oli niin kertakaikkiaan epämukava ja sietämätön vieroittautua, jolloin varmaan pitkälti jatkoin niitä siksi. Aivokemiani olivat mukautuneet tuohon toksiseen aineeseen, joka oli muokannut aivokemiani uuteen uskoon, ja lopetusyrityksistä seurasi aina oireita. Lisäksi minulle uskoteltiin aina tarvettani lääkkeille negatiivisten vieroitusyritysten jälkeen, jossa tulleet oireeni tulkittiin omien henkisten ongelmieni kautta. Tunsin riippuvuutta lääkkeisiin, koska epäilin etten pärjää ilman niitä, mutta tosipuheissa en voinut lääkkeillä oikeastaan kovin hyvin. Tämä johtui narratiivista, miten niistä hoidossa oli puhuttu, kuinka masennuslääkkeiden jatkuva käyttö oli vaan oman masennuksen hallintaa ja luulin että nuo toksiset kemikaalit olivat hyödyksi minulle tai jotenkin korjasivat jotain kemiallista poikkeamaa aivoissani. Mistään tällaisista ongelmista ei oltu puhuttu minulle lääkettä määrättäessä. Jälkikäteen minulle selvisi, että tutkimusta sekä vieroituksesta että pitkäaikaisesta käytöstä on hyvin vähän, mikä on aiheuttanut minulle suurta suuttumusta. On ollut aika traumaattista todeta tämä oman käytön lopetuksen jälkeen.
Minä koin myös sen, että lääkäri käytännössä suositti aivan liian nopeaa vieroitusaikataulua, minä seurauksena oireeni pahenivat. Jälkikäteen, vasta käytyäni aivan hirveät oireet läpi, minulle selvisi miten vieroitus olisi kannattanut tehdä. Pahimmat oireet fyysisten oireiden jälkeen alkoivat viiveellä ja vuosien jälkeen "masennuslääkkeistä" (siksi lainausmerkeissä koska en voisi kokemukseni perusteella todeta että ne pitkäaikaisesti vaikuttivat masennukseen ja sekin vaikutus mikä niissä oli masennukseen tuli pitkälti tunteiden leikkautumisesta) irti pyristely oli pitkälti täysin sietämätöntä henkisesti. Mitään niin kamalaa en ole koskaan kokenut.
En tiedä edes suosittelisinko kenellekään noiden pitkäaikaiskäyttäjille lääkkeiden alasajoa jos olo lääkkeillä on siedettävä, koska vieroitusoireisto voi olla niin ikävä. Jos niistä vieroittautuu, kannattaa huomioida tutkimuksen puute ja tiedonpuute lääkäreilläkin asiasta, mikä saattaa johtaa monesti aivan liian nopeisiin vieroitusaikatauluihin ja voimakkaisiin oireisiin.
Tunnen menettäneeni lääkkeille niin paljon. En mm. ikinä kokenut haluavani perustaa perhettä ja hankkia lapsia käyttäessäni lääkkeitä. Koin paljon emotionaalisen ja fyysisen tason haittavaikutuksia ja vieroitusvaihe oli traumaattinen. Minunkin tapauksessa lääkkeen toimimattomuutta (haitallisuutta minulle?) paikkailtiin uusilla lääkkeillä.
Kokemus on ollut hyvin rankka ja traumaattinen, kun miettii mitä vuosien masennuslääkkeiden käyttö teki minulle. Kaipaan aikaa jolloin en vielä ollut masennuslääkkeisiin koskenut, mutta siitä ajasta on kauan ja sen ajan jälkeen muutin aivokemioitani ja tunne-elämääni sadoilla ja tuhansilla pillereillä, joita otin joka päivä. Kannattaa miettiä mihin ryhtyy masennuslääkkeet aloittaessaan, etenkin kun käyttää niitä pitkään.
Ne on pirullisia aineita. Jos kerran kosket, niin vaikea päästä eroon. Vieroitusoireet tulkitaan masennuksen palaamiseksi. Sama kuin monesti muutenkin psykiatriassa - seurataan suurinpiirtein iänkaikkisesti ja pidetään parantumattomana, vaikka mitään mekanismejakaan ei tunneta. Homma on niin tulkinnanvaraista, että se kellä on raha saa päätäntävaltaa herkästi: eli lääkeyhtiöt ja näiden sponsoroimat tutkimukset.
Meta-analyysi tutkimuksista näyttää, että masennuslääkkeillä on keskimäärin palcebon teho:
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4172306/
Tätäkin kovasti yritetään kumota:
https://www.thelancet.com/journals/lancet/article/PIIS0140-6736(18)31784-7/fulltext
Muita kokemuksia:
https://www.newyorker.com/magazine/2019/04/08/the-challenge-of-going-off-psychiatric-drugs