Ruotsin kieli varmaan auttaa tässä asiassa:

SammaRuotsiksi

Kuinkas nyt suu pannaan Paraisilla:

Verohallinto on päättänyt nostaa kiinteistöveroa joillakin mailla Turun ulkosaaristossa jopa tuhannella prosentilla, uutisoi Åbo Underrättelser.

– Olemme tarkistaneet kiinteistöverotietoja tietokannassamme. Tarkistuksessa olemme huomanneet maan verotuksen olleen virheellistä, Verohallinnon alkuvuonna lähettämissä viesteissä on kerrottu.

Verohallinnon mukaan maat esimerkiksi Jurmon ja Utön saarilla on aiemmin merkattu virheellisesti arvottomiksi. Maat ovat todellisuudessa verotettavia, koska niillä ei ei harjoiteta maa- tai metsätaloutta.

ÅU:n haastattelemien maanomistajien mukaan maanviljely kyseisillä mailla on kuitenkin mahdotonta, koska ne ovat pääasiassa suojeltuja ja viljelykelvottomia.

– Miten ihmeessä kivisellä luodolla edes voisi viljellä maata, ja miten Verohallinto kuvittelee meidän hyötyvän siitä taloudellisesti? ihmettelee maata omistava Kalle Sjöberg.

Monet maanomistajista pelkäävät nyt konkurssia suurten veromenojen vuoksi. Kaiken lisäksi oikaisupyyntöön vaadittavat kartat ja lausunnotkin ovat maksullisia.

Verohallinnon asiantuntijan mukaan asiaan liittyvät mahdolliset oikaisuprosessit pyritään hoitamaan mahdollisimman nopeasti. Maksetut veromaksut korkoineen palautetaan, jos päätöstä päätetään jälkikäteen oikaista.

1

138

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • PohjoisTuuliOnIlmaista

      Voi Voi sentään Johan on kun ovat ihan maksullisia nuo lausunnot ym ym..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      115
      2971
    2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      29
      1351
    3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      103
      1217
    4. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1017
    5. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      997
    6. Empaattisuus ja suoruus.

      Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
      Sinkut
      133
      968
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      56
      865
    8. Sä saat mut tuntemaan

      Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
      Ikävä
      22
      693
    9. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      40
      688
    10. Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja

      Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      110
      632
    Aihe